Ygrit pysähtyy ja ottaa Hendrilloa olkapäistä kiinni turhautuneena: "Miksi se sinua niin paljon kiinnostaa? Meneet on menneitä!" Ygrit hieman kiihtyy: "Miehet tekevät tyhmyyksiä ja muka korjaavat asiat kyllä jälkikäteen. Voi Orlanthin pallit tuota ajattelutapaa saisi vähän tuulettaa!" Hendrillo voi tuntea pientä ylpeyttä omasta taustastaan tässä tilanteessa. Ygrit kiihdyttää palopuhettaan: "Kuumapäinen koston kierre ja menneiden kaivelu johtaa vain turhiin kuolemiin. Eikä edes seisota omien tekemisien takana vaan veli ottaa veljen taakan kantaakseen! Ja taas on lisää surua." Hän rauhoittuu hieman ja puristaa Hendrilloa käsistä. Tuntuu, että Ygrit voi luottaa Hendrilloon kuin maahan jalkojensa alla. "Nyt, mennään ottamaan sitä viintä", hän kaappaa Hendrillon kädestä mukaansa vaihtaen mielialansa iloiseksi.

Hendstaval tuijottaa kaukaisuuteen hevosaitauksen vieressä. "Veli ottaa veljen taakan." Niin sen täytyy olla: Kolmhyor ei polttanut Kanghalrin perhettä, vaan hänen pikkuveljensä, Broyan! Kolmhyor toimisi juuri niin ja ottaisi taakan kantaakseen. Ja hän oli jopa valmis taistelemaan, ja kuolemaan, Kangharlia vastaan asian edestä. Ja Kangharl, Kangharl ei saanutkaan oikeutta väärintekijää kohtaan. Hevosen märkä nuolaisu Hendstavalin poskella herättää hänet takaisin tähän maailmaan.

Viha Kangharlin puolesta korventaa Hendstavalin rintaa. Hän joutuu kääntymään selin Hendrilloon ja Ygritiin, etteivät kiristyvät leukaperät antaisi ilmi salakuuntelua. Kaksintaistelun lopuksi Kolmhyor ei edes viitsinyt nimetä oikeaa syyllistä käsiinsä kuolevalle vihollisellensa!

Kolmhyorin, mutta ennen kaikkea Broyanin on maksettava tästä, se on selvää. Aika on kuitenkin väärä ja rehellisyyden nimissä Hendstavalilla ei olisi mitään mahdollisuuksia kumpaakaan vastaan kaksintaistelussa. Rikos on kuitenkin aito, ja Broyan on pelkurimaisella piileskelyllään rikkonut itseään jumalia vastaan. Ainakaan Hendstavalin mielestä rehti taistelu ei siksi olisi edes vaatimus oikeuden toteutumiselle. Häätunnelma on Hendstavalin osalta joka tapauksessa pilalla, joten hän alkaa etsiä sopivaa paikkaa kiristellä hampaitaan ja kehitellä juonia murhaajaa vastaan.

Punanaudan linnakkeessa juhlat ovat edenneet totutulla tavalla. Erilaisia kiitosriittejä Ernaldalle on tehty jo useita. Myös erilaisia kuuta ylistäviä riittejä on tehty. Lunaripartioiden määrä on edelleen merkittävän suuri. Tämä johtuu siitä, että Goridus on saapunut paikalle. Broddi on valmistuttanut aition, jossa Iavrtha, Goridus ja muut tärkeät henkilöt voivat osallistua tapahtumaan. Yleensä Broddi viihtyy kansan parissa, mutta ilmeisesti nyt, ei vähiten lunarien vaatimuksesta, pesäeroa on tehtävä.

Hendrillon kiirehtiessä kiivaasti painelevan Ygritin perässä kohti juhlapaikkaa Jaronil on nousemassa väkijoukon keskellä aivan hivenen huterin ottein penkeistä kasatun lavan päälle. Vaikka penkit ovat korkeita, praxilaista on silti melko mahdotonta nähdä väkijoukon ylitse. Tämä ei jää juhlaväeltä huomaamatta ja valmisteluja säestävät ajoittaiset naurunremakat.

Lopulta lava lakkaa vaappumasta jalkojen alla ja Jaronil ryhdistäytyy, katsellen ympärilleen ja ottaen yleisöä haltuun, ainakin eturivin osalta. Broddi, Ivarna, Duruvan ja muut silmäätekevät löytyvät aitiostaan, yleisöäkin on reilunpuoleisesti eivätkä kaikki näytä aivan niin vastaanottavaisilta kuin pitäisi. Muisteleeko joku vielä sitä smaragdilaulua? Rostakusta ei onneksi näy, ei ainakaan eturivissä. Varsinaisesti Jaronilin sydän kuitenkin hypähtää hänen nähdessään punatukkaisen Onelsinin olutpöytien tienoilla juttelemassa kenenkäs muun kuin Miranin kanssa. Kauempana väkijoukossa Hendrillo ja hänen kyynerpäillään tietä raivaavan “käärmeensä” ovat etenemässä vääjäämättä kohti eturiviä. Hendstavalia ei näy, mutta sille ei voi mitään, on aika aloittaa. Jaronil kääntää katseensa yleisöön ja korottaa äänensä juhlalliseen esipuheeseen.

“Oi Orlanth ja Ernalda ja muut kokoontuneet jumalat, arvon päälliköt ja taanit, hyvä juhlaväki, luokaa suopeat katseenne Praxin arojen skaldi Jaroniliin ("kaikessa pituudessaan!", joku huutaa yleisöstä) ja kuulkaa hänen lauluaan joka soljuu kuin mahtava Kehtojoki halki janoisten tasankojen! Ehtoisa Maa antaa, myrskyisä Ilma korjaa ja me kaikki olemme täällä tänään yhdessä nauttimassa tuon ikiaikaisen liiton satoa. Olen saapunut kaukaa tuulten ja unten tuomana voidakseni nähdä ja laulaa ne asiat jotka ovat tuoneet vanhat viholliset saman pöydän ääreen yhteistä leipää murtamaan. Suokoon lauluni klaaneille kumppanuutta, johtajille järkeä, väelle vaurautta ja, ennen kaikea, nuorille ja vähän vanhemmillekin urhoille ja neidoille leiskuvaa lempeä ja terveitä taaperoita!”

Kevennys on yllättävä poikkeus muuten muodolliseen esipuheeseen ja kirvoittaa yleisöstä muutamia naurahduksia, mutta mikä tärkeitä saa Onelsinin kasvot hetkeksi lehahtamaan saman sävyiseksi kuin hänen hennan värjäämä tukkansa. Jaronil tajuaa pitävänsä tästä uudesta tyylistä ja meinaa hetken aikaa kompastua sanoissaan, mutta tempaisee kuitenkin katseensa takaisin yleisöönsä. “Kuulkaa siis kun laulan teille Punaisen ja vihreän klaanin tarun!”

Jaronil aloittaa soinnillisella äänellä kertomuksen vierekkäisillä laitumilla laiduntavista punaisesta härästä ja vihreästä pässistä jotka ryhtyvät kilpalaulasille klaaniensa historiallisista uroteoista, niiden päällikköjen viisaudesta sekä niiden maineikkaista sankareista, joita ovat Smaragdimiekkojen puolelta Kolmhyor ja Rostakus, Punanaudan puolelta Stravulin poika Hendrillo, Kangharl sekä Borngold, joka ilmaantuu ajoittain neuvomaan muita sankareita, usein kahden kesken ja salassa ja ainakin kerran lausuen ilmoille jotakin tosiasiassa Hendstavalin sanomaa.

Elikoiden nokitteleva kilpalaulanta pehmenee hurmokselliseksi määkimiseksi kun tulee aika mainita Farnan ja Mirani, joiden tuomitun rakkauden tragedialla mässäillään kylläisyyteen asti ja ylikin. Jaronil jättää tyystin mainitsematta Farnanin hölmöilyt Wendlan kanssa ja näkee sivusilmällä Onelsinin kuiskavan jotain Miranille ja molempien puhkeavan makeaan nauruun.

Nuorikkojen pako kohti Aarreluolaa ja siitä seuraava Vaarakahlaamon taistelu on puolestaan kerrottu äärimmäisen huolellisesti. Kerronnan fokus on Rostakuksessa, joka kuvataan vahvaksi ja hurjaksi mutta oikealta polulta eksyneeksi soturiksi, jonka itse Ernalda lopulta pakottaa katumaan pahoja tekojaan sankarinsa “Maan siunaaman Hendrillo Stravulinpojan” minimaalisella avustuksella.

Hendrillo pääsee kuitenkin parrasvaloihin morsiamen hakemista koskevassa osiossa. Vaimonsa menetyksen haavoittama Kangharl, joka takertuu sankarillisen traagisesti menneisiin kaunoihin uuden rauhan ajan kynnyksellä, punoo katalan juonen klaanien vihanpidon uudelleenaloittamiseksi, estäen Miranin ja Tormaktikylän naisten tapaamisen ja harhauttaen Punanautojen kunniallisia miehiä mukaan henkilökohtaiselle kostoretkelleen. Hendrillo saa kuitenkin aikeesta vihiä ja hänen "kohlin mustaamien kyyneltensä vanat korventavat hänen kauniita kasvojaan" hänen muistaessaan maan jumalattaren toiveen klaanien välisestä rauhasta. Hän marssii Smaragdimiekkojen luokse täydessä sotisovassa ja Ernaldan sankarivalossa ja vaatii Kolmhyorin eteensä, mutta antautuukin tämän panttivangiksi säilyttääkseen rauhan ja kunniansa. Näin Smaragdimiekat saavat tiedon Kangharlin sotaretkestä, ja sotajoukon saapuessa heitä on vastassa Kolmhyor, joka haastaa Kangharlin kaksintaisteluun. Uroot mittelevät väkevästi, kunnes Orlanth auttaa lopulta Kolmhyorin voittoon ja klaanien välinen kauna raukeaa Kangharlin viimeiseen henkäykseen. Lopussa traagisesti kaatunut Kangharl jopa tuntee huulillaan kuolleen vaimonsa suudelman Ernaldan ottaessa hänen sydänverensä osaksi maan mustaa multaa.

Laulu päättyy hääosioon jossa juhlitaan Farnanin ja Miranin liittoa, ylistetään klaanien päälliköiden viisautta ja uutta yhtenäisyyttä, jonka myötä vanhat viholliset liittyvät veljinä yhteiseen kilpimuuriin ja käyvät pelotta rinta rinnan päin yössä vaanivia Telmorin sikiöitä ja kaikkia muita uhkia, saaden vihollistensa punaisen veren sekoittumaan tulan niittyjen vihreyteen.

Jaronil antaa viimeisten sävelten vaieta hiljaisuuteen ja katsoo hiljaisuuden vallitessa yleisöään.
This message was last edited by the player at 09:03, Tue 04 Apr 2023.

Harmoniaa tihkuvista loppusäkeistä liikuttunut Hendrillo saa vaivoin estettyä kohlin värjäämiä kyyneliä vuotamasta.
"Kavalan auta, mutta eikö Jaronil sentään osaa kertoa tarinaa", kuiskaa hän Ygritille. "Vaikka olen ollut melkein kaikessa mukana on silti vaikea olla uskomatta ainakin puolia todeksi. Noin se tehdään, ja noin minä sen haluan muistaa."

Yleisö ei välittömästi reagoi tarinaan. Moni oli osallisena tapahtumissa ja laulun väritykset eivät menneet ohi. Liikuttuneita kuulijoita toki on, osaahan Jaronil kertoa tarinaa, mutta etenkin Tormaktinkylän pöydässä vähän nieleskellään Kangharlin roolista. Kaikki katsovat Broddin ja kuninkaallisten aitioon kysyvästi. Aitiossa Broddi katsoo kysyvästi niin naapuriklaanin Duruvaniin kuin myös Gordiukseen.

Lopulta Duruvan on se, joka rikkoo hiljaisuuden. "Bravo!" hän huutaa ja alkaa taputtaa seisaallaan. Tämä rikkoo jään muiltakin ja tarinanlaulaja saa ansaitsemansa huomionosoitukset. Broddi ja Duruvan taputtelevat näkyvästi toisiaan selkään Gordiuksen siunatessa heitä keskellä. Irvokas näky, jos tietyiltä piireiltä kysytään. Mutta nyt ei kysytä. Jaronil kutsutaan aitioon. Matkalle sinne hän saa kehuja, mutta myös joitain pahoja katseita. Selvästikin tarina ei miellyttänyt ihan kaikkia.

Duruvan kehuu Jaronilia Broddille ja Gordiukselle ja Ivarthalle. Ja nämä vuorostaan tekevät samaa. Kiitellään kovasti, että tarinaan oli niinkin oivallisesti saatu totuus mahtumaan mukaan. Kangharlin kohtaloa päivitellään, mutta toisaalta ollaan tyytyväisiä, että hänen sielunsa on viimein rauhassa ja saanut oikeutta. Jaronil saa paistatella hyvän tovin aitiossa, ja maistaa sitä parempaa tarshilaista viiniäkin.

Juhlaväen huomiosta on jo alkanut kilpailemaan seuraava esiintyjä, soitinyhtye Joniporista.

Juhlien vielä jatkuessa hääteltoissa Tormaktinkylällä on hiljaista. Suurin osa väestä yöpyy juhlapaikalla tai mihin nyt on sattunutkaan sammumaan. Kangharlin palaneen talon heinittyneillä raunioilla sen sijaan kuuluu nyyhkytystä ja sekavaa mutinaa. Hendstaval on palannut häistä kähveltämänsä viiniruukun kanssa vuodattamaan murheitaan perustuskiville.

"Se oli Broyan, se kurja pelkuri! Kolmhyor on kaikki nämä vuodet suojellut sitä koiraa eikä laittanut veljeään vastaamaan teoistaan. Asiasta tuntuu vieläpä tietävän puoli klaania. Käärmeitä ne ovat kaikki olleet ja käärmeitä ovat edelleen. Ne voivat luulla, että rauhan jälkeen asia on haudattu. Salainen murha, unohdettu? Ei koskaan!"

"Se ruoja..." Hendstaval säikähtää tutun äänen kuullessaan. Raunioiden keskellä seisoo tuttu hahmo: Kangharl. Tai ainakin olemus ja ääni selvästi viittaa Kangharliin. Alaston iso mies on kuitenkin riutuneen näköinen haamu entisestä. Hänen vatsassaan olevasta miekan terän tekemästä reiästä pulppuaa säännöllisesti verta. Hän pitelee haavaa liikkuessaan tuskaisena.

"Hendstaval, auta minua! Olen harhaillut täällä kuolemastani lähtien. Etsien jotain. En pystynyt siirtymään Orlanthin saliin vielä. Hitto, en päässyt edes pois täältä." Kangharl tarraa Hendstavalia reippaasti rinnuksista kiinni. Hendstaval tuntee tämän vain tuulen heikkona pieluksien heilutteluna. Sanotaan, että levottomat sielut tarvitset aikaa vahvistua niin, että pystyvät vaikuttamaan elävien maailmassa. "Se ei ollutkaan Kolmhyor?!" Kanghalrin hampaat kiristyvät tuttuun virneeseen. "Ja näiden kanssa te hierotte rauhaa? Se pitää estää!" Kangharl ei selvästikään ole täysin perillä viimeisimmistä käänteistä. Hän kuitenkin rauhoittuu. "Tai no, mitäpä se minua liikuttaa, enää. Haluaisin vain painaa pääni Yerestian povelle... ja nukkua", kyyneleet kihoavat ison riutuvan miehen silmiin. "Mutta en voi lähteä tästä vankilasta ennen kuin saan oikeuteni, kostoni. Hendstaval, auta minua!"

Hendstaval nousee seisomaan ja horjuu ensin hieman epäuskoisena tolpillaan. Sitten hän tunnistaa ystävänsä olevan todellakin läsnä.

"Veljeni, tuskasi on myös minun tuskani. Broyanin teko on rikos Heortin laeista pyhimpiä vastaan ja se tekee asiasta paljon yhtä kaunaa suuremman. En kuitenkaan usko, että kummastakaan klaanista löytyy tukea rikoksen ratkaisemiseksi kun kerran kaikki keskittyvät menneiden unohtamiseen. Aionkin ottaa yhteyttä niihin vanhoihin asetovereihin, jotka ovat vannoneet elämänsä Miekalle. Annan sanani, ettei Broyan jää rangaistusta vaille."

"Ei tarvitse", ääni kuuluu Broyanille. Hän on onnistunut pääsemään raunioiden läheisyyteen kummankaan huomaamatta ja yllättää Kangharlin ja Hendstavalin. Nopealla arviolla hän vaikuttaisi olevan yksin. Broyan puristaa lyhytmiekkaansa kädessään ja on kalpea. Hän hieman huojuu ja tärisee. On tainnut viinileili kiertää heidänkin leirissään. Eipä sitä toisaalta ole nuori mies haamuakaan ennen nähnyt.

"Kuulin siis oikein, olet kysellyt perääni. Etkä voinut antaa asian olla. Olen vähän seuraillut sinua..." Hän kääntää katseensa Kangharliin kauhun katse silmissään, ja tämän talon raunioita. "He eivät tulleet ulos, vaikka käskin! Sinun jääräpäinen perheesi aiheutti tuon tuhon itse. Sietävätkin olla siellä missä ovat, ja sinun pitäisi olla myös!" Huuto on vihaa, johon sekoittuu pelkoa ja katumusta. Broyan suuntaa katseensa takaisin Hendstavallin, kerää itseään taisteluasentoon ja sovittelee miekkaa käteensä. Hän ei tainnut tulla vain puhumaan.

Riutuneen oloinen Kangharl saa uutta virtaa kohdatessaan viimein sen, jolta hän oikeutensa on tuleva saamaan. Hän messuaa kovaan ääneen: "Nyt on meidän tilaisuutemme, Hendstaval. Olen odottanut tätä hetkeä! Anna minulle oikeuteni! Päästä minut vapaaksi. Tapa tuo paska!"

Hendstaval vetää miekan vyöltään ja sihisee hampaidensa välistä sylki lentäen:

"Murhaaja! Tulit tänne tappamaan minut ja piilottamaan ruumiin, niinkö? Tiedäthän, että jokainen klaanisi keskenmeno ja roudan viemä sato on sinun syytäsi? Valheesi ja pelkuruutesi olivat kutsu Wakbothille ja nyt yrität peitellä rikostasi murhaamalla uudelleen."

Tilanne ei näytä erityisen hyvältä. Kuuhaava on juilinut tavallista enemmän öisen kävelyn jäljiltä, ja umpeen kasvaneista raunioista on hankala paetakaan.

"Jos välität veljestäsi edes kymmenyksen siitä mitä hän sinusta, vannot itsesi Miekalle tässä ja nyt ja poistut näiltä main tahraamasta sukuasi. Veljesi ja klaanisi ovat saaneet kärsiä tarpeeksi vuoksesi."

Hendstaval ei ota askeleita kohti Broyania. Sen sijaan hän pälyilee raunioista sopivia paikkoja likaiselle pelille, mikäli Broyan aikoo käydä päälle. Vapaaseen käteensä hän nappaa kivenmurikan vierestään.

Broyan luopuu taisteluasennosta. Miten tämä punanauta saattoikaan tietää Broyanin siskon epäonnisista raskauksista? Voisiko se olla...

"Se on hämmentynyt, iske nyt!" Kangharl kihisee Hendstavalin korvaan. Kangharlin haamu ei näytä enää yhtään niin riutuneelta kuin aiemmin.

Hendstaval ohittaa haudan takaa huutavan toverinsa komennot. Kangharl oli aina punanaudaksi vähän turhan suoraviivainen toimissaan.

Jokin kuitenkin ilmiselvästi osui perille, ja Hendstaval jatkaa Broyanin prässäämistä samasta kohdasta:

"Tiedät mitä tehdä, Broyan. Vain Humaktin miekka voi leikata sukusi irti tekojesi seurauksista. Tiedämme myös molemmat lähimmän pyhäkön, missä sen tehdä. Tässä asiassa suostun todistajaksesi."

Syrjässä oleva pyhäkkö kuoleman jumalalle ei ole iso eikä koristeltu. Eikä siellä tällaisena iltana kukaan luonnollisesti viihdy. Mutta niin vain Broyan, Hendstaval ja Kangharlin haamu saapuvat tuolle majalle. Pyhäkkö on ennemminkin katos, jonka takaseinän edessä on epäkäytännöllisen oloinen miekka pystyssä. Sen edessä on kivi, johon voi polvistua kuoleman edessä.

Kangharl jää ulos "pitämään vahtia". Kangharl on ollut mietteliäällä päällä siitä asti, kun Hendstaval luopui aseellisesta ratkaisusta. Taitaa olla miehellä jäänyt leikki kesken kuoleman kanssa.

Koko matkan Broyan on hokenut rukouksia Humaktille puristaen tiukasti miekastaan. Nuorukainen on ottanut itseensä kaiken mitä Hendstaval on hänelle sanonut ja on selvästi vakuuttunut välttämättömästä uhrauksesta, mikä hänen on heti tehtävä. Oven edessä Broyan pysähtyy ja purskahtaa itkuun. Isä, äiti, siskot ja Kolmhyor. Nautaryöväys ja juhlat, lunaripartioiden huijaaminen, pitkät kalastusretket parhaan kaverin kanssa. Broyanin pitää luopua tästä kaikesta, ja kaikista. Hän ei pysty astumaan pyhättöön sisään.

Hendstaval katsoo nenäänsä pitkin edessään nyyhkyttävää nuorta miestä. Eipä tainnut tuntua näin pahalta kun poltti punanautoja elävältä? Ongelma on tosin todellinen, sillä Humakt ei ota vastaan ketä tahansa.

"Et ole ensimmäinen, joka kulkee tästä joko omasta tahdostaan tai pakotettuna. Tiedän miehiä, joilla on aina kysyntää kaltaisillesi. He pitävät sinut leivässä ja huolehtivat, ettet kuole kunniattomasti. Vastineeksi sinulta odotetaan soturin otteita, mutta terään tarttuminenhan ei ole sinulle vierasta. Menet sisälle nyt ja poistut Kuoleman kantajana tai palaat kotiisi häpeässä. Ennen pitkää olisit lainsuojattomana ilman mitään paikkaa, mihin mennä. Tämä tilaisuus ei tule toistumaan."

Broyan ravistaa Hendstavalin irti ja jatkaa itsensä keräämistä. Hendstavalin sanat on varmasti rekisteröity, mutta lupaus vertaisista ei anna vielä tarpeeksi rohkeutta käydä sisään kuoleman porteista.

Kangharl ilmestyy Hendstavalin korvan taakse sähisemään: "Tämä on kunniatonta! Eihän tuollainen itkupilli kelpaa miekalle. Puukkoa selkään mokomalle, toteutuu se oikeus niinkin."

Miten Kolmhyorin kaltainen soturi kykeni ikinä piilottelemaan tällaista rottaa siipiensä suojissa? Broyanin surkeus saa Hendstavalin lopulta tulistumaan. Vanhempi mies tarraa epäröivää nuorukaista niskavilloista ja alkaa vuodattaa.

"Jumalauta nulikka! Kaiken aiheuttamasi jälkeen, nytkö aiot lyyhistyä? Polttamasi tuvan raunioilla olit vielä puukottamassa minua selkään enkä Orlanthin nimeen tiedä, miksi veitseni ei ole jo uponnut mätiin sisuksiisi. Nyt menet ja laitat tekosi esille sen ainoan eteen, joka vielä suostuu sinut vastaan ottamaan!"

Hendstaval repii Broyania hiuksista kohti pyhäkön oviaukkoa ja yrittää työntää sisään. Tätä taistelua ei toivattavasti käydä lihasvoimin, sillä siinä kamppailussa Hendstaval ei ole enää vuosiin ollut etulyöntiasemassa.
This message was last edited by the player at 12:05, Mon 15 May 2023.

Hetki on salamannopea ja isku vatsaan tulee niin nopeasti, että Hendstaval ei ehdi reagoida. Seuraavassa hetkessä hän on maassa istualtaan. Kipu on kova, mutta ei niin kova, että sitä tarvitsisi muille näyttää.

Broyan seisoo temppelin oviaukossa käsi puserrettuna nyrkkiin voimaantuneen oloisena. "Älä, koske, minuun!" Nuorukainen ei kuitenkaan ole käymässä päälle, mutta on selvästi varuillaan tilanteessa.

Kangharl tarttuu Hendstavalia takinliepeistä. Jos kosketus oli aiemmin tuuli, on haamussa nyt enemmän voimaa ja Hendstaval tuntee vedon takissaan. "Pitääkö täällä kaikki tehdä itse?" hän kihisee Hendstavalille. Kangharl kääntyy kohti Broyania hampaitaan kirskutellen.

“Nyt loppuu se tuuppiminen, risuparta!”
Sekä Broyan että Hendstaval kääntyvät ihmeissään katsomaan kylään päin johtavalle tielle, jota pitkin saapuu kummallinen nelikko. Hendtaval tunnistaa jo kaukaa poikansa Jarstakin, joka kulkee jälkimmäisenä edessään kaksi muuta miestä joiden tatuoinnit merkkaavat nämä tormaktikyläläisiksi. Jarstakin edessä ja korstojen välissä kävelee muita päätä pienempi Jaronil, joka näyttää kolmikon rankoista otteista päätellen olevan paikalla kaikkea muuta kuin vapaaehtoisesti.

“Säästä ääntäsi pätkä, saat kohta lasketella valheitasi Humaktille. Minua miellyttää kovasti nähdä uskooko kuolon ja totuuden herra sievän pikku tarinasi Kangharlista niinkuin se älykääpiö Broddi ja hänen hännystelijänsä. Sinun on parempi uskoa että Kangharl ei olisi koskaan…”

Jarstakin leuka loksahtaa auki hänen huomatessaan mitä pyhätöllä tapahtuu. Broyan ja Hendstaval tuijottavat hetken takaisin yhtä äimistyneinä mutta sitten Hendstavalin leuka vääntyy tukalaan irvistykseen. Kangharlin kärsivällisyys näyttäisi loppuneen sillä hän ottaa Hendstavalin tiukkaan syleilyyn, näyttäen siltä kuin yrittäisi väenväkisin tunkea itseänsä tämän ruumiiseen.

Jaronil säpsähtää. “Kangharl, lopeta! Et sinä Hendstavalia halua, hän on rampa mies ja pääsee tuskin edes takaisin seisaalleen tuolla jalallaan. Ota minut, annan itseni auliisti!

Kangharl pysähtyy, harkitsee hetken ja sinkoaa sitten itsensä päin kylätiellä odottavaa nelikkoa kuin pyörretuuli. Lieneekö hänellekin hepotus päästä hetkeksi kauemmaksi Broyanin takana olevasta synkeästä pyhätöstä? Muu kolmikko säpsähtää kauemmaksi ja toinen tormaktilaisista säikähtää niin että kaatuu takamuksilleen maahan ja ryhtyy vimmatusti pyrkimään pystyyn, päästäen samalla paniikinsekaisen nyyhkäyksen. Vai kenestä se ääni tuli? Jaronil ei ole ihan varma. Kangharl näyttää viimeistä piirtoa myöten tarinoiden kostonhimoiselta kuolonhengeltä hänen läpinäkyvien käsiensä napatessa skaldin kuolettavaan syleilyyn. “Hyvä poika, tämä käy paremmin näin. Kuristamme yhdessä tuon saastaisen murhaajan ja valapaton!”

Jaronilin selkä kaareutuu taaksepäin Kangharlin haamun kadotessa hiljalleen hänen ruumiinsa sisään ja hänen sanansa tulevat vaivalloisesti yhteenpuristettujen hampaiden välistä. “Siinä sinä olet…väärässä…Kangharl. Sanoin että saat...tulla...mutta en että teen...tahtosi mukaan. Olen...tottunut olemaan...ratsastaja...mutta...osaan minäkin...hargh...vikuroida!” Jaronil ottaa askeleen Humaktin pyhätön edessä seisovaa Broyania kohti.
This message was last edited by the player at 06:55, Wed 17 May 2023.

Kangharlin kostonhimo on valtava ja viimein hänellä on kädet, joilla saada oikeutta. Jaronil yrittää vastustaa, mutta Kangharlin voima on yllättävän vahva. Yhtäkkiä Jaronilin kädessä on puukko. Jaronilin leuka kiristyy ja hampaat pureutuvat yhteen.

Broyan hätääntyy tästä kaikesta, ylimääräisistä ihmisistä. Hän kääntyy Hendstavalin puoleen: "Mitä täällä tapahtuu? Minun piti sovittaa syntini Humaktin kanssa! Tämä oli ansa! Olenko minä joku uhri kuolemanjumalalle?" Hän pyörittelee kaikkea tapahtunutta päässään. Stressi illan tapahtumista sumentaa nuorukaisen ajattelun. Hän vetää miekkansa esiin ja anoo silmillään Hendstavalilta anteeksiantoa siitä, mitä kohta tulee tapahtumaan.

Seuraavaksi Broyanin suusta alkaa pulppuamaan tummaa verta. Nuorukainen valahtaa maahan hengettömänä paljastaen ilkikurisesti hymyilevän Jaronilin veret käsissään. Puukkoa selkään mokomalle...

Seuraavaksi on Jaronilin vuoro lyhistyä maahan. Hengen kanssa painiminen on henkisesti raskasta ja viimein Kangharl päästää irti. Aiemmin riutuneen näköinen Kangharl näyttää jo kuin parhaina päivinään. "Sain oikeuteni, eikä minua täällä enää tarvita. Nähdään Orlanthin pidoissa, Hendstaval", tämän sanottuaan Kangharl kävelee rauhallisin mielin kuolemanjumalan temppelin ovesta kohti tuonelan matkaansa.

Hendstaval kääntyy kalpeana poikaansa ja muita Tormaktinkylän poikia päin.

"Näitte kaikki, mitä tapahtui. Broyan hyökkäsi kimppuuni ja hänet tapettiin itsepuolustukseksi. Jos asiasta kysytään, vastuu oli yksin minun. Sain selville hänen petoksensa, ja Humaktin alttarin luona hän yritti riistää henkeni."

"Ei niin että asialla olisi enää väliä. Broyan on kuollut, ja smaragdmiekkojen reaktion arvaa meistä jokainen. Selitykset tuskin tulevat auttamaan."

"Voinko luottaa tässä asiassa sinuun, Jarstak? Meidän yhteinen ystävämme Kangharl on lopultakin saanut oikeutta ja kulkenut Orlanthin salin ovista läpi. Ei ole tarpeen sotkea Jaronilia tähän enempää kuin on pakko."

Jaronil nousee kalpein ilmein seisomaan ottaen tukea alttarin miekansakarasta.

"Vai niin se siis oli. Kanhgharlin vaimon tappaja olikin Broyan..." Skaldi kokoaa hetken itseään ja kääntää katseensa Hendstavaliin. "Tekisitkö sinä sen? Ottaisit tämän veriteon kontollesi?" Hendstavalin nyökätessä Jaronil kokoaa itseään hetken ja ottaa kasvoilleen päättäväisen ilmeen. "Olen sinulle paljosta velkaa veljeni."

Jaronil kääntyy Jarstakin puoleen ja jatkaa. "Ja tehtäköön selväksi nyt kerralla että Kangharlin kosto oli oikeutettu. Kohtalo saattoi valita minut sen välikappaleeksi asiasta kummemmin minulta kysymättä, mutta minulla ei ole pahuutta tunnollani, olen jopa ylpeä siitä että minun käteni olivat ne jotka antoivat tuolle lasten ja naisten lahtarille ansionsa mukaan. Ainoa syy joka painaa sydäntäni on se, että joudun antamaan Hendstavalin ottaa tämän taakan kantaakseen, sillä vaikka olenkin kylän jäsen, olen muukalainen ja minut karkoitetaan varmasti takaisin Praxiin sinä päivänä kun totuus tulee ilmi. Ja muistakaa minun sanoneen että sinä päivänä kun näin käy lähden pystypäin kuin sankari, en selkä kyyryssä kuin kelmi. Aika ei kuitenkaan ole kypsä sille sillä en ole vielä sujut unieni kanssa, ja shamaanimme tietävät tämän. Sinua Jarstak ja kumppaneitasi neuvoisin iloitsemaan siitä että oikeus tapahtui ja vastastamaan houkutusta ottaa tilanteesta etua. Prax on kaukana mutta ei niin kovin kaukana kuitenkaan, ja Mustan Oriin klaanin nimi on varmasti kantautunut teidänkin korviinne".

Jarstak silmäilee tilannetta hetken. Hän hakee seurassaan olleilta kumppaneilta hiljaisen hyväksynnän seuraavalle toimelleen. "Kyllä, me näimme, että sinä, Hendstaval, tapoit tuon paskan. Ja kyllä, se oli itsepuolustusta, vaikka puukko jotenkin tuonne selkäpuolelle siinä hötäkässä näköjään kaartuikin."
Jarstak tulee oikein lähelle isäänsä. Harmikseen hän on juuri sen verran lyhyempi, että joutuu katsomaan ylöspäin puhuessaan läheltä. "Mutta, kun kylällemme valitaan seuraavaa vanhinta, oletan, että et lähde mukaan. Kangharl nimesi kuitenkin minut!" Niine hyvineen Jarstak seurueineen tekee lähtöä: "Hoitakaa te tämä sotku kuten parhaaksi näette, me tuemme teitä tarinassa."
Jarstak vaikuttaa tyytyväiseltä sopimukseen ja kykyihinsä pelata näitä aikuisten pelejä.
This message was last edited by the GM at 10:34, Fri 09 June 2023.

"...Broyan oli piilotellut tekoaan kaikkia nämä vuodet, ja Kolmhyor ilmeisesti jostain kierosta uskollisuudentunteesta jätti paljastamatta veljensä valhetta."

Hendstaval päättää kertomuksensa ja taittaa väliaikaisen käärinliinan virkaa toimittavan viitan takaisin elottoman Broyanin kasvojen päälle.

"Ei tätä kukaan halunnut. Kun Broyanille valkeni, että hänen salaisuutensa paljastui, kävi hän kimppuuni puukolla. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Otan koko vastuun tapahtuneesta ja aion katsoa smaragdimiekkoja silmiin, kun uutinen tuodaan ilmi. Sinulla on klaaninpäällikkönä kuitenkin oikeus tietää aivan ensimmäisenä."

Broddi ja Hendstaval tuntevat toisensa vuosikymmenien ajalta ja ruumiin sisään raahannut mies luottaa nyt, että pitkä historia säästää hänet edes kaikkein pahimmalta.

Broddi painaa sormilla ohimoitaan. Edellispäivän juhlinta haittaa asian käsittelyä näin aamutuimaan. "Voi Eurmalin kassit, Hendstaval! Juuri kun saimme edes jonkinlaisesta rauhasta kiinni, tapahtuu tämä." Broddi raottaa liinaa ja kääntää ruumista. "En aio kysyä miksi olet puolustanut itseäsi puukolla selkään. Voi lunarin helvetti!"
Hän jatkaa itsekseen kiroamista. "He tulevat vaatimaan rangaistusta. Ja jos tämän olisi tehnyt kuka tahansa muu, olisi rinki varmasti valmis kunnon rangaistuksen löytämään, mikä lepyttäisi miekat. Mutta Lhankpentos on vanha, ja Tormaktinkylään tarvitaan vanhin. Olen kuullut, että kyläläiset pitävät sinusta. Meidän on pakko käydä asiasta oikeutta klaanien välillä. Uskon kyllä sanomasi Broyanista, mutta uskooko rakas naapurimme?"
Broddi puuskaisee ja hörppää pöydältä sarven pohjalle jääneen väljähtyneen viinin. Hän oli toivonut, että ensimmäinen konflikti uuden rauhan aikana ei olisi tullut ihan näin nopeasti.
"Mene nyt ja jätä ruumis siihen. Hoidamme asian klaanina. Suokoon Lhankor Mhy meille viisautta tämän ikävän tapaturman selvittämisessä."