Lunta vihmoo. Talvi on ollut ankara ja tällaisella kelillä on viisainta vetäytyä oman tuvan lämpöön. Jäyhä hahmo tarpoo hangessa lumikengät jalassa kiskoen perässään punaturkkista kuollutta vasikkaa sen koivesta. Hahmolla on lämmin vaatetus, mutta kaula ja pää paljaana eikä hän välitä niihin kohdistuvasta viimasta.

Talo, jonka ikkunoista karkaava valo on ohjannut hänet perille, lähestyy määrätietoisesti. Pian hahmo riuhtaisee oven auki ja raahaa kylmän vasikan sisälle. Vasikan jäätynyt katse viestittää kauhua, vaikka se onkin nyt turvallisessa paikassa.

"Taas yksi", mies kähisee karhealla äänellään päästäen vasikan takaruhon tipahtamaan lattialle. Nainen tulee tutkimaan vasikkaa. "Ei epäilystäkään, sudet ovat olleet taas asialla", nainen sihistää hampaidensa välistä kirouksen. Nainen jatkaa vakavana: "En pidä tästä Frekor, en ollenkaan. Ne ovat alkaneet rikkoa Jahdin ehtoja. Heti, kun Jomes on kutsuttu Kotkanpesään, alkavat sudet hyppiä pöydille!"

Frekor selventää kurkkuaan, mikä ei kuitenkaan auta karheaan ääneen: "Ivartha, on toinenkin seikka: niillä on uusi johtaja. Se silmätön shamaani, Jogar Sog, on palannut."

Peremmällä salissa ruuasta, oluesta ja univajeesta tokkurainen Jaronil katselee tapahtumia ja nostaa huolestuneena tuopin huulilleen. Sudet tappamassa karjaa… vakava asia; kuka tietää milloin ne iskevät Jaronilin uuteen hevoslaumaan uudelleennimetyllä Orinpään maatilalla. Tilan kunnostaminen ja pyörittäminen ovat tuottaneet lyhyessä ajassa skaldin käsiin känsiä ja silmien alle mustat pussit, hyvä kun kylälle ehtii nykyään ollenkaan. Olisikohan Hendrillolla antaa hieman sitä kohliaan… ei mutta sudet, sudet ovat vakava asia. Hevoslauma ei ole suuren suuri, se koostuu vain neljästä maakauden markkinoilta ostetusta tammasta, mutta orin virkaa suorittava Purija on tehnyt työnsä hyvin ja varsoja odotellaan tulevan vuoden maakaudella. Kun lauma on tällä tavoin pantu alulle voi todellinen jalostustyö alkaa, mutta jos susiongelmaa ei ole saatu kuriin ennen kuin tammat synnyttävät…

Jaronilin ajatukset harhautuvat tammoista kuin itsestään Onelsiniin. Tyttö on pyörinyt askaldin ajatuksissa usein alkutalven aikana ja tilaisuuksia tämän kotona vierailemiseenkin on tarjoutunut runsaasti, sillä Onelsinin uusi rooli vingana tarkoittaa sitä että hänen vastuullaan ovat nyt talon miesten työt, joissa hän tarvitsee paljon neuvoa ja opastusta. Tai tarvitsisi… tuittupäisen Onelsinin kyky ottaa vastaan neuvoja on kuitenkin vähän niin ja näin joten häntä on käsiteltävä varoen. Siinä mielessä susijahti saattaisi olla täydellinen tekosyy edistää asioita…

Jaronil huomaa etäisesti kuinka shamaani Jogar Sogin nimi mainitaan ja kuinka päällikön salissa majassa läsnä olevat silmäparit alkavat kuin itsestään vilkuilla hänen suuntaansa alta kulmien. Niinpä niin, heti kun kukaan edes mainitsee shamaanit ja heidän taikuutensa kaikille tulee heti mieleen kukas muukaan kuin klaanin uusin praxilainen muukalaisjäsen. Tosin oikeassahan he ovat, ei siinä mitään, henget voivat tehdä miehelle kaikenlaista pahaa, vaikkapa pakottaa tämän tekemään jotain sellaista mitä hän ei muuten tekisi. Lähtemään puukon kanssa kohti vierasta miestä ja sellaista. Jännä juttu, vaikka mies oli eläessään lähes tuiki tuntematon niin veri on kaikilla samanlaista…

Ravistaakseen synkät mietteet kannoiltaan Jaronil nousee seisomaan. “Jogar Sog, enpä olekaan kuullut hänestä ennen. Millainen on tämä sokea mies joka on saanut luotua itselleen tällaisen maineen?”
This message was last edited by the GM at 10:58, Mon 24 July 2023.

Kuningatar Ivartha ei vaivaudu kääntymään kyselijään päin. Häntä häiritsee, että hänen ja Frekorin metsästysmajoihin tuppautuu kaikenlaista väkeä. Ei sillä, skaldin laulut ja tarinat edellisenä iltana lietsoivat hänet riehakkaaseen tanssiin. Viinillä saattoi olla osuutensa myös.

Frekor suostuu kuitenkin selventämään asiaa: "Jogar on hullu telmorishamaani. Jomes Sudensurma sai riistettyä siltä pirulaiselta aikoinaan silmän Jahdissa. Mutta siitäkös Jogar vain innostui. Sanotaan, että se alkoi nähdä näkyjä ja vaeltaa henkimaailmassa. Jogar aiheutti paljon surua punanaudan klaanillekin. Toisen silmänsä se sekopää menetti yrittäessään huijata meitä. Aetherlicilla kävi tuuri, mutta oli se hyvä osuma. Jogarin sanotaan pystyvän näkemään maailma susiveljensä silmillä. Hänellä oli silmiä kaikkialla. Kyläläisiä alkoi kadota, heidän nahoistaan tehtiin kuulemma rumpuja Jogarille. Tätä kauhua kesti jonkin aikaa, mutta siten ukko hävisi jonnekin. Kai laumassa voi olla vain yksi johtajauros. Lähteeni kertovat, että Jogar on tullut ottamaan laumanjohtajan paikan itselleen."

Frekor katselee mukaan tuppautunutta skaldia hetken. "Sinähän vierailet aina välillä siellä henkimaailmassa. Ja olet taanikin..."

Nyt myös Ivartha kääntyy Jaronilin puoleen. "Niin, telmorit ovat vahvoilla henkien kanssa. Ja punanaudat ei nyt ole niin tunnettuja shamaaneistaan. Sanopas Jaronil, pystyisitkö sinä järjestämään punanaudoille hieman vahvennusta? Nyt vielä, kun Jogar ei ole täysin sotajalalla. Tämähän on oiva tehtävä taanille."

Jaronil ei ole ihan varma halutaanko hänet vain pois jaloista. Toisaalta taktiikka kuulostaa kyllä ihan järkevältä. Aikaakin olisi. Mutta mistä tuollaisen vahvan shamaanin tähän hätään saa.

Jaronil silmäilee kysyjiä laskelmoivasti. Niin. Mustan Oriin klaanissa olisi useita päteviä shamaanikokelaita ja ehkä joku kokeneempikin voitaisiin suostutella lähtemään myrskymaille jos tarjolla olisi esimerkiksi sopiva naimakauppa. Sotaa kaipaavien mielestä kovapintainen praxilainen shamaani olisikin varmasti oikein tervetullut ilmestys. On suorastaan kiusallisen helppoa kuvitella Jarstakin ilo ja tämän kömpelöt ja lakkaamattomat yritykset manipuloida shamaania Jaronilin kautta. Toisaalta shamaani kylässä olisi mitä oivallisin asia, näiden jumaltenpalvojien ymmärrys asioista on joskus niin rajallista...

Skaldi hörppää olutta. Ei. Ajatus houkuttelee mutta Mustasta Orista ei pidä lähteä shamaania hakemaan. On niin sanotusti aika antaa hiekkamyrskyn tyyntyä ja panna Jarstak ruotuun toisella tavalla. Mutta muualta sen sijaan... Eikös se ole se mitä ne maaäidin palvojatkin aina sanovat, aina on toinen keino.

Jaronil nousee seisomaan "Tuo on mitä oivallisin ajatus. Tulkitsen hieman ennusmerkkejä ja haistelen tuulia ja kerron pikimiten mistä shamaania kannattaa lähteä hakemaan."

"... ja sen jälkeen minä lähdinkin nukkumaan ennen kuin arvon päällikkö keksii jotain lisää pääni menoksi."
Jaronil päättää tarinansa ja nostaa tuopin huulilleen, katsoen kahta toveriaan. On seuraava päivä ja Jaronil on juuri kertonut Hendrillolle ja Hendstavalille metsästysmajan tapahtumista.

"Ivartha tahtoo siis shamaanin mutta ymmärrätte varmaan että tässä on painavia syitä olla hankkimatta yhtä meikäläisistä tänne, niin paljon kuin sitä haluaisinkin. Joten kysymys on, että jos ei sieltä niin mistä minä sen shamaanin oikein pyydystän?"
This message was last edited by the player at 07:20, Wed 04 Oct 2023.

Hendrillo oli kuunnellut Jaronilin tarinaa aluksi puolella korvalla, mutta pikkuhiljaa terästäytyen ja muiden puoleen kääntyen. Jaronilin syyt olla hakematta apua Praxin tietäjiltä kiinnostavat häntä vähän, mutta telmorien uhka paljon. Rauhallisen urbaanin ympäristön kasvattina susiväki rajoilla tuntuu epämiellyttävältä, ja sitten nämä vielä tuovat mukanaan henkimaailman uhan. Tämä ei käy, ei minun vahtivuorollani.

"Henkiä ja henkien komentajia on toki Maan päällä paljon... Mutta niin on Maan allakin. Maan Noita taitaa asioita, joista me miehet emme uskalla edes unelmoida. Me voisimme hakea myös sitä tietä?"

Hendrillo ei puhu oikeastaan kenellekään salissa, mutta hänen katseensa suuntaa ranteen ympärilläe kiertyneeseen Vaskitsaan, joka on noussut vastaamaan tuijotukseen. Kuka on lumonnut kenet?

"Voisin kysyä Salissalta suuntaa asiassa, jos hyäksytte ajatuksen...?"

"Sudet ovat ikuinen riesa ja tänä talvena pahempi kuin miesmuistiin. Ne käyvät sitä röyhkeämmiksi, mitä useammasta tihutyöstä ne selviytyvät ilman seurauksia."

Hendstaval on kääriytynyt viltteihin ja hakeutunut lähelle tulta. Hänkin on ollut partioimassa nuorempiensa kanssa klaanin maita, mutta vanhat haavat ovat selvästi käyneet raskaiksi. Talven mittaan Hendstavalin poskipäät ovat käyneet luisevimmiksi, parta harmaammaksi ja hymyt harvemmiksi.

"Tunnen luissani, että sodan varjo on klaanimme yllä. Vaikka hauras rauha Smaragdimiekkojen kanssa toistaiseksi pitääkin, Jogarin paluu on tae verenvuodatuksesta. Minusta on tuskin aseisiin niin kauan kun kuuhaava pysyy auki. En tunne henkien elämää sen enemmpää kuin muutkaan meikäläiset, mutta olen valmis matkustamaan etelään Maan Noitia etsimään. Olen kuullut sikäläisten parantajien pystyvän melkoisiin ihmetekoihin."

Jaronil nielaisee ja näyttää hetken poissaolovalta Hendstavalin puhuessa maanoidista. Niin... sikäläiset parantajat pystyvät ihmeisiin, ja eikös heidän mahtinsa elämän voimien ylitse kata yhtä jos toistakin. Kylläpä suuta äkkiä kuivaakin...

Jaronil ottaa ison siemauksen olutta ja hymyilee. "Siinä tapauksessa asia on päätetty. Me matkaamme etelään ja tuomme mukanamme maanoidan suojelemaan klaaniamme telmoreilta ja tekemään kaikenlaista muutakin. Osaisitko Hendstaval suositella ketään luotettavaa miestä katsomaan tilani perään kun olen poissa? Ja tarvitsemme muonaa ja varusteita."

Näitä ja muita asioita aletaan suunnitella nyt kun määränpää on selvillä, ja ilta hiipii tupaan kuin huomaamatta.

"Esittelen asiamme Broddille. Ajattelin kutsua Farnanin ja Miranin mukaamme, koska molemmat ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi Broyan-vainaan typeryyksien takia. Taitaa kuitenkin olla parempi, ettemme tuo toisiinsa vielä tutustuvaa nuorta paria etelän kaupunkien humuun. Uskallatko antaa tiluksesi heidän huomaansa, Jaronil? He saisivat viettää aikaa keskenään poissa anopin nurkista ja tuskin saavat suurta vahinkoa aikaiseksi poissaollessamme. Kuka tietää vaikka oppisivat jotain tilanpidosta."

Ajatus etelänmatkasta pois klaanin tuomitsevien katseiden alta saa elon taas syttymään Hendstavalin silmiin.

"Tiedätkös Jaronil, mieleen tulee myös eräs muu, jota voisi kiinnostaa seikkailu suureen maailmaan. Onelsin on kuulemma pärjännyt hyvin susipartioissa, mutta kaipailee varmasti jo vaihtelua. Lisäksi hän on kuullut juttuja isältään etelästä. Hendrillo tuntee reitin ja maat jo muutenkin, joten mikä voisi mennä pieleen?"

Jaronil ottaa kiireesti ison hörpyn olutta. "Niin, olin tottapuhuen ajatellut asiaa itsekin... no jos sinäkin olet sitä mieltä niin asiaa voisi toki ehdottaa. Ja hyvä ajatus tuo Farnanin ja Miranin jättäminen tilalle. Peltoa he varmasti kyntävät minua paremmin, ja jos pyydät jotain luottomiestä vähän neuvomaan hevosten kanssa niin kyllä siitä hyvä tulee."

Seuraavan päivän iltana Hendrillo värjöttelee Viherniityn kylä suurimman salin kotilieden ääressä. Hän on tullut jollain pikkuverukkeella, muka työkaluja lainaamaan tormakteille, ja odotellut hyvän osan päivää, että voisi jutella Salissan kanssa mahdollisimman vähien korvien kuunnellessa. Salissa juoksentelevat lapsetkin ovtakin. at alkaneet tirskua tätä tulta kohti jalkojaan kurkottelevaa nuhaista, lihalientä ryystävää koljattia. Taitaa olla oikeita töitä paossa? No, onhan siinä vähän sitäkin. Voittaa tämä susipartioissa palelun.

Viimein Salissa istuu hetkeksi aikaa neulomaan Hendrillon viereen. Hän on kyllä heti tajunnut Hendrillon katseesta, että tällä oli hänelle asiaa. Hän hymyilee Hendrillolle ystävällisesti. Miksi siis tämä jännittyneisyys? Usein rauhoittavana seuralaisena ranteessa pyörivä Vaskitsakin tuntuu nyt melkein kuin kahleelta. Kankeasti Hendrillo selostaa kolmikon tuumailuja Salissalle. "...ja niin me ajattelimme, että sinun mielipidettäsi tässä tarvitaan. Ja jos mahdollista siunausta. Sitäpaitsi, Esroliassa ymmärretään paitsi Maan, niin vaurauden päälle, eikä sinne kannata tyhjin käsin mennä. Tarvitsisimme jotain, jolla tehdä hyvä vaikutus."

Salissa katsoo sanojaan hakevaa kaunispiirteistä nuorukaista mutta mieli on vuosien takaisissa ajoissa. Niin paljon Stravulia, ja silti niin paljon vierasta. Stravul ei ollut hänelle vieras, ei tosiaan. Oli melkein hetki, kun Stravulista meinasi tulla hänen kolmas...no, mitä noista. Mutta sääli toisaalta, että tämä hänen poikansa jäi sinne etelään, äitinsä hemmoteltavaksi. Olisi tuonut mukanaan tänne, kapaloissa jo! Hallita etelässä osataan, mutta ei kasvattaa kunnon uroita. Toisaalta. Olenhan minä kasvattanut yhdeksän omaa. Voisihan sitä vielä kymmenenkin koulia, vaikka takamatkalta lähdetään. On silti sentään sen arvoista että näkyvillä on noin eläväinen muisto Stravulista...pitää vain pitää huolta, ettei poika jää reissulleen äitinsä helmoihin tai Nochetin viinitupiin happanemaan, vaan palaa ottamaan sen paikan, jonka hänelle osoitan!

Salissa lykkää kutimet Hendrillon syliin ja poistuu jonnekin taakse hetkeksi. Yksi salissa juoksentelevista pienistä paljasjalkaisista lapsista pysähtyy Hendrillon eteen ja katsoo tätä kysyvästi. Hän nuolaisee nenästä valuvan rään kielellään. "Osaatko sinäkin neuloa?" Ja odottamatta vastausta lähtee taas omille teilleen.

Pian Salissa saapuu takaisin. Hänellä on kädessään jotain, minkä hän sulkee suoraan Hendrillon käteen. Hendrillo tuntee metallin vaikutuksen kihelmöintinä koko käsivarressaan. Toisessa ranteessa Vaskitsa puristaa Hendrillon rannetta kivuliaasti. Salisssa pitää Hendrillon kämmeniä käsiensä sisässä. "Sudet osaavat suojautua meidän hengiltämme. Mutta Nochetissa on Serdrodosan maanoitia, jotka osaavat puhua suoraan maalle. Heidän henkensä voisi olla se yllätystekijä, joka voisi auttaa meidät niskan päälle susia vastaan." Salissa katsoo Hendrilloa syvälle silmiin."Käsissäsi oleva artefakti takaa pääsyn itsensä isoäiti Bemelisan puheille. He pitänevät edelleen majaansa Deresagarissa."

Hendrillo tietää kyllä juttuja Deresagarin maanoidista. Nyt sinne pääsisi käymään oikein luvan kanssa. Paha vain, että maanoidat ovat nimenomaan Deresagarissa.

Viima iskee Hendrillon naamalle ulkoilmassa. Miten tässä maailmankolkassa voikin olla näin kylmä? Hän katsoo metalliesinettä, jonka Salissa antoi hänelle. Se on koristeellinen pronssinen käärme, jonka ruumis on katkaistu pois, vain pää on jäljellä. Vaskitsa puristaa otettaan jälleen.

--

"Herätys, siellä se Nochet nyt näkyy", kuski huikkaa kyydissä nuokkuville matkaajille. Hendrillo, Hendstaval ja Jaronil säpsähtävät hereille. Matka on ollut kuin unta: Kuninkaantie, Jonipori, Kirkasviini, ankkoja ja Esroliaa. Geon majatalot sekoittuvat muistoissa keskenään. Reitti oli Hendrillolle tuttu, ehkä vähän liiankin tuttu. Tuttuja ja tuntemattomia oli joka pysähdyspaikassa, ja kaikille kelpasi kolikko jossain muodossa. Hendrillon eloa paikkaamaan Hendstaval otti tehtäväkseen matkakassan kartuttamisen. Vankkuriin sidottu aasi köpöttelee kuuliaisesti viimeisenä. Kai siitä muutaman lantin Nochetissa saa.

Jaronil katsoo kuskia pidellen kolottavaa selkäänsä. Carasian Täyskiesi on nimensä mukainen kauppamies. Tälläkin hetkellä vankkurit on täynnä puista käyttötavaraa, joita hän tuo muualta Esroliasta Nochetiin. Sopimus kyydistä Nochetiin taidettiin hieroa jossain ankkojen kaupungin tienoilla. On jumalien johdatusta, että entinen Mustan orin klaanilainen sattui heihin törmäämään, ja lupasi vielä majapaikan Nochetista.

Nochet avautuu matkailijoiden silmien eteen jättimäisenä kaupunkina. Jaronil ja Hendstaval eivät ole koskaan nähneet mitään niin isoa. Kaupunki täyttää kokonaisen niemen Choralinthorinlahden edustalla. Siellä täällä nousee tummaa savua hiilen poltosta. Carasian kertoo miten seuraavaksi toimitaan: "Menemme suoraan Tershikseen Joenpuolen portista. Siellä on asumukseni." Sitten hän kääntyy Hendrillon puoleen: "Mitenkäs, oliko teidän tarkoitus ilmoittautua portilla? Vai mennäänkö suhmuralla?" Se on Nochetin slangia ja tarkoittaa kaupunkiin käymistä ilman itsensä tekemistä tiettäväksi.

Hendrillo hankaa kasvojaan voimalla herätäkseen kunnolla. Nochet! Kaupunkien kuningatar, kuningatarten kaupunki! Äiti! Vaikka Punakarjan klaani ja sen maat ovat hänelle rakkaaksi tulleita, on vain yksi paikka maailmassa, jossa elämää voi elää niinkuin se todella on tarkoitettu tehtäväksi. Ja nyt he ovat taas siellä!

Hendrillo suoristaa ryhtiään ja kääntyy kuskin puoleen ja mahtipontisuutta äänessään:
"Tiedä, oi Carasian, että minä olen Marelen huoneen kunnioitettu vesa, ja on tuleva päivä, jolloin paluuni kunniaksi nuo portit tullaan leväyttämään auki, eikä katukiveystä erota kukaan, kun iloitsevat asukkaat ryntäävät ripottelemaan riemusaattueeni eteen tien täydeltä terälehtiä. Päivä jolloin ohimoni öljytään hienoimmin tuoksuvoitein, ja maanpakolaisuuteni päättyminen tulee löytämään kaupungin pyhästä kalenterista oman pysyvän juhlapäivänsä!"

Hendrillo virnistää ja jatkaa kuivakkaammin: "Se päivä nyt vain ei ole tänään. Joten suhmuralla sisään, kiitos."

"Asia kunnossa", Carasian toteaa yksioikoisesti. On jotenkin silmiinpistävää kuinka huolettomasti tässä kaupungissa suhtaudutaan porteista kulkeviin matkaajiin. Toisaalta kulkua on vain niin paljon, että vain lunareidein hiottu koneisto pystyisi pitämään edes jonkinlaista kirjaa kaikista kulkijoista. Onneksi Kuun valta ei ole vielä Nochetiin yltänyt, vaikka pahat kielet sanovatkin kuningatar Hendiran flirttailevan lunareiden suuntaan.

Carasian heittää vähän täkkiä matkaajien päälle. Ei niinkään verhotakseen, vaan tehdäkseen selväksi portilla oleville vartijoille, että nyt mennään suhmuralla.

Kaupunki lähestyy ja sen koko tulee koko ajan selvemmäksi. Siementie (O25) seurailee Lyksosjoen reunaa ohittaen muutaman joen ja muille vesijumalille omistetun temppelin (O22, O23, O24). Kahdella suurella kupariovella suojatun Joenpuolen portin (T44) toinen nimi on Harmonian portti, mikä tulee selväksi myös suurista koristeellisista harmoniariimuista. Muodollisuuksia ei portilla juuri käydä ja Carasian kuljettaa kärrynsä tottuneesti kaupunkien kuningattaren sisään. Matka portilta Carasian asumukselle (punainen kolmio Tershis-sanan alla) ei ole pitkä, mutta ehtii tarjota kokemattomille vieraille ihmeteltävää.

Kärryn kuljettua portista Jaronil pyyhkäisee peitteen syrjään ja tuijottaa suu auki kaupungin iloisilla kuvilla kirjailtujen muurien rajaamia kulkuteitä ja kaksikerroksisia rakennuksia. Hän mutisee jotain Carasianille, joka purskahtaa hersyvään nauruun. "Me ollaan Jaronil jo aika kaukana Praxista. Älä huoli, pian sinäkin totut, pysy vain minun ja Hendrillon lähellä ja katso meistä mallia." Carasian iskee silmää Hendrillolle ja keskittyy sitten taas ajamiseen, vetäen suitsista päästääkseen hanhilaumaa paimentavan papittaren korkeassa hatussaan kärryn editse.

Hendstaval ei ole koskaan nähnyt mitään niin äveriästä ja surkeaa kuin Nochetin ihmismassat. Ensinnäkin jonottaessaan porteille toisilleen tuntemattomat ihmiset kulkevat aivan liian lähellä toisiaan. Katujen reunoilla päivystävien, likaisten nuorukaisten katseet taas kertovat kovettuneista luonteista ja epäilyttävästä kiinnostuksesta kaupunkiin tulevia muukalaisia kohtaan. Ääniä, ihmisiä ja hajuja on aivan liikaa ja Hendstaval kiertää sormensa vaistomaisesti miekkansa kahvalle.

Ensijärkytyksen väistyttyä kullan, hopean ja kalliiden kankaiden runsaus saa ajatuksen laukkaamaan. Ovela kaveri saattaisi päästä käsiksi melkoisiin aarteisiin, joiden kuljettaminen kaupungista olisi huomattavasti vaivattomampaa kuin naapuriklaanin karjan. "Täällä pitää olla varuillaan", saa hän lopulta mutistua vieruskavereilleen.

Carasianin asumus on hyvin tavallinen huoneisto keskellä Tershisiä. Tai ei aivan tavallinen, sillä siinä on oma pieni talli takapihalla, minne Carasianin kärryt ja juhdat mahtuvat. Kauppatavaraa ei voi jättää yöksi pihalle ja ensimmäinen tehtävä on purkaa kuorma. Carasian hakee talosta ensimmäiseksi apuvoimia. Carasian taluttaa luurangonlaihan nuoren tumman miehen takapihalle apuun. Miehen mustat hiukset on kynitty lyhyiksi ja hän mulkoilee vieraita epäluuloisena syvällä kuopissa olevilla silmillään. "Noh, Jero, sanopas tervehdipä vieraita", Carasian yrittää rohkaista tätä. Tervehdys jää hyvin vajavaiseksi. Ketähän onnetonta Carasiankin täällä majoittaa?

Jero osallistuu purkamistalkoisiin nimeksi, mutta kuorma saadaan purettua. "Et ole tainnut tehdä ruokaa meille", Carasian yrittää vitsailla Jerolle, joka yrittää livetä huoneeseensa heti tilaisuuden tullen. "Tarjoan teille iltapalan purkamistyöstä palkaksi. Lähellä on erittäin hyvä taverna. Kuten täällä sanotaan: Puuroa aamuun, piiraalla päivä, leipä ja olut illalla sen kruunaa." Hendrillo huomaa, että praxilainen ei osaa sanontaa aivan oikein. "Jero, sinä lähdet myös!"

Carasianin "hyvä" taverna taitaa olla hyvä sen läheisyyden ja tutun pitäjän takia. Hendstavalin ja Jaronilin voi olla vaikea arvioida ruuan laatua, sillä mausteet ja lisukkeet ovat heidän makuunsa eksoottisia. Hendrillo kyllä pistää merkille, että paikka on enemmänkin halpa, kuin hyvä. Mutta pitkän matkan jälkeen ruoka maittaa kyllä. Jero nakertaa omaa leipäänsä ruokahaluttomana, mutta saa katsettaan nostamatta kuitenkin kysyttyä: "Miksi te tänne tulitte?"