"Hendrillo Vaskitsa?" hempeä ja arka ääni kysyy muutaman päivän kuluttua äänestyksestä. Ilta on jo saapumassa Stravulin talolle. Mistä tyttö oikein ilmestyi? Hänen kauniit ja viattomat kasvonsa ovat kauttaaltaan tautoitu erikokoisilla maan riimuilla. Yllään hänellä on taidokkaasti kudottu hupullinen tunika ja jalassaan yksinkertaiset housut. Katse on alistuva, kuin palvelijan. Hän pälyilee salaperäisesti ympärilleen varmistaen, että Hendrillo on yksin. "Salissa Kolmastivihitty pyytää teitä liittymään seuraamme. Meidän pitäisi mennä nyt heti." Äänensävy tekee selväksi, että muita ei kaivata eikä heille sovi asiasta myöskään kertoa.

Hendrillo on osannut kutsua odottaa. Maan papitarten toimintatavat tiedetään. Aina salaa ja madon hetkenä, totta kai.

Hän venyttelee makeasti ja nousee kaikessa rauhassa, iskee tytölle silmää salaliittolaisena ja alkaa kerätä varustustaan korostetun rauhallisesti vaikka näkee hätääntyneen peuran katseen tytön kasvoilla.

Matkalla hän kiusoitteee tätä vielä lempeästi kysellen tältä kaikenlaista arkista nimestä ja suvusta alkaen, hyvin tietäen ettei sanansaattaja haluaisi turhia puhella, pelkää kai lipsauttavansa jotain kiellettyä viisautta ilmoille!

Oikeastaan Hendrillo tyynnyttelee tällä itseään yrittämällä ottaa tilanne haltuun, mutta se onnistuu hiljaa pimeässä kulkiessa jatkuvasti huonommin. Mitäköhän henkiä Maan povesta nämä noidat suunnittelevat nostattavansa, ja kuinka syvältä?

Hiljaisuudessaan vaivaannuttavan matkan jälkeen Hendrillo ja tuo tatuoitu tyttö saapuvat erään talon luokse. Talo on aika lähellä sitä paikkaa, josta aikaisemmin seurattiin Onelsinia maanalaisiin luoliin. Talon emäntä, yhtä hiljainen kuin tyttökin, viittoo matkalaiset sisään ja saattelee heidät talon kellariin. Kellarista lähtee melko ahdas luola, joka ei kuitenkaan ole liian pitkä. Tytön kireä olemus hieman hellittää hänen päästessään luolaan, maan alle, ja hänen hyräilee jotain loitsua tai rauhoittavaa rukousta tyytyväisen oloisena.

Jos matkalla olikin vielä hieman koleaa, tuntuu lämpötila kasvavan mitä syvemmälle Hendrillo luolaan käy. Pikku hiljaa luolan päässä alkaa näkyä valoa ja se aukeaa isommaksi kammioksi, joka on selvästi jokin palvontapaikka. Kammion reunoilla on kivessää erikokoisia halkeamia, joista tilaan työntyy kuumaa ilmaa lämmittäen kammion suorastaan ahdistavan lämpimäksi.

Paikalla on kuusi Hendrillolle tuntematonta naista ja Salissa, joka kiirehtii Hendrilloa vastaan. Kaikki naiset ovat riisuneet yläruumiinsa paljaiksi ja samoin tekee myös Hendrilloa saattanut tyttö päästyään luolaan. Se voi kuulua rituaaliin, jota täällä tehdään, tai olla vain käytännöllistä kuumuuden tähden. "Tule, tule", Salissa hoputtaa Hendrilloa innostuneena. Hän saattelee miehen naisista vanhimman, lyhyen, riippurintaisen ja ryppyisen johtajahahmon, luo. Tämä istuu tyynyin pehmustetulla penkillään silmät valkoisena jonkinlaisessa transsissa. Salissa kuiskaa kunnioitus äänessään: "Tässä on Isoäiti Maralda, mahtava maan shamaani. Kerroin hänelle sinusta, kunniakkaasta maan soturista." Samassa Maralda korahtaa kovaäänisesti kuin heräten kuorsauksesta ja tuijottaa Hendrilloa suoraan silmiin.

"Jaa, tässäkö se nyt on?" hän kysyy Salissalta. Maralda ottaa Hendrilloa olkapäistä kiinni vähän samaan tapaan kuin Salissa päällikön salissa pari päivää sitten. Hän ravistaa Hendrilloa hiukan. Hän ravistaa lisää. Hän tuijottaa Hendrilloa tiiviisti silmiin ja alkaa pikku hiljaa pudistamaan päätään pettyneenä. "Ei, tämä ei ole sellainen", Maralda sanoo tiukasti kohdentaen sanansa Salissalle. "Ei mies voi maanoidan hengiltä apua saada, jos hän ei niitä pysty edes kohtaamaan." Maralda tönäisee Hendrillon kevyesti pois otteestaan pettyneenä. Salissa katsoo Hendrilloa hämmästynyt ilme kasvoillaan.

Hendrillo odottaa hetken hiljaa ennenkuin tajuaa ettei kukaan anna hänelle erikseen lupaa puhua vaan hänen itseasiassa odotetaan sanovan jotain. Selvästi ei enää olla Esroliassa!

"Isoäiti hyvä, olet oikeassa siinä että ne voimat joita te voitte maan sisältä nostattaa herättävät minussa...jännitystä.

Ettehän kuitenkaan sekoita..khhm...kunnioitusta jota tunnen noita voimia kohtaan pelkuruuteen.

Minä tiedän, ettette huoli esitaistelijaksenne ketään jota ei ole tarkoin punnittu, mutta nyt päätöksenne on liian hätäinen.

Minä ja ystäväni sentään olemme jo kerran laskeutuneet Maan uumeniin ja löytäneet sieltä sen, mikä muilta oli pysynyt piilossa, eli klaanilta Wendlan viemät lapset!

Ja vaikka olen yksinkertainen miesolento, joka pitää asioista joita voi käsissään pidellä ja silmin nähdä, olin suolla kohtaamassa Wendlan ja muut sen paikan oudot henget niitä kavahtamatta. Miksi en siis ottaisi vastaan täällä mitä tuleman pitää, minä joka seuraan Kavalania, lämpöä maan uumenissa?"
This message was last edited by the player at 08:23, Wed 28 Oct 2020.

"Näinkö on?" Maralda katsoo Hendrilloa ilkikurinen katse silmissään. Isoäiti könyää penkiltään seisomaan. Seisoessaan hän näyttää vieläkin lyhyemmältä ja kurttuisemmalta ja liikkuu vaivalloisesti. Jostain hänen käsiinsä on ilmestynyt käsivartta hiemen ohuempi keppi. Aivan tavallinen keppi tai puunkarahka. "Haluaisin sinun tutustuvan erääseen ystävistämme..." Maralda katkaisee kepin käsillään. Toimenpide näyttää uskomattomalta ottaen huomioon tämän ruumiinrakenteen. Kepin katkenneista kohdista tuprahtelee ohutta vihreää savua. Maralda heittää kepin puolikkaat Hendrillon jalkoihin.

Kuin ennalta sovitusta merkistä Maralda kääntyy kannoillaan poistuakseen tilasta. Hänen palvelijansa ottavat jonkinlaisen rukousasennon ja mumisevat loitsunsa ja seuraavat Maraldaa. Salissa tekee samoin, mutta ohittaessaan Hendrillon hän kuiskaa nopeasti ja huomaamatta Hendrillolle "Pystyt siihen!"

Savu alkaa kiemurtelemaan Hendrillon jaloissa. Yrittäessään liikuttaa jalkojaan, Hendrillo huomaa, että ne ovat kuin naulattu luolan pohjaan, maahan.

Vihreä utu Hendrillon ympärillä tiivistyy pitkäomaiseksi, käärmettä muistuttavaksi nauhaksi joka alkaa kiertää Hendrilloa uhkaavasti tiivistyvänä kehänä. Sen hahmoton "pää" tekee nopeita, hyökkäävän näköisiä liikkeitä kohti jalkoja joita Hendrillo kauhukseen ei voi liikuttaa lainkaan. Hän on näkevinään paljaiden jalkojensa kasvattaneen juuret ja niiden olevan yhtä alla olevan maalattian kanssa.

Äkkiä utu näykkäisee aiemman henkikohtaamisen jälkeensä jättämää haavaa Hendrillon vasemmassa jalassa Jalkaa alkaa vihlomaan sietämättömästi, ja Hendrillon polvet pettävät, hän välttää alas romahtamisen tarraamalla keihääseensä ja kannattelee sillä itseään.

Puhuuko Hendrillo itselleen vai kuiskaako joku neuvoa hänelle, mene ja tiedä. Mutta paniikki ja vastaan rimpuilu alkaa pikkuhiljaa hälvenemään äänen toistaessa hänelle: "etsi. toinen. tie..."

"Minä olen Maata, siitä erottamaton, siksi en voi liikkua. Minä olen vain kasa multaa joka ei edes voi liikkua, ellei siihen joku puhalla hetkeksi henkeä!"

Hendrillo katsoo jalkansa ympärillä viuhtovaa käärmevanaa ja sanooa sille: "Tule siis, henki minuun! Et ole viholliseni, otan sinut vastaan! Ruumiini tarjoaa sinulle vieraanvaraisuutta! Ole niin kauan kuin parhaaksi katsot, ja muista että hyvä vieras on vastuussa isäntänsä hyvinvoinnista!"

Polte jalassa muuttuu joksikin muuksi. Se, mikä äsken tuntui purevilta hampailta, taisikin olla sitä että henkikäärme imi jalassa olleita myrkyn rippeitä pois! Sitten pehmeän polttava tunne alkaa nopeasti nousta, Hendrillon oma henki salpautuu hetkeksi poltteen noustessa vatsaan, tulvahtaessa sydämen läpi, molempiin käsivarsiin, silmien taakse...ja tasaantuu viimein, kun se virtaa käsistä keihäänvarteen, jättäen jäljelle vain miellyttävän lämmön.

Keihäs on sama, mutta nyt elävä. Se vastaa Hendrillon tarjoukseen omalla äänellään: "Kiitosss tarjouksessta...mutta tämä keihässs on minulle vielä ruumisstasi mieluisssampi koti. Se on näet paljon sssinua terävämpi....Minä voin toimia sssen sssilminä ja näyttää sssinullekin tien...kunhan teet niinkuin ssanon...."

Hendrillon seuratessa nyt naisia hän saapuu toiseen kiveen louhittuun huoneeseen, joka ei ole sen kummempi kuin aikaisempikaan, ehkä vähän pienempi. Yksi naisista vilvoittaa isoäiti Maraldaa kylmillä kääreillä toisen hieroessa hänen jalkojaan. "Mitäs? Jokos sinä pääsitkin sieltä?" hän kysyy Hendrillolta huolettomasti liikauttamatta itseään. Salissa tulee pikaisesti Hendrillon luo katsoen merkitsevästi keihääseen. "Se taisikin mennä kuten suunniteltiin. Sinunlaisesi maan puolustaja pystyy varmasti panemaan kampoihin sille öykkärille." Aivan kuin hänen kauan toivomansa tapahtuma olisi viimeinkin toteutumassa. Salissa tarraa Hendrilloa olkapäistä ja näyttää siltä kuin olisi valmis sinetöimään tämän siunauksen suudelmalla. Niin innoissaan hän on tästä maan sankarista.

Hendrillon noutanut tyttö seisoo hiljaisena ja katse painettuna luolan suulla valmiina saattelemaan tämän takaisin Stravulin talolle.

Hendrillo ei kiirehdi irrottautumaan tilanteesta, vaan ottaa vastaotteen Salissan olkapäistä, painaen tämän kädet omiensa väliin ja pitää niistä hetken kiinni tavalla, joka on puolittain kunnioittava ja puolittain julkea. "Niin, täällä onkin paljon arvokasta tässä...puolustettavana. Olen valmis laittamaan itsestäni likoon kaiken."

Kumarrettuaan isoäidille vilkaisee Hendrillo vielä hymyillen Salissaa ennenkuin lähtee seuraamaan tyttöä.

Hendstaval pitelee sadetta viittansa alla aukion reunassa mukanaan laukullinen eläinlääkärin työkaluja. Vähäinen valo tulee lohkareen päälle jätetystä lampusta. Pyyhittyään nenänsä hihaansa ties monennen kerran kuulee hän metsiköstä säännöllisesti toistuvan kanalinnun kutsuhuudon. Laskettuaan äänet hän sammuttaa lampun, pakkaa tavaransa ja suuntaa kohti metsikköä.

"Ei kavioissa ole vikaa, sääri on rikki. Tämäkin menee teuraaksi." Rähjäinen soturi katselee vierestä kun Hendstaval laskee hevosen kavion maahan. Pari muuta ryysyistä miestä vaihtaa epäileviä katseita keskenään sivummalla. "Noista muista ostan polttomerkittömät. Jäljelle jäävät kelpaavat ratsuiksi mutta kaipaavat kavioiden huoltoa taas ensi vuodenajalla." Hendstaval tietää ettei hänen tarjoksensa ole mitä rosvot odottivat ja jää odottamaan heidän johtajansa vastausta.

Sään pieksemä soturi hieroo partaansa hetken.
"No eipä näistä paljon käteen jää. Mitäs sanot, jos tarjoan tietoja maksuksi? Kuten tiedät, kulkeutuu Smaragdimiekkojen klaanista meille uutisia aika ajoin ja olemme varsin perillä veljenpoikasi ja Rostakuksen välisestä kaksintaistelusta. Tiedät myös, millainen piru Rostakus on taistelukentällä. Veljenpoikasi ei varmaan panisi pahakseen pientä etua?"
This message was last edited by the player at 08:30, Thu 12 Nov 2020.

Partasuu vilkaisee kumppaneitaan kysyvästi. Mies ei jää odottamaan hevosten parissa ähisevän Hendstavalin vastausta vaan laskee saavansa tiedoillaan etua tähän tilanteeseen.

"Huhut kertovat, että veljenpoikasi isku arkaan paikkaan teki sen perkeleen.. krhm... toimintakyvyttömäksi. Rostakus ei ole saanut naista sen jälkeen ja on kireä kuin viulun kieli. Ei se mies sitä myönnä, mutta... tuota... ilolinnut kertoivat. Ja vaikuttaa siltä, ettei se näitä iloja vähään aikaan saakaan." Rähjäinen mies kuulostaa siltä kuin kertoisi isompaakin valtionsalaisuutta.

Hän jää seisomaan kysyvästi vaihtaen katsettaan Hendstavalin ja hevosten välillä odottaen jotain maksua näistä tiedoista. Sade tippuu miehen partakarvoista märkiin vaatteisiin.

Hendstavalin huulille leviää hymy silkasta siitä ilosta että kohtalo on näin Rostakukselle kääntänyt selkänsä. Jutun todenperäisyyttä hän ei riemultaan jää epäilemään.

"Vai sillä lailla. Saattaa olla että kaksintaistelun alla aiheesta kuullaan riimi tai pari. Tehdäänkö sillä lailla että talo tarjoaa tällä kertaa kavioiden hoidot? Hevosista maksan hyvän hinnan kunhan niissä ei ole tunnistettavia merkintöjä."
This message was last edited by the player at 22:05, Fri 13 Nov 2020.

Rosvojoukon johtaja nyökyttelee ehdotukselle tyytyväisenä hieroen käsiään.

Kavioiden hoidon jälkeen rosvot tekevät lähtöään. Hendstavalille on jäätetty pari hevosta. Kelpaamattomat hevoset he ottavat mukaan myytäväksi tyhmemmille ostajille. Ennen kuin rosvojoukon johtaja nousee ratsaille hän tulee vielä kysymään Hendstavalilta vaivihkaa kysymyksen, jota ei halua muun joukon kuulevan. "Kuulepas, onko sillä Hellirolla mitään mahdollisuuksia Rostakusta vastaan? Vedonvälittäjät tarjoavat hyviä kertoimia."

"Vain kohtalo osaa sanoa varmasti. Hendrillo on kokenut soturi, jollaista vastaan Rostakus ei ole tottunut taistelemaan. Vuosien viinalla läträäminenkään on tuskin tehnyt hänestä entistä vaarallisempaa."

Hendstaval kättelee kauppakumppaniaan, maksaa hevosista sovitun hinnan ja lähtee taluttamaan niitä kohti kotilaitumia.

Viikko kuluu kuin varkain. Koska kaksintaistelu oli sovittu tuulipäivälle, matkaan päätetään lähteä maapäivän aamuna, jolloin jää vielä iltapäivä ja ilta aikaa järjestelyille ja muodollisuuksille.

Mukaan lähtee koko joukko punanautalaisia. Broddi henkivartijoineeen ja muutama klaanin renkaasta, erityisesti Salissa ja Borngold. Kaksintaistelut vetävät aina väkeä normaalimarkkinoita enemmän ja niinpä mukana on myös kauppiaita, käsityöläisiä ja näiden apulaisia. Myös tormaktinkylästä on mukana silmäätekeviä: Kangharl ja Lankhpentos seurueineen ovat mukana. Nautoja, ei kuitenkaan punaisia, otetaan mukaan sen verran, että voidaan maksaa kaksintaistelun isännälle sopiva hinta. Seurue alkaa olla niin iso, että mukaan päätetään ottaa vielä muutama klaanin asetaani turvaamaan matkantekoa. Ollaanhan kuitenkin menossa Doluthan, ongelmaklaanin, maille.

Menomatkalla Lankhpentos kertaa tietämystään Doluthan klaanista ja Vaarakahlaamon historiasta kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Vaarasaari on ollut merkittävä tapahtumapaikka ja monet ristiriidat on ratkottu siellä. Vanha mies voisi kyllä vähemmän muistella Rostakuksen edellistä voittoa. Klaanin päälliköstä, Ivar Puoliijalasta, hänellä ei ole hyvää sanottavaa. Tämän vaimo, Morganeth, on punanautalaisia, mutta pahat kielet kertovat heidän liittonsa rakoilevan miehen typeryyksien takia. Muutenkin klaani on hankkinut itsensä ongelmiin toimimalla jumalten ja esi-isien tahtojen vastaisesti.
This message was last edited by the GM at 06:15, Wed 18 Nov 2020.

Punanaudan suunnalta tullessa linnakkeeseen saavutaan itäiselle, hieman pienemmälle, portille. Muodollisuudet linnakkeeseen pääsemiseksi on sinällään hoidettu nopeasti Broddin ja muiden toimesta.

Vaarakahlaamon linnake on jotenkin eläväisempi kuin Punanaudan vastaava, mutta se saattaa johtua myös lähestyvästä markkina- ja kaksintaistelupäivästä. Aivan kylässä kiinni virtaava Vuoksi on tuonut paikalle paljon veneitä, joista lastataan myytävää markkinoille. Onpa kylässä jopa kaksi tavernaakin. Toinen on yksi kuuluisista Geon majataloista (9) ja toinen nimeltään Kaksnyrkkinen (10). Tässäkin kylässä järjestystä pitävät lunarit eivät ole tervetulleita Geon kapakoihin, joten he suosivat Kaksnyrkkistä.

Broddin valmistautuessa tapaamiseen Ivar Puolijalan kanssa Salissa ja Borngold tulevat selvittämään käytännön asioita.

Smaragdimiekat ovat kuulemma jo saapuneet paikalle ja levittäytyneet majoituksiinsa. Yleensä vierailijoille osoitetaan muutama vierastalo, mikä on aivan liian vähän, ja useimmat löytävätkin yöpymispaikkansa sukulaisten tai tuttujen nurkista. Smaragdimiekkojen vierastalot on valittu tarpeeksi kauas punanautojen taloista välikohtausten välttämiseksi.

Punanaudan saattue alkaa pian hajoamaan kukin omille teilleen alkaen valmistautumaan huomiseen päivään. Joku osaa jo kertoa, että Rostakus on nähty Geon majatalossa jonkin seurueen kera. Salissa kehottaa Hendrilloa ottamaan illan rauhallisesti ja käydä vaikka tutustumassa Vaarasaaren kaksintaistelupaikkaan.

Asuintalojen lähellä Jaronil huomaa mielenkiintoisen näyn. Yhdessä lehmihaassa laiduntaa kaikessa rauhassa erittäin tutun oloinen sonni! Se on sama, jolla Jaronil ratsasti smaragdimiekkoja pakoon, hän on varma siitä. Sonni on vaan nyt maalattu täyteen riimuja. Siinä on erikokoisia ilmariimuja, muutama kuoleman riimu ja onpa vielä illuusioriimukin. Smaragdimiekat ovat tuoneen sonnin varmasti mukanaan.

Jaronil selvittää hajamielisesti käytännön asiat, taputtaa Hendrilloa rohkaisevasti hartioille ja lähestyy varoen aitausta, etsien katseellaan jotakuta jolta kysyä sonnista. Hän pääsee asidalle kenenkään estämättä ja katselee hetken sonnia tarkemmin, tarkastellen riimuja ja koristelua ja kuiskutellen sonnille.

"Mitäpä poika? Tapaamme jälleen. Tuletkos tänään kotiin kanssani senkin mullikka?".
This message was last edited by the player at 15:47, Thu 19 Nov 2020.

"Sen nimi on Turjo." Poika ei ole varmasti kahtatoista kesää vanhempi. Hänellä on heiniä täynnä oleva talikko kädessään. "Minä nimesin sen. Isä sanoi, että se on minun." Pojan sanat alkavat juuttua kurkkuun. "Huomenna se... se kertoo jotain siitä tyhmästä tappelusta. Ne tappavat sen." Poika vie heinät sonnille ja silittelee ja halaa sitä. "Maalasin nämä riimut äidin kanssa hengenmiesten ohjeiden mukaan."

Ilmeisesti poika on myös tämän sonnin vartija, sillä muita ei näy.

Jaronil silmäilee sonnia nyökytellen ja kumartuu samalla lähemmäs poikaa.

"Vai Turjo. Terve mieheen vaan, muistatkos vielä minut?"

Turjo vastaa nyhtämällä maasta uuden tukollisen ruohoa välinpitämättömän näköisenä.

"Tiedätkös poikaseni, me olemme Turjon kanssa vanhoja tuttuja. Minä ratsastin hänellä tuskin viikko takaperin." Poika kohottelee kulmiaan ja Jaronil sisuuntuu. "Etkö usko vai? Olimme klaaninne mailla, tuota.. hyväntahtoisella vierailulla, ja sain silloin tilaisuuden kokeilla hänen vahvaa selkäänsä. Katso vaikka." Jaronil hyppää aitaukseen ja lähestyy sonnia varovasti, suu yhtäkkiä kuivana. Sonnin häntä viuhtoo, mutta se tyytyy nyhtämään maasta tukon ruohoa ja antaa skaldin laittaa käden lihaksikasta kylkeään vasten.

"Näetkös? Vanhoja tuttuja." Jaronil näkee pojan mielenkiinnon syttyneen, ja jatkaa nopeasti ennen kuin tämä ehtii vaatia skaldia nousemaan ratsaille.

"Hyvä ystäväni Hendrillo on huomenna kohtaamassa taani Rostakuksen Vaarasaarella. En usko että hänkään haluaisi näin portran sonnin kohtaavan siellä kuolemansa, Rostakuksessa on ihan tarpeeksi. Tiedätkö poika suunnittelevatko ne tekevänsä Turjolle pahojaan ennen kaksintaistelua alkua vai sen jälkeen? Minä haluaisin kovasti auttaa sitä ja sinua."

Pojan silmät kirkastuvat. "Ne aikovat uhrata sen ennen taistelua ja lukea jotain taistelusta... jotain ensimmäisestä verestä tai kuolemasta tai jostain sellaisesta. Jotain sellaista minä kuulin." Poika ei tunnu välittävän tästä tiedosta enempää. "Voisitko sinä oikeasti auttaa sitä?"

Jaronil miettii huultaan purren ja kumartuu sitten lähemmäs poikaa kuiskaten.

"Kyllä voin. Onkos sinulla vielä niitä maaleja jäljellä? On vai? Hyvä juttu, koska me vaihdamme härät. Minä käyn hankkimassa toisen härän tilalle, vaihdamme ne yöllä ja sinä saat maalata sen uuden. Minä kuljean Turjon jonnekin turvalliseen paikkaan."

Jaronil nuolaisee huuliaan. "Ymmärrät varmaan kuitenkin ettei Turjo voi jäädä teille. Klaaninne väki tuntee Turjon, ja jos käy ilmi että se löytyykin rauhallisesti syömässä ruohoa karsinassaan, he vain tappavat sen uudestaan. Palkkioksi avustani minä vien sen turvaan omaan laumaani. Saat kuitenkin käydä katsomassa sitä kun haluat. Sopiiko tämä?"

Lapsi nyökkää ja Jaronil pörröttää tämän likaista tukkaa. "Älä huoli, kaikki kyllä järjestyy".
This message was last edited by the player at 08:57, Wed 25 Nov 2020.

Pari tuntia myöhemmin Jaronil yhyttää Henstavalin tämän serkun talosta. "Kuulehan kuoma, tulisitko tänne hetkeksi."

Pirtin nurkan takana Jaronil avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo tälle koko tarinan Turjo-härästä. "... No, asia on niin että minä aion ottaa sen sonnin itselleni. Tämä on nyt kirjaimellisesti näitä henkimaailman asioita, sillä olen sen elikon velkaa isoisälleni. Jos annan sen kuolla papin uhriveitseen Vaarasaarella huomenna niin tapahtuu kauheita."

Ennen kuin Hendstaval pääsee protestoimaan, Jaronil jatkaa. "Tiedän, tämä on täysin väärä aika karjavarkauksille; siksi minä aion ostaa toisen mullikan ja vaihtaa sen Turjoon. Otin vähän selvää, ja Sarkil Sinipaidalla olisi sonni joka on hyvässä lihassa ja saman värinenkin. Sillä on vaalea kolmio otsassa mutta sen voi maalata piiloon. Tarkarl Tarkarlinpojalla on myös komea elikko, joka toki on vähän laihempi mutta saman värinen. Ja sitten on vielä Gossi Kehräparta jolla olisi myydä kuohilas härkä, jonka turkki on kyllä vaalea mutta josta saadaan tehtyä jotakin jos sen päälle kaataa vaikka pari saavillista mutaa."

Jaronil kröhäisee. "Tuota, minä olen antanut jo pois kaikki klaanistani tuomani lahjat ja kumiskin juotettiin lunareille. Ei sinulla olisi lainata minulle paria pakkaa vuotia tai jotakin niin että voisin maksaa edes osan sen elikon hinnasta? Saan kyllä puhuttua nuo maajussit hyväksymään etumaksun ja pysymään asiasta hiljaakin, mutta on minun jotain heille annettava. Korvaan kyllä kaiken sinulle ruhtinaallisesti ja annan Turjon astua sinulle niin monta lehmää kuin ikinä haluat, mutta tarvitsen apuasi nyt".
This message was last edited by the player at 15:10, Fri 27 Nov 2020.

Hendstaval ottaa ranteestaan muutaman korun ja ojentaa ne Jaronilille.

"Ai että henkimaailman juttuja? Tässä tilanteessa kaikki apu Hendrillolle kelpaa. Hätätilanteita varten kannan mukanani rannekäätyjä, joista osa saattaa olla oikeasti kultaa. Hankin näitä tyypeiltä, joilta saa hyvät hinnat mutta joilta ei kannata kysellä liikaa."

Illan hämärtyessä Hendrillo, tietämättömänä ystäviensä hääräilystä, on jaloittelemassa Vaarasaarella toimien samalla tukena vanhalle Lhankpenthokselle, joka on tahtonut lähteä tarkastamaan kaksintaistelun areenan etukäteen. Lhankpenthokselle heikon näkönsä takia kyseessä on puhtaasti rituaali, mutta ilmeisen tärkeä sellainen.

Hendrillo pälyilee taistelulle varattua aukiota sitä tarkemmin, kuin yrittäen löytää sieltä jonkun Smaragdimiekkojen piilottaman ansapaulan.

"Tiedän kyllä että näillä mailla oikeutta haetaan usein näin. Mutta hiukan älyttömältä koko juttu silti tuntuu. Emme tehneet Smaragdimiekoille vääryyttä ja he tietävätkin sen. Silti joku saattaa heittää täällä huomenna henkensä."

"Kerro, hyvä Lhankpenthos, kun sinulla muisti riittää paljon pidemmälle kuin kellään klaanissa. Miten nämä välit Miekkojen kanssa ovat käyneet tälläisiksi. Ja oikeastaan vielä ennemmin haluaisin tietää, eikö niille ole mitään tehtävissä? Minä ymmärrän ettei huomista taistelua käy siirtäminen, mutta jos siitä selviän, haluaisin edistää enemmän rauhaa kuin kalistella aseita Rostakuksen kaltaisen hampuusin kanssa."

Lhankpenthos painaa kätensä maahan välittämättä vielä Hendrillon kysymyksestä. "Tunnetko sen? Maa on valmis. Tämä maa on imenyt itseensä taistelun verta vuosisatojen ajan. Nyt se tuntuu jotenkin vieläkin... malttamattomalta." Samassa yllättävä kova tuulenpuuska riepottaa vanhuksen ja Hendrillon vaatteita. "Jahas, jahas...", Lhankpenthos tuumii mietteliäänä kuunnellen tuulta.

"Smaragdimiekat ovat olleet vihollisiamme jo kauan ennen kuin minä uiskentelin ensimmäistä kertaa ilkosillani Wendlan aalloissa. Dinacolin heimoa, siis smaragdimiekkojen heimoa, sanottiin joskus rikkaaksi heimoksi. Ilmeisesti he ovat vieläkin katkeria menettämistään rikkauksista. Me olemme aina olleet tuon heimon naapuri ja he ovat aina meiltä yrittäneet viedä oman osansa." Lhankpenthos jatkaa jaloitteluaan takaisin kohti Vaarakahlaamon kylää. Miten vanhus osaakin oikeaan suuntaan noilla silmillä?
"Ryöväys on ryöväystä ja kunniallinen perinne sinänsä. Mutta turhanpäiväinen tappaminen ja tuhoaminen se on myrkkyä. Etenkin näinä aikoina, kun meillä olisi yhteinenkin vihollinen! Sehän kyllä punaiselle kuulle sopii, että klaanit tappavat toisiaan." Lhankpenthos mietiskelee hieman viimeaikaisia tapahtumia. "Pahin oli kyllä miekkojen hyökkäys meidän kyläämme muutama vuosi sitten. He tappoivat naisia ja lapsia. Huomasit varmaan sen pyhätön? Se on rakennettu tuon poltetun talon paikalle. Yerestia, kaunis miniäni, oli siinä talossa myös. Kangharl ei ole koskaan antanut sitä anteeksi vaikka Broddi sovittelikin rauhaa. Kangharl on levoton sielu ja olen yrittänyt häntä hillitä. Mutta toisinaan tulee... ylilyöntejä. Vaikka hän onkin poikani, toivon, että hänestä ei koskaan tule punanautojen päällikköä. Me tarvitsemme nyt rauhanrakentajia, emme sodanlietsojia."

Lhankpenthos jatkaa hidasta kävelyään ja ylittää kahlaamon varsin ketterästi ja kastumatta. "Ja niin... meillä täällää Sartarissa kaksintaistelujakin on kahdenlaisia. Kuoleman miekat käyvät ne aina loppuun asti. Sitten on kaksintaistelu ensimmäiseen vereen. Kysymme asiaa vielä huomenna esi-isiltä, mutta en näe miksi he haluaisivat tässä tapauksessa kuolinuhrin. Taistelet vain urhoollisesti. Me luotamme sinuun, ryövärin poika."