Skaldi taputtaa nuorukaista olalle.

"No, pää pystyyn Farnan. Seuraavaksi meidän täytyy mennä puhumaan klaanin ringille ja he haluavat varmasti kuulla tarinasi, mutta älä huoli, me olemme tukenasi. Minä ja Hendstaval taivuttelemme klaaninringin kannallemme ja Hendrillo tässä ei ole ensimmäistä kertaa heihästä heiluttamassa. Jos sinä käyt uhraamassa Orlanthille vaikka lampaanvuodan niin eiköhän tästä kaikesta selvitä. Sinun tehtäväsi on miettiä mitä teet siitä eteenpäin."

Jaronil miettii hetken. "On kuitenkin yksi asia jonka kanssa voit auttaa heti. Wendla puhui meille klaanissa asuvasta ryövärin pojasta. Hendstaval arveli että sinä tietäisit hänestä jotain."
This message was last edited by the player at 18:11, Mon 08 June 2020.

Farnan katsoo Jaronilia epäillen tämän jekuttavan nyt. "Onhan meitä ryövärien poikia klaanissa reippaasti", hän snoo katsoen samalla Hendrilloon kuin tajuten tämänkin nyt omaavan saman arvonimen. "Mutta eipä Wendla kai nyt muita tunne kuin... minut", Farnan sanoo pettyneenä. Farnan jäsentelee ajatuksiaan. "Mutta eikös vesi muuttunut jo juotavaksi? Onko Wendla jo siis leppynyt?" hän kysyy nyt jo ujuttaen toiveikkuutta keskusteluun.

"Farnan, Wendla on vienyt lapset, ne samat joista sinä olet ollut vastuussa, eikä suostunut heitä vapauttamaan, joten leppymisen voit päätellä siitä.

Jaronil, luolan ilma taitaa olla aron pojalle sopimatonta. Tätä poikaa ryövärinhän me juuri täältä lähdimme etsimään. Mutta, Farnan, vielä toinen arvoitus, ehkä vaikeampi. Sanooko talja harmaa sinulle mitään erityistä?"

"Ovatko Finalor ja Jenale Wendlan luona?" Farnan huudahtaa. Hänen naamansa valahtaa valkoiseksi asian ymmärtämisestä. "Meidän pitää hakea heidät nyt heti pois", hän vetoaa muihin. "Voin näyttää missä tapasin Wendlan." Onelsin, joka on muuten ollut hapan veljeään kohtaan myötäilee kyllä ajatukselle noutaa klaanin lapset kotiin pikimmiten.

Jaronil vilkaisee happamasti Hendrillon suuntaan "Ryövärin poika juu... kun puljaa tarinoiden kanssa yhtä kauan kuin minä oppii äkkiä sen että epiteettien kanssa pitää varoa. Puolet ajasta ne ovat tarkoituksella harhaanjohtavia ja aloittavat sukuvihoja ja ties mitä. Tässä tapauksessa on ehkä kuitenkin parasta että viet meidät Wendlan luo hetimiten, Farnan. Voit kertoa siitä taljasta kävellessämme."

Hendstaval jupisee selvästi vielä vähän pahana Smaragdimiekkojen käsissä saadusta nöyryytyksestä.

"Sietäisi olla enemmänkin ryövärin poikia näinä päivinä, turhan moni meikäläinen tyytyy lihomaan oman karjansa maidosta."

"Talja harmaa kuulostaa pahasti Telmoreilta. Ne ovat lähistöllä asuvia ihmissusia, joilla ei ole mitään ryöstettävää mutta joita on pahuksen vaikea nitistää pysyvästi. Nyrkkisääntönä mitä vähemmän niistä kuulee, sen parempi."

Farnan nyökyttelee setänsä huomioiden mukana vaikuttaen aikuisemmalta kuin onkaan harmaataljoista puhuttaessa. Hän lisää vielä kuin olisi sellaisen kanssa joskus muka ollut tekemisissä: "Ne on pirullisia otuksia."

"Tulkaa, seuratkaa minua Wendlan luo", Farnan sanoo äänessään hieman jännitystä ja lähtee johdattamaan joukkoa.

Paluumatka kulkee takaisin samaa reittiä kuin tullessa. Jossain vaiheessa luola on taas hyvin kostea, todennäköisesti Vuoksen alla. Siinä kohtaa Farnan pysähtyy ja sanoo salaperäisesti: "Tästä kohtaa pääsemme siihen luolaan, jossa tapasin Wendlaa." Matka jatkuu vielä jonkin aikaa. Tottuneella otteella Farnan valitsee oikean suunnan aina luolan haarautuessa.

Lopulta luolastossa alkaa kuulumaan aivan selvää lapsien naurua ja hauskanpidon ääniä. Farnan viittoo kulkemaan hiljempaa. Luola mutkittelee ja lopulta saavutte kulman luokse, jonka takaa äänet kuuluvat erittäin selvinä. Mutkan takaa hohkaa vihreää valoa. Farnan pysähtyy kulmalle jännittyneenä. Hän ei uskalla kurkistaa kulman taakse ja kuiskaa, arvaten kyllä vastauksen: "Mitäs nyt tehdään?"

"Hyvä kysymys, Farnan. Meidän täytyy saada hänet leppymään ja palauttamaan lapset, mutta emme tiedä kuinka syvä hänen pettymyksensä on ja mitä hän huolisi vastineeksi näiden palauttamisesta. Ehkä on parempi jos tunnustelemme asiaa ennen kuin sinä näyttäydyt. Pysykää sinä ja Onelsin näkymättömissä, me menemme puhumaan hänelle".

Jaronil nyökkää tovereilleen ja astuu esille luolan mutkan takaa. "Ehtoisa Wendla, joen valtiatar! Suokaa meille anteeksi tämä tunkeutuminen, mutta meidän oli kertakaikkiaan nähtävä luolan hämyyn kätkeytyneen hahmonne sulokkuus, sillä se valvottaa meitä miespoloja iltaisin. Tuomme teille uutisia ja sovinnon sanoja, jotka muuttaisimme mielellämme teoiksi jos sen sallinette."

Wendlan luola on kaunis näky ja kokemus aivan eri kuin Tarvassuolla. Kirkkaan vihreänä hohkaavat sudenkorennot luovat luolaan tarpeeksi valoa. Valossa erottuu kaksi lampea joiden keskellä on kivinen valtaistuin. Tuolla valtaistuimella istuu Wendla pitäen yllä hahmoaan lammista virtaavalla vedellä. Hänen ympärillään häärii lauma kylän lapsia ilkosillaan kuin syntymäpäivinään. He leikkivät vedessä hyppien lampiin ja istuvat Wendlan sylissä tämän tehdessä erilaisia vesieläimiä heidän ilokseen. Joku lapsista juoksee edestakaisin vesipatsaan läpi kikattaen joka kerralla.

Jaronilin ääni keskeyttää leikit ja lapset pelästyvät. Ne hyppivät lampiin sukeltaen syvälle piiloon. Rohkeimmat jäävät pinnan tuntumaan pitäen silmät vedenpinnan yläpuolella. Wendlan on täytynyt loihtia näille lapsille apuja veden alla selviytymiseen. Ei kukaan aikuinenkaan pysty noin kauan olemaan veden alla tulematta hengittämään välillä pinnalla. Saati sitten lapsi.

Wendla ei ole edes yllättynyt nähdessään tulijat. Hän esiintyy taas kauniina itsenään ja on suorastaan lempeä toimissaan. Tosin niinhän hän oli viimeksikin, aluksi. "Sehän on skaldi Jaronil Kehtojoen rannoilta", Wendla taisi sittenkin kuulla pyynnön suolla. Wendla nousee istuimeltaan ja lipuu viekoitellen seurueen ja etenkin Jaronilin läheisyyteen. "Uutisia. Niitähän minä kaipasinkin. Kertokaa toki", hän sanoo tehden samalla selväksi, ettei hänen elämäänsä juurikaan hetkauta ihmisten kylissä tapahtuvat asiat, kunhan vedet pidetään puhtaina.

Jaronil nielaisee tahtomattaan Wendlan hemaisevan hahmon lähestyessä. Mylvivä härkä ja sarvet kanssa, tuo poika on ehkä mennyt töpeksimään mutta en minä häntä totisesti syyttääkään voi. Nyt tarkkana...

"Uutisia.. aivan arvon Wendla, yhytimme mainitsemanne ryövärin pojan ja kuulimme häneltä loput tarinasta. Ymmärrämme nyt paremmin miksi pahoititte mielenne niin syvästi. Epäilenpä että tämä valitettava tilanne johtuu paljolti poikaparan nuoruudesta. Hän oli suhtautunut koko asiaan liian kevytmielisesti, ymmärtämättä voivansa haavoittaa tunteitanne nuoruuden innossaan."

Jaronil nojautuu Wendlan puoleen luottamustaherättävästi. "Totta puhuen vika on myös meidän. Myöskään me aikuiset emme osanneet häntä opettaa sillä emme osanneet arvata teidän kaltaisellanne olennolla olevan... tämänkaltaisia tarpeita. Kertokaa minulle hyvä Wendla, mikä sai teidät kiinnittämään huomionne juuri häneen? Tunsitteko vetoa nimenomaan häneen, vai olitteko pikemminkin yksinäinen?"

Maininta ryövärin pojasta aiheuttaa Wendlassa epäilyttävän väristyksen. Hän kuitenkin korjaa itsensä ja jatkaa lempeällä äänellä. "Häneenkö? No, onhan hän komea, jäntevä ja nuori. Lisäksi sopivan eksoottinen ja tumma", Wendla luettelee samalla tutkien silmillään Jaronilia kiireestä kantapäähän. Kuvaileeko veden neito nyt Farnania vai Jaronilia? Hän kääntää selkänsä Jaronilille ja nostaa käden teatraalisesti otsalleen. "Vetten vartiointi on välillä kovin yksinäistä puuhaa. Onhan minulla kaikki lemmikkini, mutta välillä kaipaan aikaa ihmisten kanssa. Sellaista laatuaikaa, jos ymmärrät." Hän kurkistaa olkansa yli ja kysyy tietty viileys äänessään: "Missä se poika on?"

Nurkan takana Farnan kuuntelee puheita korvat punaisina eikä oikein tiedä miten päin olisi. Onelsin alkaa tuskastua tilanteeseen ja kannustaa tönimällä Farnania kohtaamaan hölmöilynsä seuraukset itse.

Hendstaval katsoo säälien Farnania eikä voi olla ajattelematta, miten monelta hölmöilyltä isän ohjaava käsi olisi voinut pojan säästää. Jos Stravul olisi vain selvinnyt kapinasta, ja jos loppu ei olisi tullut liian innokkaan Hendstavalin virheistä... Synkkään kierteeseen joutunut ajatusketju katkeaa, ja Hendstaval rohkaisee veljenpoikaansa:

"Farnan, tiedät itsekin mitä mieheksi kasvaminen tarkoittaa meillä päin. Teit tekosi suvultasi piilossa ja joudut nyt kohtaamaan seuraukset. Tiedä kuitenkin että seison rinnallasi. Wendla ei ole klaaniani ja jos se mielii satuttamaan satuttamaan sinua, kohtaa se vihani siinä missä kuka tahansa sukuni vainoaja."

Farnan ottaa setäänsä olkavarresta kiinni ja katsoo tätä silmiin kiittääkseen sanoista. Hän sulkee silmänsä ja huokaisee syvään. Ja samassa hetkessä kääntyy nurkan takaa esiin. Hän kävelee aluksi hieman epävarmasti mutta reipastuen Jaronilin viereen kohdaten vetten neidon skaldin rinnalla, ei hänen takanaan.

Jaronil katsoo Farnania hymyillen ja nyökkää tälle, kääntäen jälleen katseensa Wendlaan.

"Arvon Wendla, kaikki meistä ovat joskus yksinäisiä ja kaipaavat sellaista laatuaikaa. Uskon että teidät kaksi toi alun perin yhteen molemminpuolinen houkutus. Farnan kertoo minulle teillä oli erittäin hauskaa yhdessä, ja se on hyvä niin."

"Mutta toisen omistamisessa on kyse jostakin muusta. En tiedä tunnustaako teidän kaltaisenne mahtava olento ketään itseänne mahtavampaa voimaa tässä maailmassa, mutta jos tunnustaisi ja tämä olento käskisi teitä seuraamusten uhalla jättämään jokenne ja asettumaan luokseen, niin eikö tilanne olisi sekä tukala että mahdoton välttää? Ettekö olisi onneton?"

Jaronil laskee kätensä Farnanin olalle ja jatkaa. "Asia on niin että Farnan-parka löytää itsensä aivan samasta tilanteesta. Hän on ihmismies jolla on velvollisuuksia kylälleen, ja hän tahtoo löytää itselleen vaimon joka antaa hänelle terveitä ja reippaita jälkeläisiä. Voisitteko te antaa hänelle säihkyväsilmäisiä pienokaisia kuten nuo tuolla.." Jaronil heilauttaa kättään laajassa kaaressa lammikoissa piileskeleviin pienokaisten suuntaan "..ja kasvattaa heidät kuten ihmiset kasvattavat, niin että heidän kansansa ottaisi heidät omakseen eikä heitä oudoksuisi? Varmasti halutessanne voisitte, mutta eikö se johtaisi teidät harhaan siitä kuka todella olette? Pyydän teitä arvon Wendla, luopukaa vaateestanne Farnaniin, antakaa hänen jatkaa elämäänsä kuten hänen on tarkoitettu ja päästäkää lapset menemään. Me löydämme varmasti laatuajan tarpeeseenne toisenlaisen ratkaisun. Sellaisen johon sekä kylä että te itse voitte olla tyytyväisempiä".

Farnan ei oikein saa suutaan auki, mutta nyökyttelee innokkaasti Jaronilin perusteluille. Wendla muuttaa taas olomuotoaan tällä kertaa hyvinkin ihmismäisen näköiseksi ja kiinteäksi. Ja onpa hän kaunis ja muodokas! Arvailujen varaan ei jää mitään niistä seikoista, jotka ovat Farnanin joskus houkutelleet Wendlan luo. Wendla astelee viehkeästi Farnanin lähelle antaen tälle kostean suudelman. "Onko se niin?  Kaipaatko ihmiskehoa?" Wendla kysyy Farnanilta tietäen varsin hyvin omaavansa sellaisen juuri nyt.

Farnan yrittää olla tuijottamatta saaden vahvan punan poskilleen. "Ky-kyllä... tai siis... khrm.. ihmisvaimon.. ja lapsia", Farnan toistelee takeltellen ja selvästi harmistuneena, ettei pysty ottamaan tilannetta yhtä tyynesti kuin tuo ulkomailta tullut skaldi.

Kuin taikaiskusta Wendla sulaa taas vesimuotoonsa ja vetäytyy hieman. Hän tutkailee taas Jaronilia: "Missä on tämä Kehtojoki, jossa kasvaa näin rohkeita miehiä, jotka noin vain tulevat ehdottelemaan mahtaville neidoille ratkaisujaan?"

Jaronil tukahduttaa hartiavoimin Wendlan kehujen aikaansaaman tyhmänmuikean virneen ja vastaa diplomaattisesti. "Arvon Wendla, itäinen maamme on karu ja vihamielinen ja sen jumala on kuollut. Kehtojoki yksin hallitsee laaksoamme ja sen voima ylitsemme on suuri. Jokaisen joka mielii juottaa hevosensa meillä päin on osattava tehdä oma rauhansa joen kanssa.

Jaronil vetää henkeä. Nyt ollaan kriittisessä kohdassa. "Tiedän että eräällä paikallisista heimoista on seremonia, jossa yksi klaanin nuorista miehistä tai naisista menee yöllä yksin Kehtojokeen "kuutamouinnille". Normaalisti kukaan autiomaan asukas ei uisi joessa saati sitten menisi sinne yksin sillä jokemme on hurja ja armoton, mutta tällä heimolla ja joella on ikiaikainen sopimus, jossa joki pitää tuona yönä nuorukaisesta huolta ja katsoo ettei hänelle satu mitään pahaa. Vastineeksi jokemme saa, tuota noin... nauttia nuorukaisen virvoittavasta elämänvoimasta. Kaikki olivat ilmeisen tyytyväisiä tähän riittiin ennen kuin vieraat valloittajat kielsivät sen harjoittamisen ja ajoivat heimon autiomaahan, sekä heimon itsensä ja joen suruksi."

Jaronil levittää kasvoilleen sydämellisen hymyn ja hänen ääneensä nousee laulava nuotti. "Miltä tällainen kuulostaisi oi joen valtiatar? Teidän ei tarvitsisi tyytyä yhteen nuorikkoon vaan saisitte seuraksenne kylän kauneimmat nuorukaiset. He viettäisivät kanssanne ihanan yön ja muistaisivat teitä vastedes lämmöllä. Ette voisi pitää omananne ketään nuorikoista samasta syystä kuin Farnania tässä, mutta sen sijaan saisitte omaksenne koko kylän rakkauden tavalla joka ei ole ollut tähän asti mahdollinen."
This message was last edited by the player at 17:35, Sat 11 July 2020.

"Voi sitä joki-parkaa. Ja sitä heimoa! Joutua nyt ajetuksi vesien ääreltä. Vesihän antaa elämää", Wendla samaistuu tarinaan syvällisesti. Hän taitaa tykätä kuulla tarinoita kaukaisilta mailta.

Mutta suru tuon heimon ja joen kohtalon johdosta häviää pian Jaronilin ehdotuksen myötä. "Vai koko kylän nuorukaiset? Puhut suloisilla sävelillä, laulaja. Kuulutko sinäkin mahdollisesti näihin... uroisiin?" Nurkan takana Onelsin silminnähden valpastuu kuuntelemaan vastausta.

Jaronil miettii hetken kuumeisesti. "Hyvä Wendla, minä en ole Punanaudan klaanin jäsen vaan muukalainen Kehtojoen rannoilta. En siis voisi olla ainakaan yksi noista uroista, sillä rituaali olisi teidän ja Punanaudan välinen."

Jaronil pitää teatraalisen tauon ja katsoo sitten Wendlaa tiukasti silmiin. "Ja arvon Wendla, luulen että tiedättekin sen että punanautalaiset rakastavat teitä; heitä teidän tässä tulee ajatella, ei minua. Farnan tässä on erinomainen esimerkki tästä rakkaudesta, ja minun rakkain toiveeni olisikin se, että antaisitte suostumuksenne rituaaliin niin että punanautalaisilla olisi keinot osoittaa teille tuo rakkaus täysimittaisesti."

"Oma toiveeni on vain että.. valitettavat kahnaukset Punanautojen ja teidän välillä saadaan siloiteltua, lapset palautettua vanhempiensa luokse ja teidät, arvon Wendla, vakuuttuneiksi klaanin jatkuvasta rakkaudesta ja hyvästä tahdosta. Muukalaisena minun roolini tässä asiassa on suorastaan vähäpätöinen. Olen ehdottanut teille ja pian myös kylän väelle meikäläistä ratkaisua pulmaanne, mutta klaanin väki tulee puhumaan kanssanne rituaalin varsinaisista yksityiskohdista. Tarvitsen vain suostumuksenne niin että voin esitellä ajatuksen kylän väelle."

Wendla on miettivinään hetken ehdotusta. "Vastaukseni on kyllä", hän hihkaisee hämmentyen hieman itsekin omasta innnostuneisuudestaan. Hän pakottaa itsensä takaisin rooliinsa vetten valtijattarena ja kunnioitettavana vetten neitona. Neito on kuitenkin lempeä ja hänen kaameasta puolestaan ei ole tietoakaan. "Kertokaa Broddille ja Vorangalle, että sydämeni sykkii punanaudoille. Te huolehditte vetten neidon tarpeista toisin kuin pohjoiset naapurinne. Rituaalin myötä joen hedelmällisyys vahvistuu ja rantanne polskivat pian pulskeista kaloista."

Wendla lipuu takaisin valtaistuimelleen ja viittoo vedessä piileskeleviä lapsia esiin. Veden alta nousee kuusi lasta, joiden joukossa on myös Onelsinin ja Farnanin sisarukset Finalor ja Jenale. He juoksevat halaamaan Farnania ja nurkan takaa esiin tullutta Onelsinia. Lapset eivät ole mitenkään järkyttyneitä tilanteesta. Käypä osa heistä vielä halaamassa Wendlaakin hymyssä suin. Heillä oli kuulemma ollut kivaa. Ja kertovatpa he muutakin. He osaavat nyt hengittää veden alla! Wendla oli antanut sen heille lahjana. Wendla hymyilee lasten jutuille istuimeltaan.

Kun lapsille on annettu joitain vaatteita päältänne Wendla puhuu vielä koko joukolle. "Ja välittäkää pahoitteluni näiden lasten perheille. Ymmärrän, että toimeni aiheuttivat heille varmasti huolta. Lapsia ei ole vahingoitettu." Wendla valmistautuu lähtemään. "Ja sinä skaldi. Haluan kuulla sinulta vielä tarinoita tuosta kiehtovasta Kehtojoesta, joskus myöhemmin." Tämän sanottuaan Wendla valahtaa istuimeltaan vieressä oleviin lampiin ja katoaa paikalta. Luolaa valaisseet pienet henget ja hyönteiset häviävät hänen mukanaan. Jäljelle jää vain seurueen soihdut, jotka nekin alkavat vedellä viimeisiään. On aika matkata pinnalle ja viedä lapset koteihinsa.

Paluumatka luolan suulle on puuduttava ja lapset hidastavat matkantekoa luolassa. Lapset höpisevät kaikenlaista kummaa viettämästään ajasta Wendlan luona. Osa jutuista kuulostaa aika hurjilta, mutta sellaisia lapset nyt ovat juttuinensa. Finalor ja Jenale tukeutuvat sisaruksiinsa tiukasti, mutta muutkin etsivät joukosta käden, josta pitää kiinni matkan aikana.

Luolan suulla ratsut ovat odottaneet jo kärsimättöminä. Lapsille ratsastusmatka sopii paremmin kuin hyvin vaikka osa ei uskallakaan käydä Purijan selkään. Onneksi kaikki lapset ovat joistain Tormaktinkylän taloista kotoisin. Taloissa lapset otetaan huojentuneina vastaan. Äidit kiittelevät niin esi-isiä, jumalia kuin lapset palauttaneita sankareitakin. Isännät tulevat puristamaan kättä kyynel silmäkulmassa. Kenellekään ei jää epäselväksi ketkä urotyön suorittivat.

Matkaaminen lasten kanssa ja taloissa kiertely veivät päivän iltaan. On jo myöhä, kun pääsette viimein Stravulin taloon, Onelsinin, Farnanin, Finalorin ja Jenalen kotiin. Serestar piristyy aivan silmissä ja suukottelee pienoikaisensa aivan liian monta kertaa. Serestar voivottelee, syöttää lapsia ja hetken itkee ja sitten taas iloitsee. Välillä hän suuttuu ja taas leppyy yhtä nopeasti. Pienokaiset pääsevät tänä yönä äitinsä viereen nukkumaan ja se tuo taloon rauhan.

Koko paluumatkan Onelsin on hakeutunut Jaronilin läheisyyteen. Hän on kysellyt lisää tuosta Kehtojoen laaksosta ja muista kaukaisen maan tarinoista. Jaronilin otteet Wendlan kanssa tekivät häneen selvästi vaikutuksen ja menomatkan kireä suhtautuminen on hailahtunut muisto päivän tapahtumista. Illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa Onelsin hankkiutuu kaksin Jaronilin kanssa. "Kuule Jaronil, ethän ole lähdössä täältä vielä? Et ainakaan ennen kuin olen suorittanut aikuistumisriittini."

Farnanin paluumatka sujui hiljaisemmissa merkeissä. Hänen mieltään painoivat selvästi Mirani, Wendla ja hänen aiheuttamansa sotku. Ja Hendrillon ja Rostakuksen tuleva kaksintaistelu. Aina kun illan aikana Farnan jäi joko Hendrillon tai Hendstavalin kanssa sivummalle hän olisi tulenpalavasti halunnut aloittaa aiheesta keskustelun. Mutta niin vain sanat takertuivat hänen kurkkuunsa ja sitten joku tuli keskeyttämään ja tilaisuus katosi. Viimein, juuri ennen yöpuulle asettumista Farnan pääsee keskustelemaan Hendstavalin kanssa. "Setä, luulen, että minun pitäisi taistella Rostakusta vastaan", hän sanoo masentuneena. "Orlanth, Ulanin... kaikki taistelivat omat taistelunsa. Minä olen harjoitellut keihästä naapurin Rastarlin kanssa", hän sanoo nyt jo hieman uhmakkuutta äänessään.

Syrjemmällä Purijaa sukimassa ollut Jaronil kääntyy Onelsiniin päin. "Ah, Onelsin, juuri sinua kaipasinkin! Haluaisitko auttaa minua sukimaan Purijaa? Käsittelit sitä viimeksi niin taitavasti että olin hukata leukani heinikkoon. En totta vie aio jättää väliin aikuistumisriittiäsi jo pelkästään siksi että tahdon varmistuksen epäilyksilleni. Nautaäiti tai itse Bareon; olen varma että toinen heistä tulee kutsumaan sinut omakseen."

Jaronil antaa harjansa Onelsinille ja ryhtyy puuhaamaan Purija kavioiden kanssa ja puhelee rauhakseltaan. "Vakavasti puhuen, jään mielelläni aikuistumisriittiisi, sillä tunnen että vierailuni Punanaudassa on vasta alkanut. Toki minulla ei totta puhuakseni ole aavistustakaan milloin se loppuu, jos koskaan. Pystytkö säilyttämään salaisuuden?"

Onelsin nyökkää ja Jaronil nojautuu salaliittolaismaisesti lähemmäs tätä hevosen harjan yli. "Kaikkihan tietävät että olen täällä päällikköni lähettiläänä lähentämässä klaaniemme siteitä ja etsimässä miestä eräälle taanintyttärelle, eikö? No, se ei ole oikea syy. Todellisuudessa olen täällä koska aloin nähdä unia Yinkinistä ja hänen jälkeläisistään, joiden huhutaan asuvan täällä Punanaudassa. Siskoni yllätti minut ihan oikeasti yhtenä yönä naukumassa unissani kuin kissa ja vei minut puhumaan shamaanille siltä seisomalta. Joten täällä sitä ollaan. En tiedä miksi olen todella täällä tai mitä Veli Kissa on varalleni suunnitellut, mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa en oikein jaksa uskoa että tämä kaikki olisi sattumaa." Näin sanoessaan Jaronil korottaa Onelsinille kulmakarvaa ilkikurisesti. "Et sinä sattuisi tuntemaan ketään Yinkinin tytärtä joka on noitunut varta vasten luokseen skaldi-paran kaukaa joutomailta asti?"

Hendstaval arvelee että tämä keskustelu on nyt käytävä ettei Farnan tee typeryyksiä itse tapahtumassa.

"Kuules Farnan, klaani on sen takia vahvempi kuin yksinäinen soturi, koska me katsomme toistemme perään. Päällikkö on hyväksynyt Hendrillon keihään palvelukseensa ja olisi jopa loukkaus puoliveljeäsi kohtaan, jos hän ei pääsisi edustamaan klaania kokenutta taistelijaa Rastakosta vastaan. Sinunkin aikasi koittaa vielä jos kaksintaistelijaksi mielit, mutta se ei ole vielä tällä kertaa."

Hendrillo on ollut koko paluumatkan hiljaista poikaa eikä häneen ole ollut helppoa saada kontaktia kenenkään. Klaanilaisten  kiitoksille hän on nyökännyt poissaolevasti.

Illan koittaessa hän on hakeutunut tulisijan äärelle ja loikoilee siinä katon parruja katseella mittaillen, pitkän päivän päälle oudosti pikkuhiljaa rauhoittuen. Mitäpä näitä suremaan, tuumii, jumalten keinussa mennään välillä kovaa alas mutta sitten taas ylöskin joskus. Taistelijaa ne täällä tarvitsivat, niin ollaan sitten sellainen. Kateeksi käy kyllä hiukan Farnan, ei ole kauaa siitä kun vielä omat hölmöydet sai samalla tavalla anteeksi poikien kolttosina. Vaan nyt sitten ollaan miehenä tässä talossa, ja sitä taakkaa kannetaan. Ja mikäs siinä, kun sitä saa edes hetken tehdä täydellä mahalla ja jalat lämpöisinä! Hendrillo haukottelee ja kommentoi Hendstavalin puheita mumisten.

"Kuuntele setääsi Farnan. Sovittu on sovittu...." - pitkä tauko - "Mieti nyt miten Rostakus nauraisi jos luikkisin sovitusta ottelusta karkuun..." - haukotus - "Sitäpaitsi..." - enempää kommenteja ei tule vaan tulisijan ääreltä alkaa kuulua kuorsausta.