Joukko on siirtynyt Kangharlin suureen taloon puimaan tilannetta Olanin tuulettaessa tallin ja hoitaessa hevoset. Tuli on sytytetty ja pöytään on kannettu ohrapuuroa aamupalaksi. Osalla asukkaista ei ole voimia tulla pöytään ja he syövät puuronsa sängyssä tai oljilla. Istutaan ison pöydän ääressä. Paikalle on tullut myös Lhankpentos.

Onelsin on saanut hunajaa kuumassa viinissä ja viltin helpottamaan oloaan. Vaikka tyttö on ollut koko yön tiedottomassa tilassa, on hän silti hyvin väsyneen oloinen. Hän selittää kiihdyksissä eilisen päivän tapahtumia. Finalor ja Jenale olivat poistuneet jossain vaiheessa askareisiinsa ja leikkeihinsä. Onelsin oli jäänyt hoitamaan sairasta äitiään. Kaksosia ei kuitenkaan ollut kuulunut kotiin ja jossain vaiheessa Farnan oli lähtenyt etsimään heitä. Farnan oli käskenyt Onelsinia hakemaan apua kylästä. Onelsin oli ensimmäiseksi mennyt setänsä talleille etsimään Hendstavalia. Mutta sitten hän ei muistakaan mitä sen jälkeen tapahtui.

Serestarin lapsien tilanteen lisäksi ihmisiä kiinnostaa mitä ihmettä tallissa oikein tapahtui.

Jaronil kuuntelee mielenkiinnolla, vilkuillen vähän väliä Onelsinia hoitavien naisten suuntaan huolestuneena. Häntä vedetään kuitenkin jatkuvasti tilille tallin tapahtumista ja hän alkaa jälleen selittää kärsivällisellä äänellä kolmannelle kysyjälle.

-"Kuten jo äsken sanoin noista tallin tapahtumista, valani estävät minua kertomasta tarkemmin. Kyseessä oli pyhä riitti jumalalleni Ulan-Bareonille joka teilläkin tunnetaan, enkä voi kertoa menoista kultin ulkopuolisille jäsenille". Hevosenne ovat kuitenkin aivan kunnossa ja savutkin lienevät jo hälvenneet."

Näin sanoessaan skaldi luo tiukan katseen tovereihinsa, varsinkin kultin ulkopuoliseen Hendrilloon.

-"Sitä paitsi meillä on tärkeämpääkin puhuttavaa. Farnan lienee kaksosten isä ja Onelsin (Jaronil vilkaisee huoneen nurkkaan) heidän isosiskonsa, eikö niin? Jos Farnan ei ole vielä palannut, voi tilanne olla vakava. Miten nuoria nämä lapset ovat ja minne he ovat voineet mennä?"

Kangharl katsoo praxilaista hölmistyneenä raapien naamaansa. "Farnan on kaksosten veli! Niin kuin tämä yksi tässä", hän sanoo viittoen Hendrillon suuntaan. Nyt Kangharl oikein innostuu ja kohdistaa kaiken Jaroniliin. "Sitä paitsi joku teikäläisistä oli vokotellut kylän tyttäriä sillä aikaa kun te yrititte polttaa tallin! Te houkuttelette tänne smaragdimiekkojen pahoja henkiä", Kangharl lietsoo itseään raivoon. Aivan kuin kylää kohdanneet epäonniset tapahtumat olisivat eilen saapuneiden vieraiden syytä. Mies lappoo puuroa niin hermostuneena, että hänen partajouhiinsa lentelee pieniä puuroläiskiä sitä koristamaan.

"Kangharl hyvä, otetaanpa nyt ihan rauhassa. Minä olin yöllä paikalla ja seurasin praxilaisten menoja alusta loppuun, Jaronil suoritti seremoniansa hevostemme kunniaksi ja vaikka siinä savua syntyikin, osaan kyllä eläimestä sanoa mikä sille on hyväksi ja mikä ei."

Hendstaval kääntää itsensä Hendrillon suuntaan.

"Mikäli vieraat miehet kylillä aiheuttavat hermostuneisuutta, ehdotan että lähdemme porukalla etsimään kadonneita nuoria. Tässä ovat kuitenkin kyseessä kadonneet Hendrillon sisarpuolet, joita miesparka ei ole päässyt vielä koskaan tapaamaan."

Jaronil kuuntelee Kangharlin saarnaa tyynesti nyökkäillen aina välillä, ja nappaa pikaisesti suunvuoron heti Hendstavalin perään.

-"Juuri niin! Minulle täkäläiset sukulaisuussuhteet vaativat vielä tottumista, mutta Hendrillon veren luulisi jo kiehuvan huolesta. Autan mielelläni etsimisessä, ja niin auttavat miehenikin. Huolesi on oikeutettu arvon Kangharl; nyt ei olla aroilla ja miesteni on hyvä saada siitä muistutus. Minä puhun heille pari tiukaa sanaa käytöstavoista, ja he saavat sovittaa palveluksillaan mitä ikinä sovitettavaa onkin".
This message was last edited by the player at 17:26, Tue 01 Oct 2019.

Hendrillon on aamun valjettua lähinnä tuijotellut apeana pureman saanutta nilkkaansa. Se on kylmä ja tunnoton ja mielensä silmässä hän on jo koko jalan menettänyt rampa. Hendstavalin eilen näyttämä kuuhaava kummittelee mielessä. Kangharlin viitatessa häneen ilmauksella  "tämä yksi tässä", hätkähtää hän kuitenkin hereille ja vilkaisee miestä alta kulmain.

Hitaasti hän ojentaa vartensa ja astuu Hendstavalin viereen ja nyökkää tälle olevansa valmis - mihin vaan. Tänne hän ei ainakaan sätittäväksi jää.

"Tämä yksi tässä tekee kyllä voitavansa omien siskojensa ja veljiensä eteen." Sarkasmi ei oikeastaan ole Hendrillon ilmaisuvalikoimassa lainkaan, mutta häntä nyt seuraava voisi luulla muutakin.

Hendstavalin nousu uusien ystäviensä tueksi hämmentää Kangharlin. Ei hän nyt Hendstavalin kanssa halua tässä tilanteessa riitaa haastaa, vaikka sitäkin on joskus tehty. Kaiken lisäksi Lhankpentos nousee pystyyn. Sokea vanhus ottaa oman roolinsa oikeana kylän vanhimpana ja lausuu auktorisella äänellä: "Kangharl, he ovat kuitenkin vieraitamme ja sukua. Talli on ehjä ja uskon Hendstavalin arvioon hevosista. Apukädet ovat tarpeen niin etsintäpartioissa ja sairaiden auttamisessa kuin tulevissa kylvötöissä."

Iso parrakas mies hieroo otsaansa hetken hiljaisuuden vallitessa. Hän hörppää mukinsa tyhjäksi ja lyö sen pöytään kuin hyväksyen ryhmän painostuksen. "Selvä! Menkää te kolme Stravulin talolle selvittämään mikä siellä on tilanne tällä hetkellä. Katsokaa löydättekö mitään vihjeitä. Minä järjestän etsintäpartiot. Praxilaiset saavat osallistua etsintään."

Onelsin ei osoita lähtemisen merkkejä varsinkin kun kaksi vanhempaa naista ohjailee hänet makaamaan sänkyyn ja antavat hänelle hoivaa. Kangharl tarkkailee Onelsinin tilanteen. Olan astuu sisään taloon tallia hoitamasta. "Ottakaa Olan mukaan, jos tarvitsette juoksupoikaa", Kangharl sanoo huolettomasti. Nuori poika vilkuilee vaikeana ympärilleen ja nyökkää.

Hendstaval nousee liian nopeasti ylös innostuksissaan, mikä kostautuu irvistystä aihettavana vihlontana rammassa jalassa.

"Eiköhän veikkoset suunnata siis Stravulin tuvalle. Kangharl jos kuka saa organisoitua etsinnät sillä aikaa. Olan, ota tallilta pussillinen omenoita herkuiksi hevosille. Voi tulla pitkä päivä."

Päivänvalossa Hendrillo kohentaa ulkoasuaan, sitoo paksut öljyiset hiukset palmikolla ja rajaa kohlilla silmät uudelleen. Pitäähän uutta äitipuolta ensi kertaa tavatessa olla edustava! Olaniin hän yrittää ottaa kontaktia kevyesti kiusoitellen: ”no, juokse nyt juoksupoika juokse”. Poika tuijottaa miestä silmät selällään, mahtaneeko paksusta etelän puheesta ymmärtää puoliakaan. Kevyesti huokaisten Hendrillo toteaa Hendstavalille: ”Toivon sinun, setä, voivan esitellä minut ja sanoa ystävällisen sanan puolestani kunhan olemme Stravulin mökillä.”

Päivästä on tulossa aurinkoinen. Stravulin talo sijaitsee jonkin matkan päässä Tormaktinkylästä pienen mäen päällä. Ei ole ihme, että Onelsin oli simahtanut tallille käveltyään tämän matkan tautihengen riivaamana. Talo on tavallisen viljelijän asumuksesta poiketen kaksikerroksinen. Sen kunto kuitenkin kielii isännän puuttumisesta. Mäeltä näkyy toistaiseki tyhjät lehmähaat.

Toinen puoli talon pihapiiristä rajautuu jokeen. Joki on alhaalla ja sinne johtavat portaat, joita pitkin ylös könyää Farnan, nuori mies isännän elkein. Hän kantaa kahta puista vesiämpäriä, jotka roikkuvat Farnanin harteillaan kantamasta puuseipäästä. Hän huomaa vieraat ja laskee vedet maahan pyyhkäisten tummat hiukset silmiltään. Silmissä on huonosti nukutun yön jäljet ja hänen ilmeensä on väsyneen huolestunut. "Setä! Oletan, että Onelsin saavutti teidät uutisilla. Olisin odottanut teitä tänne jo illalla auttamaan. Etsin kaksosia koko yön, kunnes jouduin tulemaan nukkumaan. Äiti on ollut huonona." Hän tuntuu huomaavan Hendstavalin mukana olevat vieraat miehet vasta nyt. "Ketäs he ovat?"

Aina sanavalmis Jaronil huikkaa heti Hendstavalin takaa.

-"Tervehdys isäntä! Olen setäsi toveri Jaronil, skaldi itäisten arojen Mustan Oriin klaanista. Päällikkönne on hyvä ja antelias ja soi minulle paikan salistaan."
This message was last edited by the player at 08:16, Mon 07 Oct 2019.

"Jaronil ehtikin jo esittäytymään. Hän on erinomainen hevosmies ja serkkujamme arolta. Tämä tässä taas on Hendrillo. Hän on Stravulin poika Esrolian vuosilta ja siis puoliveljesi. Hendrillo on taitava soturi ja tarjonnut keihästään klaanillemme. Lhankpethos on kutsunut hänet tupaansa Tormaktinkylään, mikä onkin sopivaa nyt kun äitisi on sairaana. Sanoisin että näinä laiskoina rauhan päivinä on jumalten siunaus että saamme lisää väkeviä sotureita klaaniin ja vieläpä verisiteiden kautta."

Hendstaval tarraa Hendrillon olkapäähän ja puristaa luisevalla kädellään lihaksikasta hartiaa.

"Onelsin ei koskaan päässyt talleja pidemmälle viime yönä. Sairaus sai hänestä otteen ja hän ryömi pilttuuseen potemaan horkkaansa. Ei silti huolta, hän on nyt hyvissä käsissä tulisijan äärellä. Meidät lähetettiin tänne katsomaan vointianne ja auttamaan sisarustesi löytymisessä. Kangharl on jo laittanut etsinnät liikkeelle Tormaktinkylästä käsin. Onko äitisi siinä kunnossa että voisimme vilkaista sisälle?"

Farnan tuijottaa seuruetta väsyneenä. Erityisesti hän tuijottaa Hendrilloa kuin etsien merkkejä jostain tutusta. Sitten hän luo hymyn. "Tervetuloa Stravulin taloon, veljet!" Hän on vielä nuori, mutta yrittää vastata tapojen mukaisesti ja vanhemmalla äänellä. Farnan vaihtaa tervehdykset vieraiden kanssa. Skaldin kohdalla hänen äänessään on kunnioittava mutta epäilevä sävy: "Päällikköni vieraat ovat minunkin vieraitani". Sedän kanssa tervehdys on sanaton vahvistus Onelsinin hyvinvoinnista ja Hendrillosta. Hendrillo saa tutkailevan tervehdyksen. "Enpä olisi odottanut koskaan tätä päivää tulevan. Isäni puhui sinusta välillä, etenkin viinimuki edessään."

Farnan palaa kantamustensa ääreen ja pyytää vieraat sisään taloon. Hän huikkaa tottuneesti Olania ottamaan hevoset. Sisällä talossa on viileää sillä tulia ei ole ehditty polttaa yön kiireiden takia. Talon nurkassa olevassa kapeassa sängyssä makaa houraileva nainen. Näyttää siltä, että hänen päälleen on kasattu kaikki taloudesta löytyneet viltit ja turkikset pitämään hänet lämpimänä. Päässään tällä on lämmin hattu. "Tauti on iskenyt häneen pahasti. En ole varma missä maailmassa hän sitä vastaan taistelee." Farnan juottaa naiselle juuri tuomaansa vettä ja silittää tämän otsaa. Hän tuijottaa jälleen väsyneenä. Tällä kertaa sairasta äitiään.

Jaronil puhuu matalalla äänellä joka ei toivon mukaan kuulu turkisten alla makaavan potilaan korviin, osoittaen sanansa Hendstavalille.

-"Kautta Orlanthin parran, en ollut tajunnut noita olevan kaikkialla. Missä teidän shamaaninne ovat? En ole vielä nähnyt yhtäkään."
This message was last edited by the player at 16:12, Tue 08 Oct 2019.

"Näyttäisi tosiaan samalta vaivalta kuin Onelsinilla. Meistä ei taida taudin hoitoon muuta apua olla kuin kantamaan vettä ja kohentamaan tulta. Eiköhän tuo hellitä muutaman päivän päästä. Kun Serestar saa hieman juotua niin voisimme siirtyä puhumaan nuoremmista sisaruksistasi tuonne pihalle. Jos käy niin voisimme tässä samalla vilkaista hieman ympärillemme tuvassa."

Hendstaval nojaa takaisin Jaronilin suuntaan.

"Henkien kanssa vehkeilyä ei yleensä katsota hyvällä täällä päin ja tässä edessämme näemme syyn miksi. Nyt joku on ilmeisesti kumminkin usuttanut niitä kiusaksemme, näinhän omin silmin olennon joka kiusasi veljentytärtäni. Mitä shamaaneihin tulee, joudumme kääntymään kiertelevien huru-ukkojen tai ammattiparantajien puoleen. Kumpiakin joutunemme etsimään klaanin ulkopuolelta."

Farnan viittoo miehet sivummalle varmistettuaan äitinsä kunnon. Hän yrittää niin kovasti olla aikuinen ja käsitellä asiaa asiana, ilman tunteita. Neuvottomuus, väsymys ja pelko uuden tilanteen edessä kuitenkin murtaa nuorukaisen ääntä kun hän selittää tilannetta: "Äiti oli ollut kipeänä ja me hoidimme häntä Onelsinin kanssa. Sitten Onelsinkin alkoi tulla kipeäksi. Kaksoset ja minä olemme olleet aivan terveitä. Kaikki aikani meni talon ylläpitoon ja sairaiden hoitoon ja sitten kaksoset rupesivat kinastelemaan jostain typerästä asiasta. Komensin heidät ulos tekemään jotain järkevää ja pois jaloista. Jossain vaiheessa iltapäivää rupesin etsimään lapsia. He olivat hävinneet. Kävin läpi kaikki talot ja tietämäni piilopaikat. Onelsin lähti siinä vaiheessa hakemaan apua Tormaktinkylästä ja minä kävin läpi vielä joenrannat. Auttakaa minua! En tiedä yhtään mitä tehdä..."

Samassa ulkoa kuuluu ääniä, kun joku karauttaa hevosellaan pihalle. Purija ja Punaviima toivottavat hirnahduksillaan vieraan hevosen tervetulleeksi.

Katseet suuntautuvat ovelle, mutta Jaronil hakee hetkeksi Farnanin huomion itseensä.

-"Tottakai me autamme sinua Farnan. Mieheni haravoivat jo kukkuloita ja me lähdemme perään niin pian kuin pystymme. Mieleeni tulee yksi asia, tämä voi olla tärkeää. Muistatko mistä kaksoset kinastelivat ennen lähtöään? Se saattaa auttaa meidät heidän jäljilleen."

Farnan heilauttaa kättään. "Äh, se oli joku typerä leikki jostain neidon kutsusta. Finalor oli sitä mieltä, että neidon kutsu on aina lupaus seikkailusta. Jenale taas muistutti, että neidot voivat houkutella miehiä väärille poluille. Kinastelu meni sen verran kovaääniseksi, ja typeräksi, että käskin heidät ulos leikkimään."

Hendrillo toistaa vakavana Farnanille ryhmän ja oman halunsa auttaa. "Onneksi olet ollut pitämässä täällä äidistäsi huolta, Farnan. Ja usko pois, veli hyvä, Suuri Äiti palauttaa kyllä lapset kotiinsa takaisin hyvässä voimassa - minä en ainakaan lepää ennenkuin heidät on löydetty. Mutta minä olen kaukaa omilta synnyinmailtani, enkä tunne tätä neidon kutsua - onko se joku tämän klaanin lasten satu, leikitäänkö sitä jossain tietyssä paikkaa?"

"En ollut moisesta leikistä kuullutkaan. Me tapasimme leikkiä aina vain hevosen häntää ja sauvapainia. Ja tytöt naruleikkiä ja nukkuvaa maan äitiä. En tiedä mistä he tuollaisen olivat keksineet. Se oli vain jokin typerä pikkulasten hassuttelu." Farnaniakin kiinnostaa tulija ja hän kurkkaa ovesta ulos.

"Rastarl!", Farnan astuu ulos. Rastarl on Farnania vähän nuorempi miekkonen lähitalosta. Heidän perheensä on torppareita. He vaihtavat tervehdyksiä. Rastarl on tullut hakemaan pikkuveljeään. Pikkuveli oli hänen mukaansa eilen lähtenyt Finalorin ja Jenalen kanssa leikkimään ja Rastarl oletti, että he olivat tulleet yöksi Stravulin tuvalle. Farnan kertoo tilanteen Rastarlille.

Nuorukaisten keskustellessa vielä keskenään Hendstaval kääntyy toveriensa puoleen.

"Lapsia on siis kadoksissa enemmänkin. Näinköhän tämä enää on sattumaa? Kangharlilla on etsintäpartioiden järjestäminen hallussa Tormaktinkylässä ja siellä on lisämiehitystäkin. Mitä sanotte jos me sen sijaan käymme naapurituvilla kyselemässä puuttuuko sieltäkin pienokaisia?"

Jaronil nyökkäilee kumppaneilleen vakavana.
-"Loistava ajatus, voimme samalla kysyä lisää tästä heidän leikistään. Tunnen lastenlorun jos toisenkin, mutta neidon kutsusta en ole koskaan kuullutkaan..."

Tässä kohtaa skaldin kasvoille leviää ilkikurinen virnistys ja hän jatkaa
-"...ellei sitten näillä main ole tapana että kevään neito Voria kutsuu luokseen myös pojista viattomimmat. Vähän niin kuin teillä etelässä vai mitä veliseni", ja läimäisee riemukkaasti Hendrilloa selkään.

Hendrillo tarttuu kyllä mielellään hevosteluun että tunnelma vähän kevenisi. ”Niin oikein! Usko pois, sinne etelään jäi kyllä sankka lauma neitosia ikävöimään lämpimänä hehkuvaa keihästäni...! Mutta jatkakaamme Hendstavalin ehdotuksen mukaisesti eteenpäin. Ja Farnan, älä huoli. Lapset palaavat pian. Keskity sinä äitisi hoivaamiseen.”

Nuoremmat miehet kuuntelevat korvat punaisina vanhempien kaskuilua. Päästävätpä he muutaman hermostuneen naurahduksenkin, jotka kuitenkin korvautuvat nopeasti huolella pienemmistä. Farnan lupaa jäädä hoitamaan äitiään, vaikka häntä selvästi kiinnostaisi tulla mukaan.

Naapurituvalle ei ole pitkä matka. Rastarl näyttää tietä ja kertoo talon tilanteesta matkalla: heilläkin on sairastuneita. Mutta heilläpä onkin parantaja paikalla. Hän kertoo ylpeänä, että itse Ustarna on tullut vierailemaan heidän taloonsa ja auttamaan sairaiden kanssa.

Tupa on pienempi ja koruttomampi kuin Stravulin. Rastarl saattelee teidät sisään. Talon isäntä könyää lavetilta ylös. Ihmisiä makaa muissa sängyissä. "Köhh... tervetuloa matalaan majaani. Olen Jostharl. Talomme on kovilla sairauden takia eikä meillä ole oikein tarjota kuin vettä. Onneksi Ustarna on täällä auttamassa meitä. Minäkin voin jo... köh krhm.. paljon paremmin", hän yrittää olla terveempi.

Ustarna on juuri tutkimassa yhtä talon asukkaista. Hän huomaa tulijat, saattaa tekemisensä loppuun ja saapuu tervehtimään. Ustarna on nuori nainen. Hänen tummat hiuksensa on letitetty pään päälle ja kiinnitetty upealla hisussoljella. Tosin hiukset ovat jo alkaneet hapsottaa merkkinä siitä, että niitä ei ole ehditty vähään aikaan uudelleenletittää. Tästä huolimatta hän on positiivinen ilmestys ja suhtautuu uusiin tuttavuuksiin mielenkiinnolla. "Hendstaval, mukava nähdä. Keitä ovat uudet ystäväsi?"

Jaronil näyttää silminnähden helpottuneelta.

-"Kautta Myrskyhärän kavioiden, olenpa iloinen nähdessäni täällä vihdoinkin parantajan. Olen skaldi Jaronil Praxilainen ja saavuin tänne miesteni ja esrolialaisen toverini Hendrillon kanssa tässä näin vasta eilen. Tähän mennessä olemme nähneet tässä kylässä enemmän sairaita kuin Orlanthilla on sukulaisia mutta parantajat ovat olleet harvemmassa kuin rehelliset lunarit. Pohjoistuuliko teitä vaivaa vai naapuriklaanien kirous? Olen harvoin nähnyt yhtä paljon sairaushenkiä samassa paikassa".

Ustarna tervehtii muitakin. Yleensä niin iloiset kasvot näyttävät nyt kuitenkin huolestuneilta. "Jumalat ovat varmastikin hyljänneet meidät. Tällainen määrä sairaita ei ole normaalia. Olen tutkinut tautia: se paranee itsekseen muutaman päivän levolla. Tosin tässä talossa on jo muutama tapaus, jossa tauti on palannut jälkikäteen. Se huolestuttaa minua. Pieniin lapsiin tauti ei tunnu tarttuvan." Ustarna huuhtelee kätensä kulhossa. "Olen ohjeistanut nyt tämän talon naisia sairaiden hoitamisessa. Se ei kuitenkaan riitä, meidän pitää löytää epidemian perimmäinen syy, pian. Tulitteko tänne kysymään neuvoja sairaiden hoidossa?"

"Tervehdys Ustarna, sinua tässä etsimmekin. Kuten Jaronil tässä vihjasikin, meillä on syytä epäillä että sairaus on henkien aiheuttama. Jaronilin siunatessa lahjaratsuaan sain itsekin vilkaista henkien maailmaan, jossa tauti otti käärmeen muodon. Jos sinulla ei ole työkaluja niitä vastaan, tiedätkö onko lähistöllä henkipuhuja? En olisi yhtään yllättynyt jos Smaragdimiekat olisivat palkanneet jonkun vaahtosuisen kiertolaisen manaamaan henget kiusaksemme."

"Meillä on toinenkin askare täällä. Stravulin tuvalta on kaksi lasta kateissa ja Rastarlin pikkuvelikin näyttää olevan omilla teillään. Lapset ovat kuulemma leikkineet neidon kutsua ja saattavat olla samassa paikassa. Onko sinulla tietoa onko muitakin lapsia kateissa ja mistä voisi olla kyse?"

"Neidon kutsua?" Ustarna on yhtä ihmeissään kuin muutkin. "Tämäpä omituista. Kävin tutkimassa sairaiden tilannetta myös tuon mäen takana olevalla lammastilalla ja sielläkin he etsiskelivät seitsenvuotiasta tytärtään. Voisin lyödä vaikka valkoisen kaapuni vetoa, että näillä kahdella on jotain tekemistä keskenään."
Hän miettii hetken oikoen hiuksiaan paikalleen. "Meidän on yritettävä pyytää jumalilta ja esi-isiltä neuvoa. Suoritamme rituaalin tänä iltana Hautakukkulan päällä. Hendstaval, voisitko noutaa Viherkonnulta punaisen lehmän? Ei mielellään sonnia, eikä vasikkaa. Jarkorl varmasti antaa yhden naudoistaan hyvään tarkoitukseen. Sillä välin minä haen Ash..." hän keskeyttää puheensa ja tuijottaa epäilevästi vieraita miehiä. "Tiedät kyllä kenet. Tavataan Vasamapirtillä."
This message was last edited by the GM at 14:05, Mon 14 Oct 2019.

Jaronil hakee toverinsa katsekontaktiin ja sanoo hiljaa.

"Minusta tuntuu ettei tässä jumalia tarvita. Eivät sellaiset nassikat ehdi kauas, varsinkaan jos ne ovat kaikki menneet samaan paikkaan. Otetaanko hevoset alle ja mennään etsimään?"

Hendstaval vastaa Jaronilille kuiskuttaen.

"Kangharlilla on etsinnät hoidossa. Miehen tuntien säästämme itsemme monelta vaivalta kun emme rupea puuhaamaan sivussa omiamme. Hän tykkää pitää lankoja tiukasti käsissään kun on johonkin ryhtynyt."

Parantajalle hän vastaa:

"Jarkorl antamassa minulle nautojaan? No, voihan sekin päivä koittaa. Voidaan tehdä niinkin että tuon sieltä uhrilahjaksi sopivan naudan ja sinä saat selittää jälkikäteen mihin tarkoitukseen se vietiin."

Hendrillo hymyilee vinosti Hendstavalin ylpeälle kursailulle ja toteaa: "Setä hyvä, jos sinun on vaikeaa pyytää apua tältä Jarkorlilta, me Jaronilin kanssa voimme hyvin tehdä sen! Jaronililla on sana hallussa eikä minullekaan ole helppo sanoa ei kun oikein ystävällisesti hymyilen!"

Hendstaval hymähtää.

"No ainakin uusien tuttavuuksien tekeminen pitää Jarkorlin kiireisenä. Klaanin lapsia on hukassa ja asialla on kiire joten luvan saaminen nautojen lainaamiseksi on enemmänkin mukava lisä kuin edellytys."

Myöhemmin...

Päivä paistaa kirkkaasti ja tunnelma on hilpeä kolmikon matkatessa kohti uhripaikkaa komea kanttura mukanaan. Jaronil tapailee hyväntuulisena uutta lauluaan ruohonkorsi suupielessä.

"...hän valpas on ja kuulkaa vaan
hän tietää miten toimitaan
kun lapset kylän katoaa
hän valmiina on auttamaan..."

Tässä kohtaa Jaronil naurahtaa ja vinkkaa virnistäen silmää Hendrillolle.

"Valmiina auttamaan tosiaan, eikö. En tiedä sinusta mutta minä luulin jo hetken että meidät ajetaan heinäseipäiden kanssa kukkuloille. Isäntä nieli lopulta ylpeytensä mutta sinun olisi Hendstaval pitänyt nähdä hänen naamansa siinä kohtaa kun ilmoitimme hakeneemme tuon kantturan tuossa. Uskonpa että hän tuskin kiittää meitä vaikka käytännössä teimme hänelle palveluksen."

Hendrillo hörähtää nauramaan, ties monennenko kerran Viherkonnusta lähdön jälkeen. ”Jarkorl parka. Hän taisi kovasti säikähtää tätä kirottua tautihengen puremaa ja sekaantua ajatuksissaan. Ei osannut kuin nieleskellä kun ilmoitit ettei tarvitse tulla niitylle auttamaan uhrin valinnassa, meillä on jo oma mies hoitamassa sitä! Nololtahan se varmaan tuntuu, istua kuuntelemassa kun kaksi muukalaista säntää kertomaan suunnitelmistaan klaanin pelastamiseksi.”

Hendstavalin suuntaan, lempeää kettuilua äänessä: ”Sanonpahan silti. Olin ymmärtänyt selvästi tämän sartarilaisille rakkaan karjavarkauden aivan väärin. Luulin että klaanin vauraus lisääntyisi paremmin, jos karjaa käytäisiin viemässä naapuriklaaneilta, ei omilta! Mutta olipahan ovela temppu käydä siirtämässä se palkintohärkä aitauksestaan tavallisten kantturoiden joukkoon niin että Jarkorl ei tiennyt lupaavansa enemmän kuin tarkoitti!”
This message was last edited by the player at 13:29, Sat 09 Nov 2019.

Hendstaval innnostuu heti kun karjarosvoaminen otetaan puheeksi:

"Voi mitä oletkaan nuoruudessasi menettänyt jos et karjavarkaisilla ole käynyt! Meidän täytyy korjata tämä historian virhe ensi tilassa. Jos katselet Punanaudassa ympärillesi niin olen jossain vaiheessa ollut lähes jokaisen nykyisen silmää tekevän seurassa lihavoittamassa klaanin laumoja naapurien piikkiin. Kun päästän illalla viinin ääreen niin kerron miten Kangharl ja minä jäimme kerran melkein Telmorien kitoihin harvinaisen onnistuneen reissun jälkeen."

"Jarkorlia on turha tässä sääliä, en pitäisi mitenkään tavattomana että hän toisissa olosuhteissa olisi kieltäytynyt auttamasta vaikka olisi klaanilaisten henki kyseessä. Sanomista tästä voi toki tulla, varsinkin kun Jarkorlin nuorimmainen näki minut valitsemassa uhrinautaa. Sen minäkin haluaisin nähdä, kun Jarkorl kuulee kuka oli asialla hänen laitumellaan.

Hendrillon äänessä on kaihoa kun tulee viinistä puhe:
”Ruukku Valadonin etelärinteiden rusinaista tummaa vaikkapa, näin sellaisen kauppakuorman joukossa jonka mukana saavuimme, ai että...luuletko että voisit käydä Broddin salista vielä pihistämässä senkin?” Vakavoituen hän toteaa sitten: ”Suoraan sanottuna, nämä kadonneet lapset kyllä huolestuttavat, sukulaiset ja muut yhtä lailla. Toivottavasti uhrimme on asiassa hyödyksi - ja tulee ajoissa...”

Vasamapirtti, tai mitä siitä on jäljellä, näkyy jo. Lunarit polttivat pirtin ja sen rakennukset maan tasalle vuosia sitten. Rangard Mustahammas, Ashartin edeltäjä ja Orlanthin ylipappi, otettiin samassa rytäkässä kiinni ja tapettiin. Orlanthin suora palvonta on kielletty ja näin ollen pirttiäkään ei ole rakennettu uudelleen.

Ennen pirtille asti pääsyänne huomaatte jonkun ratsastavan kaukaa takananne. Hendstaval tunnistaa ratsastajan kaukaa: itse Farandar Orendalsson. Mies edustaa maanviljelijöitä Broddin ringissä. Hän on yksi tunnetuista lunarien uhmaajista ja pitänyt uskontonsa. Hänen sukunsa, osmannit, on näiltä seuduilta. Hautakukkula ja Vasamapirtti sijaitsevat vanhoilla osmannien mailla. Ratsastustyylissä on jotain outoa eikä vauhtikaan päätä huimaa yrityksestä huolimatta. Olisiko hänkin lähtenyt taudista välittämättä liikkeelle.

Vaikka kanttura matkaanne hidastaakin, olitte juuri päässeet puiden suojaan ja hän ei ole vielä huomannut teitä. Miehen matka on kuitenkin selvästi Vasamapirttiä kohti käyttäen samaa polkua, jota te olette tähän asti matkannut.

"Farandar, mitähän se täällä tekee? Mies näyttää huonovointiselta, toivotaan ettei sillä ole tullut vaikeuksia lunarien kanssa. Jaronil, voitko odottaa uhrilehmän kanssa tässä jos näyttelemme Hendrillon kanssa että olen näyttämässä palanneelle sukulaiselle klaanin maita?."

Hendstaval taluttaa hevosensa polulle ja esittää tekevänsä matkaa kaikessa rauhassa selostaen samalla klaanin lähihistoriaa.

Hendrillo vetäisee naamalleen sen ymmärtämättömän ja mitänsanomattoman hymyn, jota isoäitien läsnäollessa on usein saanut harjoitella ja silittelee hajamielisenä ranteen ympärille kiertynyttä käärmettään, pohtien mielessään: "Totisesti ovat erilaista väkeä nämä heortit! Meilläpäin isoäidit riitelevät verisesti suljettujen ovien takana ääntään korottamatta ja kaikki muut esittävät kuuliaisuutta ja harmoniaa. Täällä leväytetään vähäisimmätkin riidat ja pikkumaisuudet esiin kaikkien ihmeteltäväksi, oikein ylpeillään niillä! Liikuttavaa oikeastaan tälläinen vilpittömyys. Taidan pitää heistä. Koko porukasta!"

Jaronil iskee silmää ja alkaa pikaisesti ohjata lehmää edelle silmänkantamattomiin.

-”Nähdään pirtillä!”

"Pää kylmänä nyt Hendrillo, muistetaan että meillä on lunarien teloituskirves päämme yllä koko ajan jos jäämme kiinni vanhojen jumalien kanssa vehtaamisesta. Farandar on kelpo mies mutta innokas vastustamaan äänekkäästi valloittajien uskontoa. Toivotaan ettei hän ole pulassa."

Farandar ratsastaa rennosti kunnes huomaa Hendstavalin ja Hendrillon. Hän kerää itsensä ja laukkaa hieman lujempaa miesten luo. "Orlanthin terve, Hendstaval!", hän yrittää reippaasti, mutta on selvästi myös taudin kourissa. Farandar on komea, pitkä mies ja tunnettu naistennaurattaja. Mutta niin vain hänenkin kauniit siniset silmänsä näyttävät väsyneiltä ja sairailta. Ilmeisesti hänellä kuitenkin riittää voimia ratsastaa ympäriinsä.

"Ja sinä taidat olla Hendrillo, tervetuloa isiesi maille", hän sanoo virnistäen kuparikäärmeen suuntaan. "Eikös tänne saapunut joku praxilainenkin?", Farandar pälyilee ympärilleen ja on häiritsevän hyvin perillä viimeaikaisista tapahtumista.

"Olen matkalla Vasamapirtille", hän sanoo huolettomasti ja yskii hetken samaa yskää kuin muutkin klaanilaiset. "Meillä taitaa olla sama matka?"

"Tervehdys Farandar! Oikeassa olet, toverimme Jaronil on jo mennyt etumatkasta varmuuden vuoksi. Emme haluaisi jäädä partioille kinni Vasamapirtin läheisyydestä. Mennään toki samaa matkaa, määränpäähän lähes näkyy jo."

"Se on kyllä viisasta", Farandar myötäilee. Loppumatkan mies köhii ja kertoo tarinaa klaanin tapahtumista. Hendstaval on näitä juttuja ennen kuullutkin. Kaikki tarinat kiertyvät jotenkin lunareihin ja heidän tuomiinsa ongelmiin. Hendstaval tietää tarinoista toisetkin puolet. Farandar ei varsinaisesti valehtele, mitä nyt vähän suurentelee. Tyyli on kyllä hyvin vakuuttava asiasta tietämättömille. Näiden tarinoiden jälkeen klaanissa raivoava tautikin taitaa olla lunarien syytä.

Ehkä eniten tunteita miehessä herättää Vasamapirtin kohtalo. "Se oli järjestelmällinen tuhoaminen. Jomes lähetti kylmiä, tunteettomia ja kokeneita sotilaita hoitamaan työn. He polttivat Vasamapirtin ja tappoivat nuoria tulevia myrskylordeja kuin kärpäsiä. Rangard vangittiin ja tapettiin myöhemmin vankeudessa. Pyhät lehmät ja lampaat uhrattiin Punaiselle Jumalattarelle irvokkaissa pidoissa. He viilsivät maahan niin syvän haavan, että alueella ei kasva enää mitään." Kyyneleet kihoavat hänen kauniisiin, sairaisiin silmiinsä. "No, tässä näette sen itse."

Saavutte suuren pirtin raunioille. Palosta on aikaa. Pystyyn jäänyt piippukin on jo kasvien valtaama ja sortumaisillaan. Jokin lato ja ulkorakennus on jäänyt pystyyn, mutta ei niitä ole oikein ylläpidetty. Ashart on pystyttänyt laavun nuotiopaikan eteen ja hänen vaimonsa keittelee jotain nuotiolla. Pihalla Ashart ja Ustarna mittailevat Jaronilin tuomaa lehmää kiinnostuneina. "Hyvä yksilö! Luopuiko Jarkorl siitä helpostikin?" Ashart kysyy hieman varuillaan.

"Voi, Jarkorl on paljon parempi mies kuin mitä hänestä puhutaan. Kuullessaan lasten hädästä hän tarjoutui auliisti luopumaan aitauksensa parhaasta yksilöstä."

Kuullessaan tulijat Jaronil kääntyy ja tervehtii koko porukkaa kuin ei olisi heitä vielä tänään nähnyt.

Farandar hyppää alas hevosen selästä. Hänen jalkansa pettävät hieman aiheuttaen tahattoman polvistumisen praxilaisen edessä. "Vai luovutti se totuudentorvi yhden lehmistään tuntemattomalle praxilaiselle? Kröhh.. Sinulla täytyy olla kultainen kieli kuin Issariesilla konsanaan", Farandar ihmettelee keräten itseään kasaan. Hän esittelee itsensä virallisemmin ja sen jälkeen tervehtii Ashartia lämpimästi. He vaihtavat muutaman hiljaisen sanan keskenään ja Farandar ojentaa Ashartille säkin.

Ashart kurkkaa säkkiin ja lähestyy lehmän hankkinutta kolmikkoa vakavin ilmein. "Hendstaval, sukulaiset", hän kohdistaa puheen heihin. "Kuten tiedätte, lunarit ovat kieltäneet Orlanthin palvomismenot. Mahtiviima, klaanimme wyter, asuu Hautakukkulalla, joka sijaitsee tuolla päin", hän osoittaa tien suuntaan. "Lunarilaiset Koiransyöjät (pthyi) ovat viime aikoina partioineet ja pitäneet tukikohtaa Hautakukkulalla. Meidän on päästävä Hautakukkulalle puhuaksemme jumalille ja esi-isille, jotta pystymme selvittämään mikä klaania vaivaa."

Farandar tulee Ashartin vierelle yhtä vakavana. "Täällä partioivat koiransyöjät ovat enimmäkseen kokemattomia nuoria eikä heitä ole kovin montaa. Heidän on kuoltava." Farandar kaivaa esiin komean tikarin. "Tämä oli Rangardin rituaalitikari. Käyttäkää tätä viimeistelläksenne työnne ja tehdäksenne kunniaa Rangardin muistolle." Farandarin silmissä tuntuu palavan kostonhalu. Ustarna tarkkailee tilannetta huolestunut ilme kasvoillaan, mutta hän ei puutu siihen. Ashart esittelee pussin sisällön. "Nämä ovat puisia naamioita, joilla voimme suojata kasvomme, jos joku onnistuisi näkemään meidät ja pakenemaan. Toivotaan, ettei niin käy." Ja hän alkaa jakaa naamioita kullekin.
This message was last edited by the GM at 04:58, Wed 27 Nov 2019.

Jaronil ottaa vakavana naamion vastaan mutta ei tee elettä koskeakseen tikariin. Hän tarkastelee naamiota kädessään, kääntyy Hendrilloon ja Hendstavaliin päin ja nyökkää piirun verran kasvoillaan vakava ilme.
This message was last edited by the player at 14:29, Mon 18 Nov 2019.

Hendrillo ottaa naamion käteensä ja katselee sitä apeana. Tehtävä ei sitten ollut suoritettu, eikä puhutusta viinistä ole tietoakaan. Tai edes kumisista. Ja näköjään paikalla ei voi olla kahtakaan klaanin jäsentä samaan aikaan, jotka voisivat olla sovussa toisten ja itsensä kanssa.

"Uskoisin että tässäkin tilanteessa on olemassa toinenkin tie. En rakasta lunareita, mutta vähenevätkö klaanin ongelmat jos muutama nulikka pistetään hengiltä? Vai onko niitä sen jälkeen vain enemmän. Sen mitä olen heitä nähnyt, ei suoraan vastaan käyminen tunnu tuottavan kovin hyvää tulosta. Vai mitä sanot, setä?

Siksi toisekseen, yksityiskohtiin menemättä ja anteliaita karjanomistajia vähättelemättä, kolmikollamme on hyvät edellytykset auttaa tarkkasilmäisiäkin vartijoita luopumaan kalleimmastaan."
This message was last edited by the player at 15:03, Thu 21 Nov 2019.

Farandar tuijottaa uutta tormaktia intensiivisesti. Katseessa on häivähdys suuttumusta, hiven pettymystä ja päälle hämmenystä sekoittuneena sairauden väsyttämiin silmiin. Äsken vielä niin leppoisalta vaikuttaneelle miehelle taisi mennä tunteisiin. Hän antaa tikarille jämäkän puristuksen. "Et tainnut kuunnella tarinoitani kovin herkällä korvalla nuori Hendrillo. Ainoa hyvä koiransyöjä on kuollut koiransyöjä! Lunarien mielivalta on piinannut klaaniamme vuosia...", hän aloittaa tutun saarnansa miehityksen ongelmista ja kuinka ongelma hoidetaan useilla yllättävillä iskuilla ja kasvattamalla maanalaista vastarintaa. "... siksi vastarintamme tarvitsee lisää uutta ja nuorta verta", hän sanoo tuijottaen Hendrilloa nyt enemmänkin toiveikkaasti.

Ashart tarttuu Farandaria käsivarresta. "Me tiedämme kaiken tuon Farandar. Keskittykäämme mielummin käsillä olevaan ongelmaan." Farandar on haistanut tilaisuuden lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla mutta veren vuodatus kyllä usein käynnistää ketjureaktion. Ashartin katse on kiinnostunut. "Antaa pojan puhua. Mitä sinulla oli mielessäsi?"

"Hendrillo puhuu asiaa. Jos lunareita aikoo satuttaa tosissaan, on tehtävä enemmän kuin otettava muutama nulikka hengiltä. Emmekö oppineet Kallyrin kapinasta muka mitään? Lunarien vastaisku tulisi olemaan klaanillemme kallis ja nykyisen päällikkömme alaisuudessa päätyisimme entistä tiukempaan talutusnuoraan."

Hendstaval ojentaa naamion takaisin.

"Nämä lunarit eivät tiedä vanhojakaan temppuja, joilla karjavahteja on täällä päin tapana höynäyttää. Minun, Jaronilin ja Hendrillon kesken keksimme konstin jos toisenkin joilla kokemattomat sotilaat saadaan hämättyä pois Hautakukkulalta."
This message was last edited by the player at 18:01, Sun 24 Nov 2019.

”...niin juuri! Harhautamme heitä kauemmas ja livahdamme tekemään riitin sitten. On tässä ennenkin pujahdettu salaa kaikkein pyhimpään. Jo kloppina tapasin aina tiirailla verhon raosta kun temppelin papittaret ilkosillaan sonnustautuivat rituaalivaatteisiinsa. Enkä koskaan jäänyt kiinni siitäkään, kun kävin laittamassa parempiin suihin ylipapittarelle tarkoitetut uhrikakut.”

Jaronil hyökkää ja ojentaa hajamielisesti naamion takaisin Ashartille.

- "Olette täysin oikeassa. Eivät lunarit tappamalla lopu, se on nähty. Ja sitä paitsi minulla on hihassani pari temppua joita kukaan lunari Piikin tällä puolen ei vielä tunne. Minä voin pitää heidät kiireisinä."

Myöhemmin:

Keskipäivän tienoilla kukkulan reunaa nousee sekalainen joukkio. Ratsastajien lisäksi mukana on muutama nauta, pari korskuvaa hevosta, äkäinen sonni ja pari kookasta vahtikissaakin. Tarkoituksena on ollut vetää kukkulaa vartioivien lunarien huomio puoleensa ja se näyttää onnistuvan.

Jaronil huikkaa ratsailta teatraalisesti kantavalla skaldinäänellään
-"Hoi punapojut! Juuri te siellä, te märkäkorvat jotka vartioitte uuden kulttinne nimissä isienne temppeleitä veljiltänne. Mistä johtuvat nuo hikikarpalot otsallanne ja valjut ilmeet naamoillanne? Eikö uuden emäntänne palvonta ollutkaan ihan sitä mitä luvattiin? Älkää huoliko! Olen skaldi Jaronil ja tässä ovat kumppanini. Olen saapunut Praxista asti piristämään valjua vigiliaanne, olettaen siis ettei jumalattaren palvonta ole täysin tylsyttänyt mieskuntoanne."

Alhaalla nuotiota pitävät lunarilaiset pelästyvät pahanpäiväisesti ja kaatavat hötäkässä lämmitteillä olevan vesipadan. Toikkaroivat miehet ovat vihreähihaisia koiransyöjiä, alokkaita. Nuotion lähellä olevasta teltasta ryntää ulos tummahihainen, ei hirveästi muita vanhempi, nuorukainen. Hän karjuu komentoja muille sättien heitä. Seuraa hämmennys siitä, miten tällainen seurakunta on mahdollisesti päässyt näin lähelle nuotiopaikkaa huomaamatta. Tätä seikkaa ei kuitenkaan ole aikaa selvittää nyt.

Lunarilaiset hyppäävät ratsaille ja säntäävät kohti skaldia uhkaavan näköisinä. He saapuvat tummahihaisen johdossa. Rhompaia-miekkojen lisäksi joukolla on kaksi varsijousta viritettyinä. Paikalliset eivät tuota asetta käytä sen hinnan ja hitauden vuoksi. Mutta ensimmäinen laukaus on nopea, tarkka ja tappava. Nyt kaksi tuollaista asettaa osoittaa skaldin sekalaista seuruetta. Mustahihainen johtaja näyttää tunnistavan Hendstavalin kysyvä ilme kasvoillaan, mutta ei nimeä tätä.

"Mitä te täällä toimitatte?", hän kysyy töksäyttäen.

Farandar jättäytyi jossain vaiheessa joukosta kiroten mutisten suunnitelman älyttömyyttä. Hän piiloutui ennen huutelua pienen matkan päässä olevan kiven taakse. Oikein ammuttu nuoli Farandarin nuoliviinistä tässä tilanteessa tiputtaisi yhden koiransyöjän ja laukaisisi varmasti verisen miekkataistelun.

Yksi vihreähihaisista, hieman valppaamman oloinen, ei tunnu kiinnittävän huomiota skaldin retkueeseen. Hän pälyilee kaikkien ohi epäilevän oloisena kuin etsien jotain muuta. Jotain mitä heille ei haluta näyttää.

Hendstaval ratsastaa Jaronilin rinnalle ja etsii lunareista tuttuja naamoja.

"Ihan rauhassa toverit, Hendstaval tässä. Serkkuni Jaronil on kuulu hevosmies sukulaisklaanistamme aroilta. Satuimme olemaan partiolla tässä lähistöllä kun Jaronil halusi ratsastaa kilpaa klaanimme kovimpia ravureita vastaan. Tässähän kävi nimittäin niin että myin parhaat hevoseni varuskunnalle ja  asia jää kokonaan selvittämättä ellette ota aron pojasta mittaa."

Jaronil katselee nuorukaisia satulastaan korostetun yrmeän näköisenä.

"Koko Pavisin lunarivaruskunnasta ei löytynyt ketään joka pystyisi vastaamaan haasteeseeni. Lehmällä ja seepralla he vielä pystyivät jotenkuten ratsastamaan, mutta he kaikki jakoivat paimentolaisten typerän pelon hevosia kohtaan. Olen matkannut koko matkan herotinmaahan etsiäkseni lunarin jolla on pysyisivät suitset kädessä, mutta tilanne alkaa näyttää perinjuurin pahalta. Oi heortin pojat! Teillä on kenties eri jumala kuin minulla mutta suonissamme virtaava veri on sentään samaa perua. Älkää te tuottako minulle pettymystä!"

Jaronil kohdistaa katseensa mustahihaan. "Sinä siinä! Lienet tämän joukon päällikkö. Nimeä miehistäsi rohkein; katsotaan onko hänellä rahkeita ratsastaa Pikikylkeä, tuota vikuria sonnia yhtä kauan kuin minä". Näin sanoessaan Jaronil tepastelee teatraalisesti edestakaisin, yrittäen vaivihkaa pitää itsensä Farandarin oletetun olinpaikan ja Mustahihan välissä. Pikikylki ei ilmeestä päätellen pidä moisesta liikehtimisestä laisinkaan, eikä ilmeestä päätellen ole muutenkaan nauttinut äkillisestä matkasta kukkuloille ja sitä seuranneesta välikohtauksesta sen enempää kuin lunarinuoretkaan.
This message was last edited by the player at 18:57, Tue 10 Dec 2019.

Hendrillo ottaa huomionsa kohteeksi muita valppaamman lunareista. Hän hymyilee lauhkeasti, laskee keihäänsä maahan rauhan merkiksi ja haastelee kuin koittaakseen pahoitella Jaronilin hyökkäävää sävyä.

"Oudoksutte varmaan meitä, olemmehan muukalaisia vielä omalle klaanillemmekin! Olkaa huoleti, minä ja ystäväni tässä saavuimme vasta eilen Punakarjan maille ja teemme tässä kierrosta ympäri näitä maita! Itse olen etelästä, niinkuin varmaan päällekin näkyy ja oikeastaan samaa työtä tehnyt koko ikäni kuin te tässä, vartioinut temppelissä pyhiä paikkoja. Niin että, jos teillä vaikka on väkeä saman kuumeen kourissa kuin tuntuu piinaavan puolta klaania, niin minähän voisin tulla vaikka tuuraamaan vartiovuoroon!"

Puhuessaan Hendrillo havahtuu muka ykskaks huomaamaan maassa luikertelevan pienen käärmeen, joka matelee kohti lunaria. "Hoi! Vaskitsa! Nyt heti pois sieltä! He EIVÄT halua nyt leikkiä!"  Lunareille: "Älkää säikähtäkö, se on myrkytön ja ihan kiltti, ainostaan utelias".

Käärmettä lähinnä oleva nuorukainen hyppää kauhistuneena kauemmas ja saa hevostaan manooveeraalta Jaronililta osakseen makeat ivalliset naurut.

"Katsohan tuota Hendrillo, eipä taida näistä pojista olla ratsastamaan millään itseään isommalla jos he pelkäävät että jokin noin pikkuruinen tulee ja pureeEJAUUUU!"

Skaldi horjahtaa satulassa ja säilyttää vaivoin tasapainonsa kiskaistessaan Purijan äkillisen näykkäisyn murjomat sormensa äkkiä takaisin. Tätä seuraavissa loukattua ylpeyttä huokuvissa katseissa ja praxinkielisissä kirouksissa on vain puolet teatteria.

Lunarijoukosta kuuluu naurahduksia ja muutamat hartiat hytkyvät enemmänkin. Tunnelma rentoutuu piirun verran.
This message was last edited by the player at 14:16, Wed 11 Dec 2019.

"Älkää Pikikylkeä turhaan säikähtäkö, Sartarin hevoset ovat yhtä kuuluja pahansisuisuudestaan kuin klaanimme naudat säyseydestään. Jos olette pärjänneet ratsujenne kanssa, on härkien käsittely pelkkää leikkiä. Jaronil punaisine sormineen voi varmaan asian todistaa?"

Hendstaval laskeutuu ratsailta ja kietoo kätensä Pikikyljen kaulan ympärille.

"Mitäs sanot poika, pidetäänkö pikku kisailut?"

Nautaa halaileva Hendstaval kääntää katseensa leveimmin hymyilevään Koiransyöjään:

"Kannattaa muuten tulla ensimmäisenä vuoroon ennen kuin mullikka ehtii kunnolla suuttua. Minä voin avittaa ratsaille."

"Myytkö sinä Hendstaval nykyään sonnejakin?", mustahihainen johtaja ihmettelee edessään olevaa esitystä. Yksi sotilaista on selvästi kiinostunut haasteesta ja yrittää sanattomasti saada johtajalta lupaa kokeiluun. Varsijousta pitävä vartija ei silti suostu vielä laskemaan asettaan. Taaempana oleva vartija pälyilee edelleen esityksen ohi. Näyttää aivan siltä kuin hän olisi huomannut jotain kiinnostavaa.

Päästämättä katsettaan seurueesta johtaja huomioi kiinnostuneen. "Khoros, haluatko näyttää näille miten sonnilla ratsastetaan?" Vaikka joukkio onkin melko samanikäistä pitävät he yllä selvää komentoketjua. Näin on selvästi koulutettu.

Khoros hyppää hevosensa selästä innostuneena. Nenän muoto paljastaa hänet puhdasveriseksi dara happalaiseksi. Mitenkähän hänkin on joutunut näin kauas kotikonnuiltaan. Khoros aloittaa venyttelysarjan. "Kautta Sakkarin hampaiden olenkin odottanut milloin täällä päästään kunnon hupeihin." Hän kävelee kohti sonnia itsevarmasti. Johtaja, edelleen katsettaan päästämättä, pysäyttää hänet kuitenkin. "Mitä meillä on panoksena?", hän kysyy virnistäen.

Jaronil huomaa Khoroksen silmäilevän Purijaa kiinnostuneena ja tekee salamapäätöksen. Hän kääntää katseena Mustahihaan.

"Ai panos? No tämähän on ratsastuskilpa joten sen ainoa käypä palkinto on tietysti ratsu. Ainakaan täällä meillä päin härkiä ei pidetä varsinaisina ratsuina joten siitä ei ole palkinnoksi, mutta jos tuo teidän tasamaiden jolppinne saa ratsastettua sen väsyksiin niin minä nielen pahat puheeni ja tarjoan teille voitonjuhlat praxilaiseen tyyliin. Vaan jos hän onnistuu Pikikyljen lisäksi ratsastamaan vielä tätä maanvaivaa niin hän saa kyllä viedä sen mennessään."

Jaronil pitää pienen tauon ja hymyilee ilkeästi voitonvarmuutta uhkuen. "Tietysti, jos härän kanssa sattuisi käymään huonosti niin minä voisin viedä tuon tasamaan lämminverisen". Hän osoittaa Khoroksen hevosta. "Mitäs päällikkö siihen sanoo?"

Käärmettä säpsähtäneet lunarit ihmettelevät vielä enemmän, kun Hendrillo huudahtaa ykskaks: "Haa! kiinni jäit!", ja nykäisee sätkyttelevän pikkukäärmeen hännästään ulos kivikon joukosta.

Katsoen muka tiukasti silmiin sätkyttelevää matelijaa sanoo hän komentosanan Maapuhetta ja heilauttaa käärmeen käädyksi kaulaansa. Sitten hän pyyhkäisee öljyiset hiuksensa käädyn alta valloilleen taakseen ja suoristaa ryhtiään. Jotenkin hän on tässä rytäkässä päässyt keskellä lunarien ryhmää, painietäisyydelle kolmea nuorta alokasta. Vaikea miestä on uhkana kuitenkin pitää, kun tämä on unohtanut keihäänsä ja kilpensä maahan hevosten viereen.

Hendrillo iskee silmää alokkaille ja kuiskaa salaaliittolaisen elkein: "tuo hassu praxilainen on lupaillut minulle kumisia, heidän maansa herkkujuomaa, jo kohta vuorokauden, mutta koko ajan vaan täytyy ensin tehdä tuota ja käydä täällä. Minä sanon, että me voimme aloittaa voitonjuhlat jo nyt. Jokuhan tämän kisan nyt joka tapauksessa voittaa, eikä sen nyt aina tarvitse olla niin justiinsa, että kumpi puoli. Jaronililla oli sen verran tekemistä ratsunsa kanssa, ettei hän huomannut kun irrotin leilin Purijan satulanyöristä!" Leveästi hymyillen hän tarjoaa avattua leiliä lähimmälle toljottajalle.

Johtaja laskee Khorosin jatkamaan matkaa. Mies riisuu paitansa, kuin viimeistelläkseen uhonsa, ja paljastaa tatuoidun ylävartalonsa. "Tämä selvä! Toivottavasti sinulla on tarpeeksi juomaa kaikille. Ja tuon purevan pirulaisen opetan kyllä tavoille." Hän tarraa sonnia kaulasta ja mumisee sille jotain suoraan korvaan. Muut lunarilaiset seuraavat tätä kinnostuneina.

Paitsi ne pari, jotka ovat kädet miekkojen kahvoilla jännittyneinä "käärmemiehen" yllättävästä lähentelystä. Asioita tapahtuu siellä ja täällä eikä tilanne ole heidän näkökulmastaan oikein kenenkään hallussa.

Hendstaval virnuilee päästäessään Pikikyljen irti. "Minuthan potkittaisiin klaanista ellen myisi sonneja siinä missä hevosiakin. Meikäläisillä kulkee karjan kauppaaminen äidinmaidossa."

Khoros hallitsee vielä vähän keskenkasvuista ratsuaan taiten ja Hendstaval alkaa kannustaa huudoilla ja vihellyksillä. Kummallinen ontuva maalaisukkeli on ilmeisesti vetänyt vähemmän epäilyksiä puoleensa kuin haasteen esittänyt praxilainen, mikä antaa Hendstavalille mukavasti liikkumatilaa.

Lunarit ovat hyvin keskittyneet muuhun ja nyt olisi hyvä paikka aiheuttaa sekaannusta oikein kunnolla. Kannustuksen sekaan livahtaa Hendstavalin itse Ulaninilta oppimia salaisia vislauksia. Lunarien kuormajuhtien korvat hörähtävät pystyyn kun niitä kutsuu hevosmestari.

Leirinuotio räiskyy ja kipunoi, kun yksi vihreähihaisista nuorukaisista heittää suuren puun nuotioon. Ronskeista otteista johtuen pölli meinasi ensin lentää ohi nuotiosta, mutta heittäjä pelasti tilanteen viime tipassa. Kumisin vaikutus on selvästi jo iskemässä kiinni ja muu revohka nauraa päihtyneelle toverilleen.

Nuotion edessä, edelleen ilman paitaa, seisoo Khoros voitonuhmakkuutta hehkuen. "Katsokaas, taivutatte polvia näin. Lehmällä on nähkääs tässä kohtaa kyljessä sellainen kuoppa." Ja hän näyttää kuvitellun lehmäeläimen kohtaa. "Siihen kun oikein sen asettelee, ei ole temppu eikä mikään taltuttaa elikko", hän selittää kuin se olisi vain tästä salaisuudesta kiinni. Leili jatkaa kiertämistään kädestä käteen.

Khoros kyllä ratsasti Pikikyljen varmoin ottein, vaikka sonni painoikin kovasti vastaan. Komennus Sartarissa ei ole tähän asti näiden taitojen esittelyyn mahdollisuutta tarjoillut. Mutta nyt, Khoros on hyvillä mielin näytön paikastaan. Pikikylki mussuttaa ruohoa sivummalla selvästi helpottuneena oman osuutensa päättymisestä.

Varsijouset on laskettu paikoilleen ja viritykset poistettu. Tunnelma on huomattavasti rentoutuneempi kukkulan päällä olleesta. Kiitos Hendrillon.

Leiliä tarjotaan taas Khorosille. "Minä en juo tippaakaan, ennen kuin olen voittanut itselleni hevosen!", hän uhoaa uhmakkaasti katsoen Jaronilia suoraan silmiin. Pikikylki olikin hänelle vain alkupala. "En tiedä mikä näihin meidän hevosiin meni, mutta tuossa elikossa näyttää olevan sisua." Lunarien hevoset olivat olleet ratsastuksen jälkeen omituisen hermostuneita.

Nuotion ääressä Hendrillo hieroo kipeää käsivarttaan. Kumis on pistänyt veren kiertämään kohisten, vähän liiankin kanssa. Tarkoitus oli pysyä valppaana jos tilanne ykskaks muuttuisi ikävämmäksi, mutta aromaiden liemi olikin yllättävän vahvaa tavaraa.

Nuoremmat lunarisotilaat olivat katsoneet häntä äimistellen ja avattua leiliä ei ollut ottanut yksikään käsi vastaan. Olkiaan kohauttaen Hendrillo oli todennut poikien ehkä pelkäävän, että heidät yritetään myrkyttää, ja kulauttanut hapatettua juomaa alas kurkusta sen enempiä miettimättä. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, ja hetken arvottuaan mihin suuntaan kumis kulkisi kurkusta nielaisi Hendrillo urheasti kaiken ja totesi kuivasti "...ja siinä olisitte ihan oikeassa". Tämä kirvoitti ensimmäiset vapautuneet naurut joukosta hänen ympärillään.

Sitten porukan nuorin tokaisi: "näytä se käärmejuttu uudelleen!". Muutaman kerran käärme lensi korkealle ilmaan ja kiertyi salamannopeasti käsivarteen elottomaksi rannekoruksi mallikkaasti, mutta lopulta Vaskitsa katsoi aiheelliseksi näyttää, että on pyhä lahja Jumalattarelta eikä mikään jonglööripallo, ja napsahti käteen tiukasti. Niin tiukasti, että Hendrillon vasemmassa kädessä näkyvät punoittavat juomut vielä pitkään. Tässä kohtaa repesi nauru koko porukkaan, ja leili alkoi kiertämään epäilevien ilmeiden ja nyrpistelyiden, mutta myös uteliaisuuden ja miehekkäiden röyhtäisyjen saattelemana rinkiä.

Nuotiolla Hendrillo jatkaa jutustelua vartijan hommista ja kasarmielämästä poikien kanssa, kun joku tulee kysyneeksi miksi tämä etelästä tänne barbaarimaahan vaelsi. Hiukan vaisusti mies ilmoittaa totuuden - suku joutui epäsuosioon, ja hänestä tuli temppelissä ei-toivottu henkilö. Vastapäätä istuva joukon nuorin, tarshlainen Peleus katsoo Hendrilloa intensiivisesti ja ehkä kyyneleitäkin pidätellen. Tulee selväksi, että samaa sattuu myös lunarien puolella. Hetken väki on hiljaa miettien kohtalon oikkuja. Sitten joku pieraisee ja kaikki nauravat.
This message was last edited by the player at 13:21, Wed 18 Dec 2019.

Jaronil on istuskellut ringissä laskien kumisia liikenteeseen avokätisesti, mutta pitäen muuten yllä yrmeän praxilaisen rooliaan. Hän ja Khoros ovat lietsoneet kilvan toisiaan juhlinnan alusta lähtien; nuorukainen mahtailemalla tovereilleen skaldin edessä, Jaronil teeskentelemällä korostetun välinpitämätöntä. Tähän asti Khoros on välttänyt haastamasta Jaronilia suoraan, mutta nyt hän käy hyökkäykseen. Jaronil vastaa heti. Hän läimäisee kovaäänisesti polviaan ja nousee rivakasti seisomaan kiinnittääkseen joukon huomion.

"No se se on kirottu juttu että nuoren miehen täytyy olla kuivin suin muiden jo juhliessa! Tahdonpa katsoa onko kaikilla noilla puheillasi katetta, Khoros. Päästetäänpä sinut oikean ratsun selkään! Varo vain sormiasi. Tulkaa kaikki, tulkaa."

Jaronil lähtee kävelemään kohti puuta johon lähimmät hevoset on sidottu ja viittoo suurieleisesti juhlijoita seuraamaan. Juopuneen joukkion ottaessa nuotiosta kalikoita soihduiksi ja siirtäessä valokehää kauemmas sonnista Jaronil katsoo hetken Hendstavalia suoraan silmiin ja nyökkää vaivihkaa.
This message was last edited by the player at 22:01, Thu 19 Dec 2019.

Lunarit seisovat odottavasti tilanteen äärellä. Yksi nuorukaisista imee leilistä viimeisiä tippoja ja alkaa pälyilemään uuden leilin perään.

Khoros lähestyy Purijaa kädellään varovaisesti. Purija yrittää näykkäistä, mutta Khoros saa juuri ja juuri sormensa turvaan. Pieni kiherrys kuuluu katsojien joukossa. Khoros ei tästä häkelly vaan levittää uhmakkaasti kätensä keräten hurrauksia kumppaniensa joukosta. Joku kyselee Hendrillolta hiljaa lisää kumisia. Khoros laskeutuu toiselle polvelleen. Hänen housunsa ovat likaiset ja kastuneet märästä maasta. Khoros hiljenee teatraalisesti rukouksenomaiseen asentoon.

Muiden kiinnittäessä huomionsa alkavaan näytökseen Hendstaval huomaa jonkun hiippailevan ja piileskelevän Pikikyljen lähettyvillä. Kukaan muu ei ole tätä hahmoa tuntunut huomaavan.

Tätä hetkeä Hendstaval on odoittanut. Kun Khoros nousee Purijan selkään, aloittaa Hendstaval entistä hurjemman kannustuksen.

"Näytä sille Khorol! Purista polvilla ja jousta lantiosta!"

Vanhaan malliin kannustushuutoja säestävät taputukset ja vihellyksen. Kun ratsastus on jo hyvässä käynnissä, ujuttaa hän sekaan komentoja Purijalle Khoroksen tehtävää vaikeuttaakseen toivoen, etteivät lunarit huomaa mitään.

Pikikyljen lähellä näkyy jotain epämääräistä liikettä, ja Hendstaval hivuttautuu lähemmäs nautaa toivoen, että kyseessä on toinen nautaa uhripaikalle hakevista klaaniveljistä.

Khoros kiertelee Purijaa aikansa ja nousee sitten notkeasti sen selkään yhdellä liikkeellä. Yleisö kohahtaa ja miehet soihtujen kanssa levittäytyvät hieman kauemmas kaksikon kanssa laajentaakseen soihtujen valopiiriä.

Purija ottaa heti pari askelta taaksepäin, korskahtaa ja alkaa tempoilla nuorukaisen ohjaimissa. Se tajuaa pian ettei pysty pudottamaan tätä niin helposti, joten se lähtee laukkaamaan alas kukkulanrinnetta vikuroiden koko ajan. Lunarit kipuavat kiroillen jaloilleen ja painelevat kiireesti hevosen perässä alas rinnettä huudellen kannustushuutoja Khorokselle.

Jännitysnäytelmä jatkuu mäen alla. Purija tempoilee ja teutaroi, ja vain hyvät refleksit ja vaarallinen akrobatia pelastavat Khoroksen nahan Purijan yrittäessä murjoa tämän jalkaa kylkensä ja läheisen jalavan väliin. Lopulta kuitenkin uupumus laannuttaa vikuroinnun ja sekä ratsu että ratsastaja läähättävät hetken voipuneina paikallaan. Khoros virkoaa hieman ja on juuri kurottautumassa ottamaan parempaa otetta suitsista kun Purijan iskee salamannopeasti. Khoros parkaisee sormenpäät verta vuotaen ja liukuu maahan yhä pidellen kiinni Purijan harjasta terveellä kädellään hevosen ravistaessa ratsastajansa maahan nyt jo melko ponnettomasti.

Hiljaisten vartijoiden katsellessa Jaronil saapastelee Khoroksen luokse.
"Pavisin pallit poika, tuollaista ratsastusta ei ihan joka päivä näe! Nyt olen omin silmin todistanut että lunarien joukossa on todellakin oikeita hevosmiehiä. Edes Purija ei pystynyt sinua satulasta pudottamaan ja vältti tappionsa viime hetkellä vain tuon turkasenmoisen pahansisuisuutensa turvin. Olen reilu mies ja jos yhä haluat Purijan itsellesi niin se on sinun. Uskonpa kuitenkin ettei kumpikaan teistä ole tyytyväinen vaikka ottaisit tuon hornanhengen ristiksesi, joten tarjoan toista ratkaisua. Tartu käteeni niin julistan sinut parhaiden Pol-Jonien vertaiseksi hevosmieheksi tässä täällä tänään ja myöhemmin kenelle tahansa joka asiaa kehtaa epäillä. Olet kunnioitukseni arvoinen." Jaronil kumartaa Khorosille ja ojentaa tälle kätensä teatraalisesti.

"Nyt riittää!" Huutaja on lunarivartion mustahihainen johtaja. Nuorukainen on kumisin voimin kerännyt tarpeeksi rohkeutta ja ottaa tilannetta haltuun nyt. Khorosin häviö Purijalle kaihertaa selvästi miehiä ja johtaja yrittää pelastaa Khorosin kasvot. "Tämä esitys on nyt saanut jatkua liian pitkään." Hän huojuu hieman puhuessaan yrittäen pitää tasapainonsa. "Me emme tarvitse praxilaisen skaldin tunnustuksia." Hän mulkaisee vihaisen oloisena Hendstavaliin päin. "Tai vanhan hevosmiehen temppuja."

Khoros on vieläkin kiihdyksissä ratsastuksesta ja hän läpsäyttää Jaronilin tarjoaman käden sivuun. Khoros könyää omin avuin ylös päästäen Purijasta irti. Sanaakaan sanomatta mies lähtee harppomaan kohti nuotiota. Matkalla hän nappaa kumis-leilin Hendrillon kädestä ja hörppää, kunnolla. Mennessään hän luettelee kirouksia jollain vieraalla kielellä.

Muutaman enemmän Hendrillon kanssa juopotelleen koiransyöjän ilme vakavoituu ja he katsovat hieman suruissaan Hendrilloa tajuten tämän riemuhetken hänen kanssaan nyt päättyvän. Nyt pitäisi näytellä etäisyyden ottamista, vaikka kädet tapailevat halauksen antamista.

"Viekää se elikko hiiteen täältä", johtaja käskyttää nyt jo innostuen ottamastaan roolista. "Ja jättäkää kumis!"

Kukaan ei kiinnitä enää huomiota Pikikylkeen tai sen lähelle hiippailleeseen partasuuhun. "Psst. Hendstaval", Ashart huikkaa Hendstavalille tämän päästyä tarpeeksi lähelle. "Mitä te täällä vielä toimitatte? Meidän pitäisi päästä Hautakukkulalle piakkoin. Otan tämän naudan nyt mukaani. Tuletteko te?"

Hendrillo alkaa kerätä  itseään, varusteita ja mahdollisimman paljon huomiota itseensä.
”No niin, käsky on kuultu, ja käskyä totellaan, niinhän se menee. Johtajanne on oikeassa, kumisin otan talteen nyt minä ihan omaksi parhaaksennekin. Tiedättehän varmaan että ensimmäinen kulaus vie murheet mutta toinen järjen ja kolmas jo mieskunnonkin. Partioimaan rajojahan meidätkin lähetettiin, mikä tuntuu joutavalta, ottaen huomioon miten ansiokkaasti te teette sitä jo puolestamme tällä suunnalla! Onneksi kuitenkin saimme hetkeksi istahtaa alas vieraaksenne, josta kiitos - muuten tuo karanneen kantturan kiinniotto jäisi osaltamme päivän ainoaksi maineteoksi.”

Alokkaiden suuntaan silmänisku viestii: ”Näytellään tämä näytelmä nyt kunnialla ja otetaan toiste taas!”

Jaronil astuu Khoroksen tilalle Purijan viereen ja nousee lempeästi ratsaille väsyneen hevosensa selkään.

"Kuten tahdotte päällikkö, me emme häiritse työtänne enempää. Joka tapauksessa miehenne on tehnyt suuren teon josta hänen ja koko hänen rykmenttinsä saa olla ylpeä."

Tässä kohtaa skaldin kasvoille hiipii ilkikurinen ilme. "Ylpeitä saatte olla myös tuosta kasasta tyhjiä kumis-leilejä jonka olette jättäneet jälkeenne tänään. En ollut kuvitellutkaan että kukkuloiden vartiointi on noin janoista puuhaa. Ehkäpä sitten kun ensi kerran kohtaamme voimme käydä uuteen koitokseen ja te voitte tarjota meille vastapalveluksena kulauksen makeaa Osliran rantojen viiniä. Jos en vallan erehdy taisin nähdä pari amforankaulaa pilkottamassa päällikön teltan kankaan alta. Noh, jääkää hyvästi, ilta on jo pimeä ja meidän pitää napata se kirottu kanttura. Näytähän valoa Hendrillo!"

Kaksikko lähtee kaartaen pitkin kukkulan alareunaa, mutta suutaa ylös kukkulan huipulle päästyään pois humalaisen joukon näkyviltä.

Hendstaval antaa Ashartin mennä edeltä ja on menossa muka tarpeilleen metsän laitaan. Mustahiha yhyttään hänet kuitenkin matkalta ja madaltaa ääntään. "Sinä siinä, Hendstavalko se oli? Antaa olla viimeinen kerta kun tulet häiriköimään imperiumin asiaa toimittavia sotilaita. Ensi kerralla sinut viedään kahleissa, eikä suinkaan klaanisi tuomittavaksi. Onko asia selvä?"

Hendstaval vilkuilee hermostuneesti poistuvien toveriensa perään.

"Totta kai, vähän sellaista veljellistä hassuttelua tässä vain. Toivottavasti miehesi eivät liikaa pahastuneet konin kyydityksestä. Turvallista partiointia!"

Hendstaval harppoo sauvaansa tukeutuen suoraan Ashartin perään.

Turvallisen etäisyyden päässä Ashart taluttaa Pikikylkeä taputellen sen päälakea hellästi. "Tuossa nuo yleensä vartioivat", hän osoittaa Hendstavalille puun vierusta, johon on aseteltu tuoli. Tuolia ympäröi tarveaineita ja ruokajätöksiä. Kauempaa, nuotiolta, kuuluu remakka ja nauru, kun vartiomiehet ovat jättäneet paikkansa täksi illaksi hauskanpidon ajaksi.

Hän katsoo Hendstavalia happamasti ja ehkä jopa hieman tunteikkaana. "Farandar häipyi. Hän ei kestänyt katsoa kaveeraamistanne lunarien kanssa. Uudet ystäväsi ovat innokkaita tapauksia. Ohjaa heitä valitsemaan ystävänsä mahtavassa Punanaudan klaanissamme oikein." Äänen sävy on isällisen tiukka.

Pian Hautakukkula tuleekin näkvyiin. Vaikka on jo melko pimeää, matkalaisen on helppo löytää sen mahtavat piirteet kirkkaassa illassa. Hautakukkula on nimensä mukaisesti iso kukkula, johon on louhittu sen laelle johtava kukkulaa kiertävä spiraalimainen kulku. Kukkulan alaosassa on mahtipontinen sisäänkäynti.

Laskuhumalan myötä Hendrillo pohtii jo niitä samoja asioita, joista Ashart toisaalla uusia tulokkaita soimaa, ja lisää huolien joukkoon omiaankin. Taas hän teki sen, mistä hän on koko ikänsä kuullut moitteita äidiltä, tädeiltä, isotädeiltä ja -äideiltä. Toimi tunteella, pohtimatta seurauksia tippaakaan.

”Jaronil kuule. Se olin minä, joka otin ensimmäisen kumisleilin esille omin lupineni. Tiedän sinut jo anteliaaksi ystäväksi, mutta kai siihen lupa sentään olisi kysyttävä. Nyt jälkikäteen voin esittää pyytää anteeksi ja luvata hyvittää tappiosi. Uskon että miehesikään eivät minua ylistä kun kuulevat että juotin kaiken heidän herkkunsa pois, ja vielä lunareille. Taidan pysytellä loppuviikon poissa heidän silmistään”

”Eikä tuolla kukkulallakaan välttämättä vastaanotto ole lämpimin. Klaanin lapsia kadonnut, aikuisia sairaana, ja me ratkomme ongelmia ryypiskelemällä heidän vihollisensa kanssa! Nyt on syytä selvittää pää äkkiä ja olla hetki nöyrää poikaa.”

”Vaan vastenmielistä minusta olisi ollut noita kloppeja olla tappamassakaan, kun heillä lopunperin tuskin on tämän asian kanssa mitään tekemistä. Klaani olisi saanut vain toisen ongelman taudin rinnalle. Ei tänään, sanon minä. Joku toinen päivä voi olla toisin.”

Jaronil on syvissä mietteissä, mutta Hendrillon anteeksipyyntö kirvoittaa skaldilta pienen naurahduksen.

"Pavisin pallit!, ai että anteeksi? Ehei Hendrillo, sinua minun on kiittäminen siitä että selvisimme tänään ehjin nahoin. Sinua ja Hendstavalia."

"Ajattelin tuossa juuri kauhulla mitä olisi tapahtunut jos te kaksi olisitte ottaneet pirtillä vastaan sen naamion kuten minä tein. Sinä teit Hendrillo niin hyvää työtä leilieni kanssa että loppujen alokkaiden sotakunnosta minun oli vaikea sanoa yhtikäs mitään, mutta se Khoros! Se on ollut musta päivä myrskyn kansoille jona jumalat päättivät antaa punaiselle nartulle tuollaisen ratsumiehen!" Jaronil sylkäisee maahan turhautuneena.

"Sinusta en Hendstaval tiedä mutta itse en ole varma olisinko päihittänyt häntä satulassa jos se hänen hevosensa on yhtään Purijan veroinen. Nytkin vain tämän kaunokaisen paha sisu auttoi meidät täpärästi voitolle." Jaronil silittää Purijan niskaa arvostavasti ja saa vastauksekseen hevosellisen ärtyneen tuhahduksen.

"Se on Hendrillo juuri niin kuin sanot, nimittäin että miekka ja leili ovat siitä samanlaisia että niihin tarttumisesta tuppaa jäämään jano. Minä olisin lähtenyt vuodattamaan omaa ja kansani verta, mutta sinä älysit vuodattaa sen sijaan minun ja klaanini kumisia ja sitä laatua meillä kyllä riittää kotopuolessa, vaikka onkin niin että saattajani joutuvat nyt palaamaan kotiinsa kuivin suin."

Jaronil kohauttaa olkapäitään. "Niihän se taitaa olla että Farandar ei erityisemmin pitänyt tempauksestamme, mutta uskon että muu klaani lakkaa yrmistelemästä kun tuomme lapset takaisin. Ja sitä paitsi tilanne oli tiukempi kuin varmaan silloin tajusimmekaan. Jos emme olisi olleet niin avokätisiä leiliemme kanssa että väkivaltaan ryhtyminen olisi ollut vieraanvaraisuutemme häpäisyä, olen varma että Khoros olisi yrittänyt tappaa minut siihen paikkaan tullessani tarjoamaan hänelle kunnioitustani. Minun on tänään kiittäminen sinua paljosta, ystäväiseni."
This message was last edited by the player at 20:51, Sun 05 Jan 2020.

Hendstaval kurtistaa Ashartille kulmiaan. "Ystävien ja vihollisten valitseminen on totisesti tärkeää. Isännöivää päällikköään tuskin kannattaa kiittää aloittamalla omin päin aseellista kapinaa hänen nenänsä alla. Tärkein joka tapauksessa saavutettiin eli että sinä ja uhrinauta saadaan hautakukkulalle ilman häiriöitä. Farandar voi tyydyttää verenhimonsa riehumalla jonkin muun klaanin mailla."

Ashartin syyttely lunarien kanssa veljeilystä on selvästi loukannut Hendstavalia, sillä hän sylkäisee vielä ilonpidon äänien suuntaan.

"Vielä tuollekin naureskelulle koittaa loppu. Tunnen nämä mannut paremmin kuin kukaan ja siinä ei pohjoisen poikien hevostemput auta jos ei tiedä mistä ja koska isku tulee. Silloin on vaan parempi pitää huoli että lyö kerralla niin kovaa ettei kostolle jää tilaisuutta."

https://i.imgur.com/x5elLRV.png
This message was last edited by the GM at 20:34, Mon 13 Jan 2020.

Ustarna odottaa kärsimättömänä miehiä Hautakukkulan sisäänkäynnillä. Hän aistii ryhmässä tiettyä jännitettä, mutta osaa olla kommentoimatta asiaa enempää. "Nyt on jo aika pimeää", hän sanoo ehkä hieman toruen. "Onneksi taivaan jumalat valaisevat tehtäväämme." Ette ole varmoja, mutta aivan kuin yksi tähdistä olisi vilkahtanut taivaalla vastaukseksi.

"No, eiköhän lähdetä kapuamaan", Ashart sanoo hukkaamatta sen enempää aikaa. "Tuonne sisään meillä ei ole asiaa. Vain klaanin päällikkö voi käydä Mahtiviiman juttusilla." Alkaa kävely kukkulan reunaa pitkin louhittua kulkua pitkin. Pikikylki askeltaa ahkerasti Ashartin ohjauksessa. Kavutessa tunnelma on odottava ja jopa hieman pyhä. Ashart mumisee mennessään jonkinlaista rukousta.

Kukkulan laella Ashart ja Ustarna viimein aloittavat rituaalin. Hautakukkula on pyhä paikka. Sen laella jumalat ja esi-isien henget ovat lähestyttävissä. Ashart kutsuu Hendstavalin, Hendrillon ja Jaronilin osallistumaan yhteysrituaaliin. Ashartin ja Ustarnan veisuuseen on helppo yhtyä. Pikikylki seisoo urheana sivussa mussuttaen Ustarnan hänelle hetki sitten antamaa ruohoa.

Yllättävä pieni tuulenvire heilauttaa ryhmän vaatteita ja taivas tuntuu vain kirkastuvan entisestään. Ustarna taluttaa Pikikyljen ringin keskelle syleillen sitä. Ashart asettuu naudan toiselle puolen sulkien silmänsä. Hetkessä Ashartin kädessä on koristeellinen tikari, joka leikkaa terävän ja siistin viillon uhrinaudan kaulaan. Nauta tekee pienen rimpuilevan liikeen, mutta antautuu hyvin nopeasti ja valahtaa mahaan. Kirkkaana hehkuvaa verta pulppuaa kurkusta Hautakukkulan kivien päälle valuen koloihin muodostaen noroja. Veren hehku on niin kirkasta, että sen muodostamat kuviot näkee hämärässäkin hyvin.

Ashart osoittelee Ustarnalle huolestuneen näköisenä eri kohtia maasta. Tottuneesti hän ottaa tikarin ja viiltää seuraavaksi naudan vatsan auki. Ashart työntää kätensä kyynärvartta myöten lehmän sisään ja vetää sen sisuskalut ulos. Ashart ja Ustarna tutkivat niitä kiinnostuneina. Ustarna pyytää jotakuta sivussa seuraavista sytyttämään pienen nuotion alttarilla.

Kukkulalle kiivetessä Hendrillo on lähes huomaamattaan ottanut aseman Ustarnan vierellä tätä ikäänkuin suojellen, ja antanut eleillään ymmärtää olevansa tämän käytettävissä, mutta muuten ollut vaiti.
Kukkulalla suoritettavan rituaalin aikana hän on hermostunut. Näin avoimen taivaan alla suoritetut rituaalit tuntuvat jotenkin vaarallisemmilta ja ovat lähempänä kuin ne, joihin hän maatemppelissä on tottunut. Ja esi-isät, hänenkö esi-isänsä myös? Kelpuuttavatko he Hendrilloa ollenkaan klaanin joukkoon, jos ilmestyvät.
Kun Ustarna nostaa Pikikyljen maksan ja tutkii sen kiiltävää pintaa nuotion valoa vasten, käy jännitys jo sietämättömäksi. Käheällä äänellä hän saa vain töksäytetyksi : "No, miltä näyttää!"

"Shht!" Ustarna pysäyttää utelun niille sijoillensa ettei puhe häiritse tätä herkkää tulkintaa. "Voiko se olla..." Ashart mumisee. Kiinnittämättä sen enempää huomiota Hendrilloon hän laskee osan sisälmyksistä nuotioon palamaan. Savu on sankkaa ja Ashart hengittää sitä vakavana haistellen ja maistellen.

Hetken päästä Ashart kääntyy ja istahtaa hengästyneenä Ustarna vierellään. Mies on yltä päältä veressä aivan kuin teurastajat päivän päätteeksi. Hän pyörittelee päätään ja yskii tautiaan sekä savua keuhkoistaan. "Tietenkin, Wendla!"

Punanautalaiset kutsuvat Vuoksesta haaroittuvaa Heortinvuota Wendlaksi sen suojelushengettären nimen mukaisesti. Kaikki kalastus Heortinvuolla tapahtuu sinihipiäisen pitkähiuksisen nymfin luvalla. Vastalahjaksi joen antimista kalastajat ja joen rantoja asuttavat kylät pitävät joen hyvässä kunnossa. Myös Tormaktinkylä on Wendlan rannalla.

Ashart jatkaa. "Wendla-neito suojelee Heortinvuota ja on tarjonnut sen antimet meille turvallisesti vuosien ajan. Mutta nyt jokin on suututtanut hänet. Kenenkään ei pidä juoda Wendlan vettä tai syödä kalaa Heortinvuosta ennen kuin hänet on lepytetty", Ashart komentaa paikallaolijoita.

Kukkulalle kapuaminen ja rituaalit ovat imeneet miehestä voiman ja hän istuu hetken keräillen itseään. Kovin pitkään täällä ei kannata aikaa viettää. Vaikka lunareilla olikin muuta puuhaa, voivat he pian kiinnostua kukkulan päällä olevista tapahtumista.

Pienen nuotion savussa on jotain erikoista. Vaikka nuotio on jo hiipunut, tuntuu savu jääneen leijumaan. Tarkemmin katsottuna savu muodostaa ihmishahmon! Ashart kääntyy pelästyneenä katsomaan tuota ilmestystä. Hahmon päällä oleva panssari ja hänen pitämänsä kirves ja kilpi näyttävät todella vanhanaikaisilta. Ashart haukkoo henkeään: "Mahtiviima!"

Mahtiviiman ääni kuulostaa riipivältä eikä viestikään ole iloinen:
Sankarsodat alkavat,
pohjoisen ratsu, nahkasiipi,
riipii tuhoa.
Veli veljen pettää,
antaa äiti lapsen,
välttääkseen nälkäisen.

Savuinen hahmo kääntyy poistumaan. Mutta juuri ennen poistumistaan se kääntyykin yllättäen ja osoittaa suoraan Hendrilloon. Mustat silmät tuijottavat esrolialaista suoraan silmiin.
Poika ryövärin,
tekee valinnan.
Ei pelasta muita,
talja harmaa.

Mahtiviima valuu kukkulan laelta alas häviten näkyvistä ja sammuttaen mennessään viimeisetkin kipunat nuotiosta.

Uutta tarmoa saanut Ashart rupeaa hätäilemään rituaalin lopetuksen kanssa. "Pian, lähtekää alas. Valmistelkaa minulle hevonen. Khöhh... Minä viimeistelen täällä ja tulen pian perässä."

Jaronil näyttää juoneen ahnaasti Mahtiviiman sanat ja märehtivän niitä nyt kiihkeästi.

"Pohjoisen ratsu, nahkasiipi... kuulostaa lohikäärmeeltä mutta ratsuiksi niistä ei ole joten sen on oltava jotain muuta... hmm..."

Skaldin harhaileva katse osuu ja porautuu Hendrilloon.
"'Poika ryövärin, ei pelasta muita'. Mahtiviimalla tuntui olevan sinulle erityisen paljon pahoja enteitä. Tiedätkö mitä hän tarkoitti noilla?"

Normaalin leikinlaskun tilalla on keskittynyt vakavuus kun skaldi sanoo hieman vaimeammalla äänellä "Jos tarinassasi on osia joita et mielelläsi kertoisi, pyydän sinua kuitenkin harkitsemaan. Me skaldit palvelemme totuutta, mutta pyrimme kronikoita luodessamme aina asettamaan toverimme ymmärtävään valoon. Sillä kuka voisi tehdä suurempia virheitä kuin herramme Orlanth, joka silti on jumalista suurin."
This message was last edited by the player at 19:23, Sat 11 Jan 2020.

Kalpeaksi valahtanut Hendrillo saa puhetta aikaiseksi ainoastaan takellellen. Henkikäärmeen pistojäljet polttavat taas ykskaks sietämättömästi ja Mahtiviiman ääni jätti korvat soimaan. Maailma pyörii ympärillä ja Hendrillo ottaa tukea keihäästään.

"Ei kai Mahtiviima minusta voinut puhua, vaikka sanat minulle osoitettiinkin? Enhän voi olla ryövärin poika, sehän tekisi Stravulista ryövärin?"...tässä kohtaa kysyvä katse kääntyy Hendstavalia kohti.

"Eikä kyllä taljanikaan ole harmaa, ellei sitten äskeisestä säikähdyksestä sellaiseksi muuttunut!" Hendrillo haroo paksua mustaa tukkaansa naurettavalla eleellä.

Hendstaval on haltioissaan riisunut päähineensä Mahtiviiman ilmestyttyä mutta havahtuu kun Stravul mainitaan.

"Ja millainen ryöväri Stravul olikaan! Tiedän että siellä etelässä näitä tapoja ylenkatsotaan, mutta kyllä naapurimmekin rosvoavat nautojamme heti kun tilaisuuden saavat. Klaanin varallisuuden kartuttamisen lisäksi siinä puuhassa saa arvokasta kokemusta, mikä tulee tarpeen kun ruvetaan tosissaan ajamaan valloittajia takaisin sinne mihin ne kuuluvat."

Hendstaval hieroo leukaansa maistellessaan ennustuksen muita osia.

"En tiedä nahkasiivistä, lepakot eivät kelpaa ratsuiksi sen enempää kuin lohikäärmeetkään. Harmaat taljat kuulostavat taas ihmissusilta, joista ei muutenkaan ole koskaan ollut kuin riesaa."

Miesten kanssa alas matkaava Ustarna on myös järkyttynyt. "Beoddi ei ole koskaan saanut tuollaista viestiä Mahtiviimalta. Ja miksi hän kertoi sen juuri meille?" Nainen tuntuu pyörittävän eri vaihtoehtoja päässään.

Hetkeksi hän muistaa alkuperäisen vierailun syyn: "Wendlan vesi! Levittäkää sanaa, että sen juominen aiheuttaa sairauden."

Sitten ennustukset taas palaavat hänen mieleensä. "Ja kuka sinäkin olet? Miksi olet tullut tänne? Mitä tuot tullessasi?", hän tarraa Hendrilloa epätoivoisesti hihasta ja ravistelee tätä. Kysymykset jäävät leijumaan ilmaan.

Alhaalla hevoset odottavat isäntiään. Jos lunarien leiriä tarkkaan pälyilee, voi nähdä hiipuvan nuotion ja hiljentyneen leirin.

Hendrillo vastaa pitkän tauon jälkeen:
"Ustarna hyvä, pari Punakarjan kanssa viettämääni päivää ovat jo vieneet minulta luulot siitä, että osaisin vastata yhteenkään noista kysymyksistä tyydyttävästi. Mutta minä kysyn puolestani, voimmeko me tehdä muutakin kuin levittää sanaa sairastuttavasta vedestä? Jos Wendla on vihastunut, voimmeko tehdä jotain hänen lepyttämisekseen. Missä hän edes on?"

Hetken aikaa Ustarna näyttää hölmistyneeltä ja tuntuu naurahtavan itselleen. Hän tajuaa, että Hendrillon kysymykset ovat itse asiassa niitä, joihin pitää nyt tarttua. "Anteeksi, totta kai klaanin hyvinvointi on tärkeintä nyt. Olin vain niin vaikuttunut näistä enteistä ja Mahtiviimasta ja..." Ja taas hän tuijottaa Hendrilloa kysyvästi.

"Jätä enteet minun huolekseni", Ashart keskeyttää takaanne. Mies on väsyneen oloinen, mutta puhkuu tarmoa. "Olen päättänyt, lähden vaimoni Hinaldan kanssa heti Vanhalle Tuulitemppelille viemään viestiä Mahtiviiman sanoista. Tuo ennustus koskee sankarsotia ja oli erittäin tärkeä. Matka tulee olemaan pitkä ja raskas, mutta aikaa ei ole hukattavana", hän oikein kerjää kannustusta lähteä tuossa kunnossa. "Ustarna, hoida sinä klaani terveeksi." Ja vaivoin hän saa tukahdutettua läpitunkevan yskäyksen.

Ustarna halaa Ashartia ja antaa hänelle ohjeita sekä yrttejä pureskeltavaksi. Niiden pitäisi auttaa jaksamaan kipeänäkin. Nyt kun syy tiedetään, Ashartinkin pitäisi parantua pian.

Ustarna kääntyy muiden puoleen. "Niin, Wendla. Yleensä Broddikin voi hänelle jutella. Mutta, jos Wendla on pahasti suuttunut, niin silloin", hän huokaa syvään, "tarvitaan Vorangan apua."

Jaronil kurtistaa kulmiaan.

"Vorangan?"

"Enpä ole Vorangaa hetkeen tavannut. Varoitan jo nyt että sen naisen kanssa vehtaamisesta seuraa vain kyyneleitä ettekä voi sanoa ettekö tienneet. Hän on klaanin sateentekijä ja monet vannovat että hänen arvoituksissaan on kätkettyjä viisauksia."

Varoituspuheista huolimatta Hendstavalin huulilla käy vieno hymy.

Koko paluumatkan Ustarna höpöttää klaanin kuulumisia ja juoruja. Ustarna ei puhu kenestäkään pahaa ja on sovitteleva ja ymmärtäväinen eri klaanilaisten näkemyksille. Järkytys Mahtiviiman viestistä on hälvennyt ja Ustarna on taas oma nauravainen itsensä. Yhteinen kokemus Hautakukkulan laella on saanut Ustarnan vakuuttuneeksi uusista klaanin jäsenistä.

Viesti pilaantuneesta vedestä saavuttaa ihmiset nopeasti ja Heortinvuosta juominen ja kalastaminen lopetetaan toistaiseksi. Vesi joudutaan hakemaan Vuoksesta, mikä aiheuttaa paljon vaivaa ihmisille. Toisaalta kyläläiset alkavat parantua.

Kangharl oli hieman hapan, kun Jaronil, Hendrillo ja Hendstaval olivat ottaneet omin päin näin aktiivisen roolin ongelman selvityksessä. Kangharl ei nimittäin joukkoineen ollut löytänyt merkkiäkään kadonneista lapsista. Lhankpentos kuitenkin ylisti heidän toimiaan epidemian syyn selvityksessä.

Tormaktinkylässä Serestar ja Onelsin ovat selättäneet pahimmat oireet. Serestar pystyy säälliseen keskusteluun, vaikka onkin heikkona huolesta vieläkin kadoksissa olevista kaksosista. Tormaktinkyläläiset päättivät järjestää kerran päivässä vankkurit ja useita kantajia hakemaan juomavettä Vuoksesta. Tämä on vaivalloista ja juomavettä pitää säännöstellä.

Hendstaval on ollut mukana ajamassa ensimmäistä vesikuormaa. Lastin purkamista valvoessaan Ustarna saapuu Tormaktinkylään ja lähestyy häntä.

"Päivää Hendstaval. Olemme Broddin kanssa tulleet siihen lopputulokseen, että Wendlaa olisi kuitenkin parempi lähestyä Vorangan avustuksella. Sinä tiedät minkälainen Voranga on. Voisiko se komea sukulaispoikasi tulla mukaan? Te olitte kuitenkin kaikki mukana Hautakukkulalla."

"Ai Hendrillo? No, en voi kieltää etteikö pojan luulisi kiinnittävän Vorangan huomion. Puran nämä vaunut ja käyn poimimassa hänet mukaani. Vien myös Jaronilin pois hevosjuttuja kertomasta, muuten täällä ruvetaan vielä uskomaan niitä. Kysyn vielä onko Tormaktinkylästä sopivia viemisiä Vorangalle.

Tuhkaputous sijaitsee kerenellien mailla. Se on pieni putous, joka sylkee vettä Heortinvuohon. Kuolleet klaanilaiset poltetaan perinteisesti putouksen yläjuoksulla, josta tuhkat matkaavat Heortinvuohon ja siitä edelleen Vuokseen.

Tämän putouksen läheisyydessä on luola, jossa Voranga asuu. Ustarna on höpöttänyt ratsastuksen aikana taas kaikenlaista Vorangasta ja tuhkaputouksesta. Sävy oli enemmänkin varoitteleva. Voranga on Helerin, sateenjumalan, harras palvoja ja hänen sateentekorituaalinsa ovat tärkeitä etenkin kasvukauden alussa.

Keli on aurinkoinen, mutta putouksen kuohuva vesi ja kylmyys aiheuttavat luolan tienoille sumun. Kosteus tuntuu suussa. Sitoessaan hevosta puuhun Jaronil astuu epähuomiossa jonkin pehmeän päälle. Otus hyppää metrin ilmaan ja sähisee pakoon juosten. Se oli alynxi, varjokissa. Nyt kun tarkemmin katsoo, puiden oksilla makoilee muitakin kissoja. Onpa niitä muutama Vorangan luolan suullakin.

Luolasta kuuluu heleä laulu.
This message was last edited by the GM at 18:46, Fri 24 Jan 2020.

Ustarnan varoitukset ovat valuneet ohi Hendrillon huomion putouksen veden vauhdilla. Kaikkihan tietävät Helerin ailahtelevaiseksi, entä sitten? Sellaistahan elämä on muutenkin, ohikiitävää, mutta joka hetki omanlaisensa. Hendrillo huikkaa kissoille tervehdyksen. Eivätpä näytä nekään liikaa murehtivan. Lienee emäntänsäkin lepytettävissä, jos jostain syystä olisi kireänä. Kaikkea se Ustarnakin jaksaa murehtia. "Kuulehan Jaronil, tuota laulua! Kevätkö se siellä, Voria? Löytyykö skaldilta laulua vastaukseksi vai veikö tuo kissa kielen?"

Jaronil kuuntelee laulua hymyillen.

"Kyllä tuon äänen haltijan on totisesti oltava Voria itse, kuka muu voisi tuollaisen laulun innoittaa? Emmehän mekään voi veljet jäädä tässä toisiksi. Tunnetteko kumpikin Oi Vorian? Kolmannella lähtee!"

Skaldi taittaa ruohonkorren
"yykaakoo..."

"Oi Voria neito kaunoinen,
sull' tehdä saanhan seppelen
kelloista, leinikeistä, mesihievoista,
soljumaan pitkin kultakutrejas
..."

Jaronilin kirkas tenori lähtee viemään laulua eteenpäin, ja hän puhaltaa pienen liverryksen ruokopillillään jokaisen säkeen päätteeksi. Samalla hän yrittää kuikuilla syvemmälle luolaan nähdäkseen onko kukaan sen asukas tulossa katsomaan ketä ulkona laulaa.

Laulu luolassa katkeaa. Hetken päästä luolan suuaukkoon ilmestyy kaunis pitkä nainen. Hänen vaaleat hiuksensa roikkuvat vapaina olkapäillä. Hänellä on sylissään nuori alynxi, jota hän rapsuttaa hellästi. Hän päästää kissan sylistään ja se luikkii jonnekin emonsa huomaan. Voranga katsoo joukkiota merkitsevästi.

Vaikka laulu ei tuttu ollutkaan niin äkkiäkös kansanlaulun ideasta kiinni saa.

Kun päästään esilaulajan ja kuoron vuorotteluun ja kaikkien säkeiden kysymyksiin ("kuka Valindinkin sydämen sulattaa / kuka kukat maasta nostattaa / kuka niityt saa hohtamaan vihreää / keneen perään kääntyy miehen pää") on sama vastaus "Voria!" yhtyy Hendrillo siihen matalalla äänellään, säveltä vähän tapaillen, kerta kerralta kovempaa.

Siinä onkin sanoja tarpeeksi saamaan miehen sydämen pamppailemaan ja veren kohisemaan.
This message was last edited by the player at 09:04, Fri 31 Jan 2020.

Vuorotteluosuus vaihtuu Jaronilin ruohopillisooloon jota Hendrillo tahdittaa lystikkääillä pääskysenliverryksillä. Viimeisen säkeistön alkaessa Jaronil katsoo tiiviisti Vorandaa silmiin.

"Jos kevään neidon puhtoisen / mä käteen siroon pienoiseen / saan kourani mä asettaa / en muuta enää tahdokaan"

Loppusoinnut soljuvat putouksen kohinan lomaan. Yksi lähistön auringon lämmittämillä kivillä loikoilevista alynkseista haukottelee makeasti ja vaihtaa mukavampaan asentoon. Jaronil vilkaisee hymyillen Hendrilloa ja kääntää sitten hymynsä neitoon.

"Tervehdys kaunis Voranga, olette omin silmin nähtynä jopa häkellyttävämpi kuin olimme saaneet kuulla". Joukkio esittäytyy.

"Kuka Voranga? Minähän olen Voria, kevään tuoja!" Ja hän heittäytyy pyörivään tanssiin.
This message was last edited by the GM at 15:43, Fri 31 Jan 2020.

Hän tanssii ensin Hendrillon luo. Miehen laulu ei tainnut niinkään tehdä vaikutusta. Voranga hivelee nuorukaisen hartioita ja mittailee käsillään rotevan kehon muotoja tanssien samall tämän ympärillä. Lähemmässä tarkastelussa "kevään neito" ei olekaan niin nuori enää. Häkellyttävän kaunis kylläkin. Nainen tärisee kuin keräten energiaa tuosta kehosta ja juuri ennen poistumistaan kuiskaa Hendrillolle salaperäisesti: "Stravul..."

Tanssi jatkuu Jaronilin luo. Voranga on päätä pitempi praxilaista. Hän tarttuu Jaronilin käteen ja asettuu teatraaliseen asentoon.

"Kuka olet kosijain,
ken jätti, kaatajain?
Kevät kukkaan puhkeaa,
Heler, porttis avajaa."

Tämä säe  ei kyllä kuulunut alkuperäiseen lauluun. Takavasemmalla näette Ustarnan hautaavan kasvonsa käsiinsä ja mumisevan hiljaa: "ei kai taas..."

Jaronil potkaisee itseään sisäisesti. Tottakai hän on Voria. No, kaksikin voi pelata tätä peliä.

Jaronil vastaa teatraalisesti

"Olen kuiva arotuuli
vahva villi länsituuli
Praxin arojen mylvijä
sankari sarvipäinen

Kuiva on mun kurkkuni
karut kukkaketoni
kaipaan kevään kosketusta
Helerin hyökyä hellää"

(Takavasemmalla Hendrillo pidättelee sekä naurua että kyyneleitä. Ja koettaa vahingossakaan olla luomatta katsekontaktia Hendstavaliin tai Ustarnaan.)

Jaronil korottaa ääntään valitusvirteen, aiheuttaen laiskahkon ärsyyntynyttä hännänviuhdontaa lähimmistä alynxeissa.

"Kova ompi hätäni
ankara ahdinkoni
juoda en voi Wendlan joesta
janoa kymellä kukistaa
lapsetkin näin loitsu loihti
joen juonet johdatteli
poies luota perheidensä
luokse immehen vetisen

Immest' perheil' pelko paha
musertava muorin murhe
joest' taasen tauti tuima
rutto raaka ja rupinen

Auta meitä kevään neito
Voria valkea viaton
joen juonet juoksuttele
julma tahto tyynnyttele
lapset kotiin kuljettele
rutto ruma raukaisehe
tyyneydeksi taivuttele
Wendlan viha vakava"

Voranga säpsähtää hetkeksi kuin ymmärtäen mistä nyt puhutaan. "Wendla..."
Hän kuitenkin jatkaa esitystä Jaronilin kanssa.

"Suututtaa nyt joen impi
vihastuttaa jokivelho
kosto onpi kamala
viha naapuria vastaan

Eipä ole lammen neito
kyökkipiikaa kummempi
lahjalla kauniilla
immen helläksi helytät

Siinä mulla sankarjoukko
neidolle lahjaa ottamaan
vesineidolle hyvitystä

Päälliköllä komeimmat
helyt tallessa kirkkaimmat
"

Ja, kuin antaen viitteen siitä, että nainen tiesi koko ajan mitä tekee, hän vastaa viekkaalla äänellä: "Nähdään illalla suolla". Hän kääntyy luolaansa ja häviää sinne muutaman alynxin seuratessa innokkaana perässä.

Ustarna kääntyy Hendstavalin puoleen hieman helpottuneena. "Sehän meni siedettävästi tällä kertaa. Nuo sinun sukulaisesi taitavat osata käsitellä Vorangaa." Ustarna miettii hetken. "Wendlalle pitäisi siis hankkia lahjoja. Broddi varmaan antaisi mielellään jotain klaanin varastoista Wendlan lepyttämiseksi."

Hendstaval keräilee esityksen jälkeen leukaperiään lattialta.

"Tämä oli Jaronil jotain mitä ei joka vuosi näe, nimittäin yhteisen sävelen löytäminen Vorangan kanssa kun hänellä on riitit kesken. Kunhan et liikoja odota että hän muistaisi nimesi vielä huomenna."

Ustarnan arvelut saavat tukea.

"Broddilla lienee tosiaan jotain tällaisten tilanteiden varalle. Klaanille tuotuja lahjoja tuppaa kertymään eikä niille kaikille kuitenkaan ole parempaa käyttöä kuin nyt."

Jaronil näyttää huojentuneelta.
"Huh, luulin jo hetken että tämä onnistuu vähän liiankin hyvin. Pieni viaton riiaus kuuluu toki asiaan Vorialle osoitetuissa lauluissa, mutta tuo neito näytti nälkäisemmältä kuin Suuren raunion peikkoäidit - luulin jo että hän vetää minut tai Hendrillo-paran mukaan luolaansa tältä seisomalta."

"Ei niin että sinä Hendrillo olisit näyttänyt olevasi hirveän pahoillasi moisesta", skaldi huikkaa perään ilkikurisesti. "Joka tapauksessa olette oikeassa, meidän on parasta kiirehtiä."

Joukkio valmistautuu lähtöön. Tilaisuuden tullen Jaronil ohjaa Purijan Hendstavalin ja Ustarnan luo ja puhuu kaksikolle hiljaisella äänellä.
"Onhan hän muuten varmasti neito? Siis Voranda. Mekin palvomme aroilla Heleriä ja tiedän että hänen palvojansa saattavat joskus olla hieman...ailahtelevia."
This message was last edited by the player at 10:31, Tue 04 Feb 2020.

"No on siinä kanssa..." Ustarna päivitteli koko matkan takaisin Punanaudan linnakkeeseen vesiputouksen tapahtumia. Hän on vähän huolissaan mitä Voranga nyt tällä hetkellä kuvittelee mistäkin.

Broddin Mahtavassa salissa on tungosta. Klaanin rinki on koolla, mikä on vetänyt paikalle myös muita klaanilaisia. Osa talon ulkopuolella odottelevista ihmisistä osaa kertoa, että salissa puidaan taas vesitilannetta. Lähinnä kinaa on tällä hetkellä siitä keiden kaikkien pitäisi osallistua vedenhankintaan missäkin suhteessa. Joihinkin alueisiin tilanne nimittäin vaikuttaa työllistävämmin kuin muihin.

Ulkona Ustarna katsoo Hendstavalia, Hendrilloa ja Jaronilia merkitsevästi. "Meillä taitaa olla esittää ratkaisu heille. Kuka lähtee esittämään ehdotuksen?"

Jaronil laittaa kätensä toveriensa hartioille ja katsoo Ustarnaa.
"Me menemme tietenkin yhdessä. Minä voin hoitaa puhumisen".

Kolmikko astuu eteenpäin, kuka edempänä kuka taaempana, ja odottaa kunnes huomio keskittyy heihin. Jaronil aloittaa mahtipontisesti.

"Arvon päällikkö, arvon taanit, arvon klaaninväki!

Olemme tulleet ilmoittamaan että nykyiset huolenne ovat turhia. Vedenhankinnasta on turha kiistellä, jos on keino saada joki jälleen suopeaksi. Olemme olleet yön pyhällä kukkulalla ja suorittaneet onnistuneesti ennusriittejä aivan lunarien nenän alla. Olemme kuulleet neuvoa neito Vorangalta, ja jopa itse Mahtiviima ilmestyi omasta tahdostaan siunaamaan mitä viisaudellaan kukkulan laella. Kaiken tämän tuloksena olemme saaneet selville, että Wendla on lepyteltävissä lahjalla.

Pyydämmekin teitä päällikkö Broddi, vauraan Punanaudan päällikkö, osoittamaan naapurillenne millaista arvostusta ja anteliaisuutta klaanimme voi hänelle tarjota jopa näinä kovin aikoina".

Puheensorina klaanihallissa keskeytyy ja katseet kääntyvät kolmikkoon. Ennen kuin Broddi pääsee vastaamaan haasteeseen esiin astuu Farandar. Kävellessänne sisään olitte nähneet hänen katseensa porautuvan teihin. Kallina Paksu, tormaktilainen Ernalda-papitar ja ringin jäsen, oli hänen seurassaan ja heillä oli jokin keskustelu käynnissä. Farandar oli heti kolmikon sisään astuessa kiinnittänyt Kallinan huomion heihin. Eikä mitenkään mukavilla eleillä.

Broddi antaa Farandarille tilan luonnostaan sovittelevasti. Farandarin ääni on hieman hapan ja jyrkkä: "Vai saapuivat ne lunarien naurattajatkin vaatimaan veroaan klaanin kirstusta?" Mies on ainakin päätä pitempi Jaronilia ja lähestyy tätä uhmakkaasti. "Nämä muukalaiset", hän vilkaisee Hendstavaliin,  "pitivätkin oikein lystipidot lunarikavereidensa kanssa toissa päivänä. Näin sen itse." Farandar kääntyy muiden paikalla olevien klaanilaisten puoleen kiertäen paasaamassa. "Millä oikeudella klaanin ulkopuoliset vierailijat tulevat vaatimaan klaanin aarteita? Eikös vierailulle tulevan pitäisi tuoda lahjoja tullessaan?" Broddi tuijottelee kengänkärkiään vaivaantuneena. "Ainakin tämän praxilaisen toverit ovat uhonneet Mustan Orin, ruohoarojen klaanin, vauraudesta ja rikkauksista kumispäissään oikein kyllästymiseen asti." Huomio saa äänekästä myötäilyä yleisöstä.

"No, skaldi? Onko veljiesi puheet klaanistasi vain humalaisten hevosmiesten juttuja?" hän kysyy ilkikurisesti saaden puolet salista naureskelemaan mukanaan.
This message was last edited by the GM at 17:48, Sun 09 Feb 2020.

Jaronil ottaa Farandarin sanat vastaan näennäisen tyynesti, mutta yrittää huomaamatta nostaa leukaa ja kantapäitä ylemmäs näyttääkseen niin pitkältä kuin mahdollista. Hän puhuu harkiten ja kuuluvalla äänellä.

"Lieneekö koko yön valvominen saanut pääsi raskaaksi ja sekavaksi, Farandar? Vai onko niin ettet enää muista niitä lahjoja joita minä ja toverini Hendrillo kasasimme päällikkönne eteen saapuessamme klaaniin vain pari päivää sitten? Tosikiven täytyy totisesti olla tavanomaista tavaraa Punanaudassa että se noin vain pääsee unohtumaan."

"Totta puhuen sanomasi perusteella vaikuttaa että olet itsekin silmän välttäessä käynyt latkimassa janoosi kumis-leileistä, jolla juotimme lunarivartijat humalaan hiipiäksemme kukkulalle. Muuten näkisit sen mikä on päivänselvää. Emmehän me ole vaatimassa lahjoja itsellemme! Me yritämme auttaa teitä ratkaisemaan teidän kyläänne vaivaavan ongelman, saamaan joen taas suopeaksi ja lapset takaisin. Vai väitätkö sinä Farandar päällikkö Broddin olevan niin köyhä mies, että hänen täytyy anella rikkailta Praxin sukulaisilta varoja pienen puropahasen lepyttelyyn?! Varmasti sellainen kyllä onnistuu. Päälliköllämme ei ole punaisia nautoja mutta onneksi yhden joen tyynnyttelyyn riittänee varmasti lammas tai pari."

"Ja lopuksi mitä tulee lunarien kanssa kaveeraamiseen, olen sepittänyt aiheesta pienen laulun. Ehkäpä haluaisitte kuulla sen ennen kuin niin innokkaasti tuomitsette meidät."

Viimeiset sanansa Jaronil osoittaa yleisölle ja jää odottamaan reaktiota.
This message was last edited by the player at 21:25, Sun 09 Feb 2020.

"Anna soida Jaronil! Pojat nimittäin vetivät nenästä lunareita niin, ettei niille koskaan selvinnyt edes ketkä Hautakukkulalla kävivät. Mikäli Farandarilla on hinkua osallistua Cinsinan historian suurimpiin kapinanmurskajaisiin vastaanottavassa roolissa niin siitä vaan, Broddilla vaan saattaa olla asiaan mielipide."

Kun Jaronil nostattaa omaa myrskyään ja alkaa puhutella yleisöä, on Hendrlllo hakenut paikkaa salissa, jossa hän on yhtä lähellä niin Farandaria kuin Kullinaakin, ja Broddinkin näkyvillä, ja hakee sitä asentoa, jossa Maa täyttää hänet lämmöllä ja voimalla. Hänet on opetettu avaamaan itsensä kanavaksi, jota pitkin tuo lämpö saa soturin keihään palamaan Veskarthenin tulta. Nyt hän kerää sitä rintaansa. Se tulee ulos näennäisen rauhallisesti aseteltuina sanoina, mutta se onkin savua, ennen tulta.

"Sanoin, Farandar silloin, ja sanon nyt: en näe mitä hyötyä klaanille olisi ollut hankkia vielä toinenkin iso murhe, mikä olisi ollut seuraus siitä, jos lähteneet sinua seuraamaan.

Älä luule, ettenkö pistäisi tällä keihäälläni hengiltä jokaista, joka uhkaa sitä mitä puolustan.

Sitä vain ei tarvittu nyt."

Tässä kohtaa Hendrillo silmää myös Kullinaa ja puhuu riittävän kovaa, että Broddikin sanat kuulee.

"Hyödyttömän rähinän sijaan olemme tovereineni selvittänyt missä taudin lähde piilee.

Siinä vedessä jota juomme kaikki me.

Ja seuraavaksi olisin halukas etsimään siskoani, ja veljeäni.

Sen lupaa tämä muukalainen. Kerrohan, mitä sinä oletkaan tehnyt?"

Farandar tiuskaisee Hendrillolle takaisin: "Kyllä me jo tiesimme mistä tauti johtuu. Ashart selvitti sen. Jos haluatte riiata Vorangaa, sen pitäisi kyllä onnistua ilman lahjojakin." Viimeinen kommentti kirvoittaa naureskelua yleisössä.

"Ja mitä lauluihin tulee..." Farandar jatkaa osoittaen puheensa Jaronilille, kunnes Broddi saa suunsa viimein auki. "Minä kyllä mielelläni kuulisin mitä heillä on laulettavana. Kiertelevät laulajat käyvät niin harvoin. Laulu olisi paikallaan", Broddi esittää toiveensa ottamatta sinällään kantaa muuhun kuin laulun kuulemiseen. Muu yleisö myötäilee tässä kohtaa Broddia. Punanaudan klaanista uupuu oma, hyvä, tarinankertoja ja esittäjä. Farandar osaa olla haastamatta Broddia suoraan.

Jaronil vilkaisee väkevästi seisovaa Hendrilloa ja puhuu salille. "Jos päällikkömme tahtoo laulun kuulla niin laulun hän tulee saamaan. Ensin on kuitenkin ensi tarve selvittää tarkemmin tekojemme tarkoitusperät niin ettei laulun hyväntuulisuutta tulkittaisi kevytmielisyydeksi."

Jaronil kävelee Hendrillon ja Farandarin väliin ja puhuu. "Kuten tiedämme, isiemme pyhät kukkulat ovat meiltä suljetut ja ikiaikaisia pyhiä paikkoja partioivat nyt lunarien vartiomiehet. Niin on myös Hautakukkulan kanssa. Tästä huolimatta olemme kaikki orlantheja, ja vaikka palvomme kukin hänen sukulaisiaan ja liittolaisiaan, seuraa joka mies täällä niitä polkuja jotka hän on asettanyt."

Farandarin näyttäessä aikovan sanoa jotain mutta Jaronil korottaa äänensä "FARANDAR tässä noudattaa Orlanth soturin tietä. Hänen keihäänsä on janoinen ja silmänsä täynnä murhaa. Tuona iltana Hautakukkulan juurella hän jakoi kaikille naamiot ja ehdotti että tapamme jokaisen lunarin tieltämme voidaksemme johdattaa Ashartin kukkulalle. Minä itse olin valmis ottamaan naamion vastaan ja panemaan sen kasvoilleni, ellei eräs itseäni viisaampi olisi minua pysäyttänyt."

Jaronil katsoo nyt Hendrilloon "tuo viisas oli Hendrillo. Hän on verensä puolesta yhtä paljon punanautalainen orlanthi kuin sinäkin Farandar, ja hänen hohtava keihäänsä on hirmustuessaan yhtä janoinen kuin sinun. Hänellä on kuitenkin jotain mitä sinulta puuttuu, ja se on kyky olla jotain muutakin kuin Orlanth soturi."

Jaronil kääntyy yleisöön. "Minä kysyn teiltä taanit ja kyläläiset, eivätkö Orlanthin kasvot ole monet? Eikö hän ole jumalten päällikkö siksi että hän osaa valita oikean tien oikeassa tilanteessa? Jos olisimme noudattaneet Farandarin neuvoa, olisi tämä aamu täynnä sortoa ja tuskaa lunarien kostaessa päällemme hirmuisesti edellisyön murhat. Sen sijaan tuskaa ja sortoa saavat kokeakin kukkulaa vartioivat sotilaat itse, jotka kärvistelevät nyt päät juilien sadanpäämiestensä kuritettavina. Kaikki tämä vain muutaman kumis-leilin hinnalla."

Jaronil kääntyy Farandariin "ja sinä Farandar! Jos aiot sanoa jotakin kunniasta haastan sinut sanomaan sen Orlanthin, tuon veijareista parhaan kasvojen edessä. Ehkäpä Hendrillo voi opettaa sinulle jotakin hänestä."
This message was last edited by the player at 13:49, Thu 13 Feb 2020.

Hendrillon suupieltä nykii yhä vahvemmin kun Jaronil kasaa ansioita hänen harteilleen. Puheen lopuksi hän hörähtää kovaääniseen nauruun.

”Voin vannoa että äitini talossa minua ei kutsuttu viisaaksi koskaan. Voisit, Jaronil, vielä yksin tein väittää minua ahkeraksi ja rikkaaksikin!

Sitä en kyllä häpeä myöntää, että kun me veimme Ashartin lunareiden nenän edestä Hautakukkulalle, sujui se mukavasti kumisia kallistaen, niin mukavasti että tekisin sen uudelleenkin. Sikäli, kun vaihtoehtona olisi miettiä, miten selitämme päällikön salissa sellaista veritekoa, josta varmasti olisi kovaa kämmentä vastauksena kuunpojilta.

Papitar Ustarna, voinet vahvistaa että sen mitä Hautakukkulalla tapahtui, sekä sen, ketkä pitivät iloa”  -  tässä kohtaa Hendrillo katsoo kädet puuskassa, suu hymyssä mutta viilein silmin Farandaria  -  ”ja sen, ketkä eivät tehneet mitään”

”Mutta Gustbranin vasaran kautta väki. Eikö nyt kumminkin kuultaisi se laulu?”

Jaronil kumartaa liioitellusti Hendrillolle.
"Kuten päällikköni sekä viisas, ahkera ja rikas toverini käskevät".
Jaronil pyörähtää keskelle huonetta ja alkaa laulaa.

Klaanis' on kukkula, hautojen kumpu
juurella kumisee vartiorumpu
HEI HOI kuka rumpua pieksee?
Partio raittiiden kuutamomiesten

Miekoin ja kilvin he asemaa pitää
siitä se punaisen kuun voima itää
HEI HOI punakeisarin tähden
selvällä päällä mä vartioon lähden

Jaronil marssii laulaen pitkin permantoa nenä pystyssä.

Kyliltä orlanthijoukkio hilpaa
he tahtovat lunarit haastaa kilpaan
HEI HOI teille lahjankin annan
leileittäin kumista, maitoa tamman

Haastavat lunarit, jos eivät pelkää
kiipeemään härjän raivoovan selkään
HEI HOI heitä leilisi hiiteen
valpas ei vartija katsokaan siihen

Lunarikersantti hihoiltaan musta
epäilee haastajain tarkoitusta
HEI HOI kyllä janokin vaivaa
mut orlanthit ketkuilla aikoa taitaa

Selkeesti koittavat vartijaa koijaa
lopulta kuitenkin ylpeys voittaa
HEI HOI mutta viinaa en nauti!
vartiomiehelle viina on tauti

Skaldi nyrpistää inhoten nenäänsä ja pudistelee päätään.

Joukossa urho on aurinkomaiden
ratsujen herra ja ylpeänlainen
HEI HOI hälle viinaa et juota
ennen kun voittona härjäst' on vuota

Urho se härjän kaulassa kiikkuu
härkä syö ruohoa, tuskin ees liikkuu
HEI HOI saisko leilistä ottaa?
Urhoo kun katsoo niin alkaa janottaa

Härkää ei kiinnosta panna vastaan
kovaa ei urhon tarvinnut haastaa
HEI HOI nosta urholle malja!
Kohta on seinällä sarvet ja talja

Jaronil nappaa pöydältä mukin ja nostaa raivokkaasti maljan, läikytellen sisältöä pitkin permantoa. Taaempana pari muuta mukia nousee vastauksena.

Vaan ompi jäljellä toinenkin koetos
selässä orihin sä näyttää saat taitos
HEI HOI anna lissää keittoa
eikös se niin oo et' kumis on heikkoa

Urho se uhoaa voittavans orhen
haasteessa vetävänsä pitemmän korren
HEI HOI vielä viinaa ei ota!
Ihailkaa tahtoa vankkumatota

Vaan ei ole ratsu tää vetelä härkä
kutsuuko haastajaa kamara märkä?
HEI HOI jospa pikkasen maistan
mitä nyt toimesta hieman laistan

Ori se vauhkona nurmellä säntää
urho se tahdo ei selästä lentää
HEI HOI kessun silmä kun välttää
piilossa leilistä suunsa voi täyttää

Urho jo mielessään voittoa hurraa
mut putookin maahan kun kätehen purraan
HEI HOI hepo sormest' kun näykkää
otatko lääkkeeksi leilistä jäykkää?

Jaronil juoksee vaihkona pitkin permantoa, pannen Hendrillon puhaltamaan "purtua" kättään. Sitten hän ottaa synkän ilmeen ja luimistelee yleisölle.

Urho on synkkä kuin aikoisi tappaa
sanatta kouraansa leilin hän nappaa
HEI HOI kelpaa viina jo varmaan
huuhtomaan pois maun tappion karvaan

"Häipykää siitä" jo kessukin ärjää
"Mut jättäkää kumis" hän perästä kerjää
HEI HOI miksei juotaisi huolella
vartiohommaahan jatkaa voi huomenna

Unholaan jäänyt on vartiotoimi
kun alamaan pojjaat ne leirissä koisii
HEI HOI, joko kumis on loppu?
Unten maille ol' meillä jo hoppu.

Viimeiset nuotit haipuvat ilmaan ja Jaronil pomppaa ylös lattialta jonne hän on vajonnut viimeisen säkeistön huurujen myötä.
"Asia on niin hyvät taanit ja herrat että tuona iltana vuodatettiin paljon kumisia muttei tippaakaan verta, lukuunottamatta paria sormea. Ja tuolla halvalla hinnalla me onnistuimme johdattamaan Ashartin Hautakukkulalle. Mitäs sanotte siihen?"
This message was last edited by the player at 17:57, Mon 17 Feb 2020.

Esitys saa aikaan spontaaneja aplodeja ja mainintoja siitä, kuinka mukavaa on saada laulaja pitkästä aikaa paikalle. Esityksen ihastelu keskeytyy ennen kuin se ehtii kunnolla alkuunkaan jyrähdykseen ovelta: "Sehän oli mielenkiintoinen luritus." Ovella seisoo se sama arpinaamainen lunarikomentaja, joka otti Jaronilin ja Hendrillon vastaan heidän saapuessaan ensimmäistä kertaa Punanaudan linnakkeeseen. Hänen nimensä on Phargentes Arpinaama.

Hänellä on mukanaan kaksi koiransyöjää, jotka jäävät ovelle vartioon. "Täytyykin pitää kaartille ylimääräiset ohjesäännön kuulustelut", hän sanailee kävellessään itsevarmasti jo valmiiksi ruuhkaiseen huoneeseen ihmisten tehdessä tilaa hänelle. Mukana olleet vartiomiehet näyttävät tuskastuneilta tietäen uhatun kuulustelun kyllä tapahtuvan. Mies pysähtyy Jaronilin ja Hendrillon kohdalla ja katsoo heitä merkitsevästi. "No te olette näköjään ehtineet sopeutua paikallisiin tapoihin", Phargentes sanoo naureskellen itselleen. Jos Phargentesilla on muistikirja, johon hän kirjaa paikallisista tietoja, voitte olla varmoja saamistanne merkinnöistä siihen.

Tässä vaiheessa Farandar ja Kallina ovat häivyttäneet itsensä muun yleisön joukkoon. Jos Farandar osaisi tappaa katseellaan, makaisi lunarikomentaja kuolleena maassa tällä hetkellä. Phargentes kääntää kuitenkin katseensa Broddiin. "Oikeastaan tulin tapaamaan päällikköä, ja klaanin rinkiä, liittyen tähän vesiasiaan." Tämän sanoeassaan hän luo katseen muuhun yleisöön viestien sanattomasti kokoontumisen olevan nyt ohi. Ihmiset, lukuun ottamatta ringin jäseniä, alkavat valua klaanihallista ulos valitellen asian jääneen nyt kesken. Ustarna tulee ottamaan Jaronilia ja Hendrilloa kädestä kuiskaten heitä tulemaan mukanaan. Broddi näyttää ehkä jopa hieman helpottuneelta siitä, ettei hänen nyt tarvitse vastata kysymykseen klaanin aarteiden luovuttamisesta.

Ohittaessanne ovella ovat lunarilaiset vartiomiehet joku edessänne tapailee äskeisen laulun sanoja niin, että vartiomiehet juuri ja juuri kuulevat ne.
hei hoi miksei juotaisi huolella
vartiohommaahan jatkaa voi huomenna

Tormaktinkylästä on tullut Kangharlin vetämä päällikön juttusille. Sairastelu ja lapsien katoaminen näkyy kyläläisten surkeista ilmeistä ja Kangharlinkin otsan uurteet ovat poikkeuksellisen syvät.

Hendstaval klenkkaa suoraan ovelta Kangharlin juttusille.

"Kangharl, taivaiden kiitos että olet siinä! Täällä onkin tapahtunut sitten viime näkemän. Broddille on selvinnyt, että klaania vaivaava kuumetauti johtuu vettenhenki Wendlan kiroamasta jokivedestä. Tiedossa on myös, että Wendlan voisi lahjalla lepyttää mutta päällikkömmepä kuuntelee mieluummin lunareiden kuiskutuksia kuin luopuu varallisuudestaan! Ringillä ei näytä olevan sisua puuttua asiaan sen vaativalla vakavuudella. Saisitko sinä taottua nyrkillä pöytään jotta alkaisi vihdoin tapahtumaan?"

Kangharl on omiensa ympäröimänä ja ottaa jämäkän otteen asiaan. Hän on aina niin paljon mukavampi, kun hänellä on tilaisuus kiillottaa johtajakuvaansa. "Kiitos huolenpidostasi ja luottamuksesta, Hendstaval. Tormaktilaiset", hän kohdistaa puhettaan paikalle saapuneisiin tormaktinkyläläisiin, "jättäkää asian hoitaminen huolekseni." Ja hän marssii reippaasti klaanihalliin sisään.

Kuluu jonkin aikaa. Suurin osa muista klaanilaisista on jo hajaantunut matkoihinsa, mutta tormaktinkyläläiset odottavat kyläpäällikköään. Tai ainakin tulevaa sellaista. Tylsyyttä vastaan taistellaan arvoituksilla ja pienillä painikilpailuilla. Jaronililta kysellään laulun sanoja ja kerrataan parhaita kohtia niitä vielä kuulemattomille. Talon ympäristössä on myös koiransyöjiä, joten laulua käsitellään matalalla äänenvoimakkuudella.

Viimein lunarit Phargantesin johdolla poistuvat klaanihallista. Pian perässä seuraa loput ringistä. Ja Kangharl. Kangharlin seurassa on klaanin ringin jäsen ja maaäidin pääpapitar Darna Pitkänuttu. Nainen on jo vanhempi, viisissäkymmenissä, ja erittäin kaunis uhkuen hänelle kertynyttä vaikutusvaltaa. Katse, jolla Kangharl katsoo tuota häntä kymmenisen vuotta vanhempaa naista, paljastaa Kangharlilla olevan syviä tunteita tätä kohtaan. Hän selittää tilanteen melko innoissaan odottajille: "Löysinkin jotain vielä parempaa." Ette ole ihan varmoja yrittikö hän edes kunnolla. "Kerroin ongelmastanne Darnalle ja hän oli heti valmis auttamaan."

Hendstaval Darnan tietääkin. Kangharl esittelee Jaronilin ja Hendrillon Darnalle. "Vai Stravulin poika", Darna sanoo mielenkiinto äänessään mittailen Hendrilloa katseellaan. "Onpa mukava tutustua, tervetuloa Punanaudan klaaniin." Darna osaa olla edukseen ja on kiinnostunut kaikesta mitä uusilla vierailla on kerrottavaa. "Ja mitä tulee siihen Wendlan lepyttämiseen. Minulla voisi olla juuri sopiva lahja hänelle. Autan mielelläni teitä tämän ongelman ratkaisemisessa." Darna tulee lähemmäs suorastaan kuiskaten: "Parempi, että joku meistä lepyttää Wendlan kuin lunarit." Hän palaa normaaliin ääneen. "Älkääkä huoliko maksusta. Jonain päivänä, kun olette siihen valmiita, voin tarvita vuorostani teidän apuanne", hän snoo tämän niin ystävällisesti, että se on suorastaan epäilyttävää. Näin on Darna, kutojaksikin kutsuttu, taas kutonut verkkoonsa uusia silmuja. Taustalla Kangharl nyökkäilee hyväksyvästi naisen ehdotuksille tehden selväksi, että tästä tarjouksesta ei kannata kieltäytyä.

Hendrillo talsii ratsastavien tovereiden perässä otsa paljon tavallista syvemmässä kurtussa.

”Hoi setä ja Jaronil! Hidastakaa hiukan, kyljet on vieläkin kipeänä kun nauroin esityksellesi aivan kaksin kerroin. Vaan taitaa olla niin, että hyvää yleisöä voi joskus olla vaikea löytää. Nyt ei onni potkinut meitä oikein esityksen ajankohdan valinnassa.”

Toivon, etten loukkaa sinua Hendstaval, jos totean etten täysin pitänyt Darnan hymystä kun hän lupasi apuaan. Tai no, ei hymyssä ollut vikaa vaan siinä, että olen nähnyt sen niin monta kertaa ennenkin. ’Nyt sinä olet minun taskussani’, sitä se herttainen hymy sanoo, oli se sitten äidin, siskon tai isoäidin kasvoilla.

En ollut täysin hyvilläni niistä olosuhteista, minkä johdosta tänne päädyin, mutta luulin täällä hyvässä ja huonossa Orlanthin lakien ja päällikön tahdon määräävän, ja miehellä olevan enemmän tilaa päättää omasta kohtalostaan. Vaan toiselta vaikutti. Mikä Broddin niin vaisuksi vetää, Hendstaval, vai onko hän aina yhtä hiljainen?

Erikoisesti kyllä punnitaan kiitollisuutta. Luulin, että me olisimme sitä rahtusen ansainneet, ja nyt kiitollisuuden velassa olemmekin me, mistä, mitä? Siitä että jatkamme klaanin auttamista? Kavalanin kassit nyt sentään tätä touhua!”

Rutistuaan aikansa Hendrillo vilkaisee kädessään olevaa käyrää, siivekästä onnenkalua ja hänen suupieliään nykii.

”No, onnea se on huonokin, ja ehkä tämä kääntää siinä sivussa meidän onnemme taas parempaan asentoon. Sinähän, Jaronil, tämän varmaan Vorangalle esittelet, eikö niin?”

Jaronil tuhahtaa satulastaan.

"Totta totisesti Hendrillo, kiitollisuutta jos mitä olemme ansainneet. Sillä määrällä lahjoja ja palveluksia mitä olemme Broddille tehneet voisi luulla että hän asettuisi muitta mutkitta puolellemme Farandaria vastaan, mutta kun ei! Olen omasta puolestani melkein kiitollinen sille sadanpäämiehelle että hän saapui kuin saapui, niin ettei Broddi joutunut lopulta sanomaan mitään. Hän ei tainnut päästä nauttimaan laulustammekaan niin paljoa kuin sinä, kiemurteli vaan tuolissaan niin paljon että päällikön otsaripa oli vaarassa pudota. Farandar olisi varmasti mielellään noukkinut sen lattialta."

Jaronil vilkaisee lahjaa huvittuneena.

"Ainakin saimme jotakin arvokasta vietäväksi. Korjaa minua Hendstaval jos olen väärässä, mutta minua itseäni ei tuo Darna juuri huoleta. Hän pyytää varmasti jotain aikanaan mutta tuskin mitään kovin suurta niin kauan kuin järjestämme hänelle kylän lasten asiat kuntoon."

"Sen sijaan olin vähän miettinyt josko sinä Hendrillo haluaisit ojentaa tuon.. lahjan Vorangalle. Kyllähän hän minun laulustanikin piti, mutta viime kerran perusteella veikkaan että sinä ja "leimuava keihääsi" olette hänelle paljon mieluisampia lahjan antajia. Sitä paitsi minun olisi hyvä pitää tapahtumiin pieni etäisyys jos aion saada niistä ainekset kunnon lauluun."

”Niin, kerranhan täällä vaan elostellaan, kyntömies ei vakoaan valitse ja kukko laulaa käskien...” ...mumisee Hendrillo latteuksia lähinnä poissaolevaan sävyyn.

Hendstavalin otsan kurtut kertovat ettei hän ole täysin tyytyväinen Darnan väliintuloon.

"No, hoituuhan tämä näinkin. Parempi olla palvelus velkaa Darnalle kuin lunareille, mutta tietäkää että vastapalvelusta tullaan luultavasti pyytämään ja silloin ei ole varaa kieltäytyä. Darnalla on tapana pelata pelejään pitkän kaavan mukaan. Tämä on nyt velka joka on vain otettava."

Tarvassuo on illansuussa vaikuttava paikka. Iltahämärässä suolla näkyy käkkäriä kitukasvuisia puita ja leijalevia pieniä valopisteitä. Siellä täällä suo kajastaa valoa pohjasta. Ustarna on täyttänyt tyhjiä hetkiä matkalla kertoen pyhästä suosta. Siitä miten maaperä voi pettää yllättäen varomattoman matkailijan. Ja siitä miten suo on lähellä henkimaailmaa ja henget tulevat usein näkyviin. Joskus henget muuntautuvat joksikin muuksi ja houkuttelevat ihmisiä pois poluilta. Näitä ihmisiä ei ole sen koommin nähty.

Suon laidassa hiipuvaa nuotiota polttelee Voranga veljensä Borngoldin kanssa. Borngold on klaanin ringin jäsen ja hän pitää itseään klaanin paimenena suojellen sen jäseniä. Tästä merkkinä hän kantaa mukanaan paimensauvaa. Miehellä on nuorehkosta iästään huolimatta valkoiset hiukset ja hänen ihonsa väri taittaa selvästi siniseen kielien Helerin vaikutuksesta.

Borngold ja Voranga käyvät keskustelua nuotion äärellä seurueen saapuessa paikalle. Veljellä tuntuu olevan tasapainottava vaikutus Vorangaan, sillä tämä on jotenkin läsnäolevamman oloinen. Borngold on silminnähden mielissään tavatessaan tulijat.

"Tervehdys, ystävät", mies tervehtii karhealla raapivalla äänellään seuruetta. "Olenkin kuullut teistä kaikenlaisia juttuja. Sisareni ystävät ovat minunkin ystäviäni. Olen Borngold." Hän kysyy hiljaisemmalla äänellä: "Onhan teillä lahja Wendlalle?"

Voranga ei oikein reagoi tulijoihin mitenkään päin. Hän heilauttaa hiuksiaan ja alkaa kerätä tavaroitaan vakavana. "Mennään, Wendla odottaa." Voranga on tunnetusti hyvä opas suolla liikkumiseen. Vorangan kääntyminen kohti suota käynnistää valoesityksen. Siniset, vihreät ja keltaiset valojuovat hyppivät suosta saaden aikaan koristeellista tanssia. Se on suolla asuvien henkien tanssia.

Jaronil sitoo Purijan kiinni läheiseen käkkärämäntyyn, ja hevonen alkaa heti järsiä sen runkoa ja pärskäytellä kaarnanpalasia suustaan. Skaldi ei kuitenkaan tunnu moista huomaavan vaan katselee suolle huolestuneen näköisenä. Sitten jokin säpsähdyttää hänet ja hän kääntyy pois, keskittyen Borngoldiin.

"Tervehdys Borngold, uusia ystäviä on aina hyvä tavata ja tuplaten niin kun on niin kaukana kotoa kuin eräät meistä ovat. Saimme Ernaldan siunauksen matkallemme ja myös lahjamme on sitä perua. Se on, tuota... varmasti tyydyttävä kapine. Lahja on toverini Hendrillon hallussa."

"Tervehdys vaan. Tuota...tässähän tämä lahjus nyt sitten on."

Henrillo pälyilee ympäristöä silmät laajentuneina ja hartiat kyyryssä.

"Tämä riittänee meiltä, tuoda se lahja tänne, niinhän? Että voinemme poistua varmaan nyt, kun sinä sisaresi kanssa hallitsette sen Wendlan lepyttelyn meitä paremmin taatusti. Ja sitäpaitsi meillä kun olisi tuota...tapaaminen sovittuna, tärkeitä asioita."

Hendrillolta on unohtunut suon reunalle sekä soturihenki että käytöstavat.

Borngold pyörittelee lahjaa käsissään virnuillen. "Hienohan se on." Sitten hän läpsäyttää Hendrilloa isällisesti selkään: "Mutta ette kai te nyt vielä lähde? Tulitte tänne asti, ettekä halua tavata Wendlaa, Virran neitoa ja kala-apajien antajaa? Ehei, kokemus on varmasti vaikuttava. Sitä paitsi tarvitsemme rohkeita ja valmiita apulaisia." Hän tutkiskelee esinettä käsissään hetken. "Kuulkaas, minä pidän huolen siskostani, huolehtikaa te tästä taikakalusta." Ja hän heittää lahjan takaisin Hendrillolle, joka juuri ja juuri nappaa esineen ennen kuin se putoaa maahan.

Borngold ottaa tavaransa ja paimensauvansa kantoon. "Mennäänpäs sitten, ei anneta Wendlan odottaa."

Jaronil nyökkää vaisusti Borngoldille ja viittoo tovereitaan menemään edeltä.

"On parempi että minä pidän perää koska pystyn näkemään mikä meitä tuolta suolta katselee. Menkää edeltä, älkää jääkö jälkeen älkääkä katsoko sivuille".

Hendstaval laskee kätensä Hendrillon olkapäälle huomattuaan hengistä puhumisen aiheuttaman reaktion.

"Älä huoli Hendrillo, nämä ovat klaanimme vanhoja liitolaishenkiä. Ne kyllä tunnistavat että olet meikäläisiä ja jättävät rauhaan."

"Tämä suo on Virran, sen lapsien ja henkien pyhä paikka. Ja sitä myötä myös taivaanjokiselle. Pysykää polulla, olemme henkien armoilla." Voranga sanoo juhlallisesti ennen kuin he Borngoldin kanssa ryhtyvät kulkemaan suota päin.

Polkua on hyvin vaikea havaita, ellei tiedä missä se oikeasti menee. Borngold ja Voranga tietävät oikeat mättäät ja kohdat suosta, joihin jalkansa kannattaa asettaa. Siellä täällä näkyy pienempiä ja isompia silmäkkeitä. Suolla ei suinkaan ole täysin pimeää. Silmäkkeissä näkyy hohtavia, käärmeiden ja sammakoiden ja hyönteisten ja kalojen, henkiä. Henkimaailma on lähellä täällä. Ne leikittelevät pujahdellen kulkijoiden jalkojen ali ja tekevät silloin tällöin hyppyjä. Henget tuntuvat olevan vihaisia. Ette halua ajatella suolle jääneiden ihmisten tai vieläkin voimakkaampien olentojen henkien mahdollista reaktiota. Tuntuu, että polulla pysyminen pitää teidät turvassa henkien hyökkäyksiltä.

Vorangan kantama soihtu toimii majakkana, jota seurata suolla. Seuraaminen on tarkkaa puuhaa ja jotkin valot suolla muistuttavat erehdyttävästi palavaa soihtua.
This message was last edited by the GM at 11:35, Fri 13 Mar 2020.

Jaronil kulkee joukon viimeisenä eteenpäin nieleskellen ja yrittää olla katsomatta suon henkiä.

"Jos nämä ovat klaaninne liittolaisia, en tiedä haluanko tietää vihollisistanne sen enempää."

Joukon hiljaisuus kielii tilanteen vakavuudesta ja keskittymisestä suolla kulkemiseen.

Lopulta maa alkaa kantamaan paljon vahvemmin ja polkua on helpompi seurata. Vahvempaa polkua jatkuu hetken ja se päättyy laajempaan ympyränmuotoiseen kohoumaan. Borngold ja Voranga asettelevat soihdut tottuneesti paikalleen ja laskevat kantamuksensa alas.

"Olkaa hyvät ja asettukaa ympyrään. Laittakaa lahja tuohon keskelle", Borngold sanoo vakavana. Samalla hän kaivaa kantamuksistaan pussin, jossa on pieni kiviä. Hän rupeaa reunustamaan ihmiskehän sisäpuolta kivillä. Voranga asettelee kynttilät kehän ulkopuolelle selvästikin määrätyille paikoilleen ja sytyttää ne palamaan. Voranga ottaa paikkansa kehässä.

Hendrillo on tosiaankin ollut matkan paikalle aivan hiljaa. Pari kertaa hän on luiskahtanut niljakkaan juuren päältä kumoon, ja Borngold on joutunut auttamaan miestä pystyyn.

Käärmehenget suolla, parin yön takaiset muistumat Hendstavalin haavasta ja omaan nilkkaan käyneestä henkikäärmeestä pyörivät päässä.
Kehän laidalle tullessa hänen otsansa on kylmässä hiessä ja katse samea. Hän yrittää hakea lohtua Vaskitsasta, mutta kuparikäärme on kylmä ja jotenkin...uhkaava? Käsi jota se kiertää tuntuu tunnottomalta, eikä hän tahdo saada uhrikalua esiin nyytistä, johon se on kääritty. Hendrillo kääntää säikähtäneenä katsetta Hendstavaliin ja yrittää pyytää tukea kun äkkiä huimaa, mutta ei saa sanaa suusta. On kuin käärme olisi kietoutunut kurkunkin ympärille.

Borngold kurtistaa kulmiaan Hendrillolle kun lahja ei tahdo ilmestyä ringin keskelle. Voranga on jo hetken imenyt suon energiaa itseensä ja ryhtyy nyt veisuun. Borngold viittoo Hendrilolle, että tämä saa pitää lahjaa nyt hetken vielä itsellään.


Oi, Virta mahtava
vetes kaikki kantavat.
Elämän te annatte
Taivaanjokeen saatatte.

Kaunis neito vesien,
puolustaja jokien.
Saavu luokseimm, ikivalko,
ota vaatimaton lahjas ... taikahalko.


Samassa läheinen suonsilmä pärskähtää äkisti. Hohtavat pienet hyönteishenget aloittavat rauhallisen kiertelevän tanssin kohouman ympärillä. Suonsilmästä alkaa valumaan vihreää vettä kohouman päälle ympyrän keskelle. Sitä mukaa kun vesi nousee kohoumalle, se alkaa muodostamaan kauniin muodokkaan nuoren neidon ääriviivoja. Näky on suorastaan lumoava ja kahlitseva. Pian Wendla mittailee läsnäolijoita katseellaan lempeästi.

Ja juuri kun mieli alkaa lepäämään tuossa näyssä Wendla kääntää esiin vihaisemman puolensa. Näyttää kuin hänen sisuskalunsa kääntäytyisivät ympäri ja tuon kauniin nuoren neidon tilalle ilmestyy kammottavan näköinen suonoita. Hänen ruumiinsa on epämuodostuneessa asennossa ja äsken niin kauniisti laineilevat hiukset ovat muuttuneet pitkiksi vesikäärmeiksi, jotka sihisevät uhkaavina.

"Petetty! Minut on petetty! Senkin kuppaiset, saastaiset, punakantturat! Miksi teitte tämän minulle? Pysykää pois vesistäni, ja sen aarteista!" Wendla kirkuu läpitunkevalla äänellä.

Voranga ottaa Wendlan toiminnan kokeneen rauhallisesti ja vinkkaa Hendrillolle, että nyt olisi lahjan aika.

Hendstaval huomaa Hendrillon hermostuneet eleet ja astuu tämän taakse.

"Nyt on aika Hendrillo. Klaanille tutut henget eivät tahdo sinulle pahaa, mutta eivät kyllä katso hyvällä hätiköintiäkään. Meillä on klaanin väkevä taikuus ja Jaronilin poppakonstit tukenamme. Siitä vaan, hyvin se menee!"

Hendstaval nappaa veljenpoikaansa hartioista ja työntää koko painollaan eteenpäin.

Hendrillo nyökkää Hendstavalin suuntaan päättäväistä teeskennellen.

"No, jos klaanin taikuus on minun takanani, se kai tarkoittaa sitä, että minut hyväksytään osaksi Punakarjaa, eikö niin? Että turha on sen tuulenpieksäjä Farandarin puhua ulkopuolisista mitään, vai mitä. No, kiitos rohkaisusta setä, tässä mennään!"

Jokaista askelta eteenpäin kohti Wendlan hurjaa muotoa täytyy jaloilta oikein rukoilla, mutta Hendrillo keskittyy tuntemaan tukevan maan niiden alla, lähestyy Wendlaa ja kumartaen ojentaa taikakalua tätä kohti hikisin käsin.

"Älkäähän nyt, vetten neito sentään noin sanoko. Ei kai klaanimme koskaan teitä vastaan kääntyisi! Ja jos joku olisikin väärin tehnyt, antakaa minun, juuri tänne tulleen, joka ei ainakaan ole siihen ehtinyt, koettaa se hyvittää! Sananne on laki minulle."

"Vai hyvitys..." Wendla kiertää pelokasta soturia ja veden loiskaus heittää lahjan Hendrillon käsistä. Lahja kelluu veden päällä ja Wendla tutkii sitä. Wendla tuntuu hieman leppyvän ja on jopa hieman huvittunut tästä lahjasta ja sen antajasta.

"Se on kyllä hieno lisäys kokoelmaani", hän sanoo silitellen lahjaa. Darna taisi tietää aika hyvin, mikä lahja Wendlalle kelpaa. Wendla muuttuu kuitenkin taas happamaksi. "Hyvä on, ei ole oikein rangaista koko kylää yhdestä mädästä omenasta. Saatte juoda ja kalastaa vesissäni taas", hän sanoo kuin asialla ei olisikaan ollut hänelle niin paljon merkitystä.

Wendla pitää pienen tauon ja hurjistuu taas. "Mutta lapsia ette saa! Punanauta ei ole heille sopiva paikka. Varsinkin, kun kylässä on se... se... poika ryövärin!" hän sylkäisee viimeisen sanan aiheuttaen hurjan vesipatsaan, joka töytäisee Hendrillon kumoon. Wendla kääntää selkänsä piirille ja alkaa valumaan takaisin suolle lahja mukanaan.

Borngold ja Voranga tuijottavat hölmistyneinä toisiaan ja muita paikallaolijoita.

Jaronil syöksähtää kohti joenrantaa.

"Wendla oi suuri virta, odottakaa!

Hän kompuroi soisella rantamättäiköllä alas vedenrajaan saaden hihansa mutaisiksi ja saappaansa täyteen liejua.

"Olen skaldi Jaronil Kehtojoen rannoilta. Olen uusi täällä joten en tiedä kuka tämä ryövärin poika on tai mitä hänen isänsä on teille tehnyt, mutta tuska ja oikeuden jano äänessänne soi kuin sateen ropina lumpeenlehdillä. Pyydän teitä! Kertokaa tarinanne ennen kuin menette, niin että voin kertoa kylälle ja Kehtojoelle tarun kokemastanne vääryydestä."

Wendla ei joko kuule tai ei halua kuulla skaldin pyyntöä. Naisen hahmo lipuu suon alle häviten pian näkyvistä. Pieni sammakko hyppii kontillaan olevan Jaronilin eteen tuijottaen tätä kysyvästi. Kuin tähdentäen Wendlan häviämistä näkyvistä se päästää pienen kurnauksen ja sukeltaa veden alle.

Samalla muutkin kohouman ympärillä pyörineet pienet henget vetäytyvät suon sisään seuraten Wendlaa. Suo pimenee ja rauhoittuu huomattavasti ja vain paikalle sytytetyt kynttilät ja soihdut tuovat valoa.

Borngold auttaa Hendrillon ja Jaronilin takaisin jaloilleen. "Eiköhän meidän ole aika poistua täältä."

Hendrillo on kuin unessa kun häntä autetaan ylös. Hän mumisee itsekseen:
”Poika ryövärin, tekee valinnan...”

Borngoldin puhutellessa hän havahtuu ja katsoo tätä suoraan silmiin.

”No jo kyllä riittävätkin arvoitukset pimeässä. Kiitos silti sinulle että olit oppaanamme. Arvostan sitä. En ole pelkkä narri, Borngold, vaikka muuta olisi nyt voinut luulla. Toivottavasti voin olla ystäväsi?

Ja ne lapset! Nyt pitää miettiä: kuka on se poika ryövärin, joka Wendlan olisi suututtanut noin ja miten? Mistä etsisimme tietoa siihen?”
This message was last edited by the player at 19:44, Wed 25 Mar 2020.

Jaronil könyää vaivoin vakaammalle maalle ja kaataa suovettä ulos saappaastaan pahantuulisen näköisenä purnaten samalla ääneen.

"Mistäpä tosiaan? Asia täytyy kai selvittää kun jokainen halvatun henkiolento meille siitä länkyttää. Sanon vaan että on se kumma etteivät orlanthit kaikista kansoista siedä keskuudessaan yhtä rosvonpenikkaa! Minun tätini mieskin ehti olla lainsuojattomana kolmeen otteeseen ennen kuin omat taanit pistivät hänet hengiltä, eikä meidän jokemme siitä koskaan serkkutytöille suuttunut. Herkkähipiäistä on totisesti väki täällä..."

Varsisaappaan märkä nahka tahtoo tarrata kiinni housunpunttiin, mutta lopulta Jaronil saa nyittyä saappaan jalkaansa ja ottaa irvistellen pari koeaskelta.

"Tiedätkö sinä Borngold keneltä asiasta voisi kysellä? Jos tuo ryöväri oli niin paha että se saa osakseen esi-isien ja jumaltenkin huomion, voisin kuvitella että yksi jos toinenkin täällä tietäisi hänestä. Ja miksi tämä ongelma nousee esiin juuri nyt? Onko tämä poika muka syntynyt ihan äskettäin?..."

Jaronilin silmät vaeltavat Hendrilloon.

"... tai vasta saapunut?"

"Nautaryöväys nyt on niin yleistä puuhaa näillä seuduilla, että jos heität kiven silmät kiinni mihin tahansa suuntaan Pilvikaivolta", hän viittaa kerenellien kotikylän, Pilvivainion, keskellä sijaitsevan kaivon ympäristöön, "osut joko nautaryövärin taloon tai lampaaseen", hän hörähtää rohisevasti itse vitsilleen. "Mutta paras nautaryöväri minun elinaikanani on ehdottomasti ollut", hän katsoo säälivästi Hendrilloa, "Stravul Nopsajalka".

Hendrillo laskee molemmat kätensä Jaronilin hartioille tiukkaan otteeseen, ja katsoen häntä tuimasti toteaa:
”Hevostelu nyt sikseen, Jaronil. Wendla oli täällä, eiköhän hän olisi nimennyt minut ihan suoraan jos sitä olisi tarkoittanut, eikä puhunut kylässä olevasta ryövärinpojasta, mitä? Ja muistettakoon että en ole ainoa Stravulin poika, onhan nuori Farnankin, jos jatketaan sillä linjalla että olisi kyse Stravulista jälkikasvuineen...mihin en kyllä usko.”

Jaronil nostaa käsiään tyynnyttelevästi.

"Älähän nyt suutu, olet oikeassa. Jos sinä olisit se ryövärin poika niin olisit varmaan nyt aaltojen alla Wendlan vetisessä haudassa. Tämä ajoitus vain on niin outo."

Jaronil katsahtaa Borngoldia.

"Emme mielestäni silti voi sulkea Stravulia ja veljiäsi laskuista. Skaldina minun toimeni on tuntea vanhat tarinat ja ennustukset, ja voin sanoa että niissä esiintyvien henkilöiden sankarten lisänimet voivat joskus olla hieman omituisia. Meidänkin kylässämme kerrotaan Aslanna kolmisiskosta, jolla oli itse asiassa viisi siskoa mutta vain kolme heistä lähti hänen kanssaan riiausmatkalle pohjoiseen. Voihan olla että tästäkin kylästä löytyy joku kohtalonkoskettama joka on Stravulin poikia, mutta jonka lisänimi johtuukin hänen omasta kohtalostaan."

”No voimmehan me käydä Farnania jututtamassa mutta voisimmeko ehkä tehdä sen isompaa huomiota keräämättä. En haluaisi antaa Farandarille lisää suunpieksennän aihetta ennenkuin meillä on esittää varmoja vastauksia.”

Hendrillo miettii hetken ja virnistää.

”Ehkä samalla käymme kysäisemässä myös kuunpojilta, onko heillä tietoa asiasta. Hehän niitä varsinaisia ryöväreitä näillä seuduilla ovat!”

Hendrillon heitto saa Jaronilinkin piristymään. "Ha! Siitä vasta taru syntyisikin! Mennään vaan, emmeköhän me ole ansainneet lounasta ja tuopilliset olutta tämän kaiken kunniaksi. Tämä suovedessä puljaaminen saa minut janoiseksi."

Ilta on jo pitkällä, kun pääsette vihdoin pois suolta. Voranga oli huolissaan Wendlan puheista ja toivoi asian ratkeavan piakkoin. Tämän jälkeen hän joutui johonkin toiseen maailmaan eikä naisen puheista saanut hirveästi selvää. Borngold lähti saattamaan sisartaan luolalleen.

Tormaktinkylä sijaitsee suon ja Punanaudan linnakkeen välimatkassa. Kylä on rauhallinen ja nukkuva. Ilmassa on kuitenkin toivoa nyt kun Virran vettä voi taas juoda. Tuopillishaaveet ja ruokailu unohtuu väsyneen mielen järkeillessä unen olevan nyt paras vaihtoehto. Eikä näin myöhään kannata mitään asioita toimittaa. Pehmeät oljet sekä paksu täkki Stravulin talon hevospilttuussa ovat oivaa unilääkettä vauhdikkaan päivän pääälle.

Aamu valkenee Tormaktinkylään ja Stravulin talolle. Pihalla aamupuhteita tekemässä on Onelsin.

Aamuauringon kiireettömässä valossa pääsette nyt tarkemmin tutustumaan Stravulin tyttäreen. Nuoren naisen hiukset punoittavat vahvasti lähipäivinä tapahtuneen värjäyksen johdosta. Olette oppineet, että hänellä on vahva mieli ja kova tahto. Niin, ja voiko häntä vielä naiseksi kutsua, kun ei hän ole käynyt riittejään läpi. Niistä hän ehtikin teille aikaisemmin hieman kertoa peläten, että Ernalda ottaisi hänet omakseen sen sijaan, että Vinga kutsuisi hänet polulleen.

"Veli!" se kuulostaa niin oudolta, "ja Jaronil", Onelsin sanoo sen hieman viekkaalla äänellä. "Tapasitteko Vorangan? Entä Wendlan? Teillä taisikin olla aikamoinen ilta, kun tulitte niin myöhään kotiin. Äiti voi jo paljon paremmin. Olen keittänyt meille puuron, tulkaa syömään."
This message was last edited by the GM at 12:37, Thu 02 Apr 2020.

Jaronil haukottelee, nyppii olkia silmiltään ja tökkii kyljessä kiinni heräilevää Hendstavalia kauemmas.

"Huomenta Onelsin! Olin sinusta huolissani sen ladossa vietetyn yön jälkeen mutta sinähän näytät terveeltä kuin nuori tamma." Jaronil haukottelee taas ja nousee ylös. "Tulemme puurolle mutta hevoset pitää ensin ruokkia. Haluaisitko sinä antaa kaurat Purijalle? Minä näytän ensin siihen pienen niksin, tuo kaakki nimittäin puree..."

Onelsin astelee reippaasti Purijan pilttuun luo. Sitä ennen hän pysähtyy Jaronilin luo. "En olekaan tainnut vielä kunnolla kiittää avustanne siellä ladossa", hän sanoo tomerana. Puhetyylistä ei tule mieleen Ernalda vaan ennemminkin itse myrskujumalan tytär. Hän nappaa kaurat tottuneesti. Onelsinin tyylissä on paljon samaa kuin Hendstavalin hevostenkäsittelyssä. Ja juuri siinä kohtaa, missä Purija normaalisti rankaisee kokematonta hoitajaansa kivuliaalla näykkäisyllä, Onelsin pyöryttää kaurapussia niin ovelasti, että Purija unohtaa kokonaan antaa opetuksen. Jopa hevonen on hieman hämmentynyt toimituksen jouhevasta kulusta, mutta tyytyy rouskuttamaan saamiaan kauroja ilman vastalauseita. Onelsin hypähtelee hevosen luota tallista ulos ja katsoo olkansa yli: "Niin, mitenkäs oli sen puuron laita?"

Sisällä Stravulin talossa pöydän ääressä istuu Serestar. Olette oppineet tuntemaan hänet hiljaisena, mutta nyt nainen on ehkä vieläkin enemmän mietteissään. Hän tervehtii laiskasti tulijoita. Hendrilloa kohtaan sävy kuulostaa jopa vielä enemmän happamalta. "Huomenta. Näittekö lapsia?" Niin, kaksoset Finalor ja Jenale loistavat poissaolollaan. Mutta niin loistaa myös talon tämänhetkinen isäntä Farnan. Hänelle ei ole edes katettu lautasta. Sänky, jossa Farnan yleensä nukkuu on pedattu aivan kuin siinä ei olisi koko yöhön nukuttu.

Ulkona pihalla niin itsevarma Jaronil muuttuu heti varovaiseksi ja vilkaisee sivusilmällä Hendrillolta varmistusta aavistukselleen. Ilmassa näyttää olevan myrkskyn merkit mutta ei auta. Skaldi aloittaa urheasti.

"Huomenta taloon. Niitä lapsia me tässä edelleen etsimme hiki hatussa. Näyttää nimittäin siltä että asiassa on muodostunut, tuota noin, kynnyskysymykseksi joku ryövärin poika, joka ilmeisesti asustelee kylässä. Hän on avain tämän kaiken ratkaisuun ja olisimme ihan vaan tulleet isännältä kyselemään jos hän tietäisi kuka se on. Hän ei taida olla kotona, vai...?"

Onelsin säpsähtää suorasta kysymyksestä ja tiputtaa puuroa lattialle. Hän valahtaa aivan punaiseksi kasvoistaan ja rupeaa siivoamaan sotkuaan hätäisesti mumisten, ettei tiedä mitään Farnanin menoista. Serestar pyörittelee päätään ja valittaa Farnanin olleen useita öitä pois kotoa viime aikoina. Äiti ei tunnu oikeasti tietävän poikansa menoista. Onelsin hinkkaa lattiaa yhä raivokkaammin yrittäen olla osallistumatta keskusteluun.

"No sellaisiahan miehet ovat, se on Orlanthin siunaus ja kirouskin jos kotiväen kannalta katsoo. Toivottavasti hän palaa pian. Vaan haluatkos neitoset kuulla mitä siellä suolla tapahtui? Wendlan lepyttelyssä pelkästään juomakelpoiseksi oli nimittäin jo tekemistä. Katsokaas näin siinä kävi..."

Jaronil alkaa kertoilla tarinaa melko välinpitämättömästi puuhailevalle Serestarille ja vaihtaa samalla vaivihkaa hämmentyneen katseen toveriensa kanssa.

Hendstaval on suolta asti ollut tuppisuuna ja katsellut apeana jalkoihinsa.

"Jaronil, säästelläänkö parhaat jutut päällikölle? Nyt nimittäin on niin että liian moni asia viittaa siihen, että Farnan on ollut pahanteossa. Toivotaan että asia ei ole niin, mutta hankala tätä on kyllä muulle klaanille selittää. Leskenä Serestalilla voi olla vaikeuksia pitää puoliaan ja hänen puolestaan puhuu korkeintaan pari ulkomaalaista sekä rampa karjarosvo. Minun mielestäni Farnan pitäisi löytää heti, ennen kuin tapahtuu vielä pahempaa."

Hendrillo on käyttänyt aamutoimien hetket pitkiin haukotuksiin ja venyttelyihin. Yö tallissa ei ollut kovinkaan virkistävä. Pikku hiljaa Hendrillo alkaa keskittyä enemmän tilan tapahtumiin.

”Pahanteossa, ei kai sentään? Kelpo veikoltahan Farnan on vaikuttanut. On ollut varmaan vaan etsiskelemässä pikku sisaruksiaan niinkuin vastuullinen isoveli tekee.”

Onelisinille ystävällinen, rohkaiseva hymy.

”Setä Hendstaval. Jos olet syönyt puurosi, niin kävisimmekö ulos tuvasta? Jalassani olevan käärmeenpureman side pitäisi vaihtaa ja haava tarkistaa, ja tarvitsisin siihen apua... ja kirkkaampaa valoa. Jaronil, tekisit kauniisit jos auttaisit Onelisia pöydän korjaamisessa?”
This message was last edited by the player at 21:15, Fri 10 Apr 2020.

Jaronil nyökkää. "Oli miten oli, hänet olisi hyvä löytää pikimmiten. Hoitakaa te haava, minä auttelen mielelläni täällä".

Jaronil käärii hihat kaksikon siirtyessä ulos, ja kantaa puurokattilan Orestan perässä takapihan tiskipaljulle. Orestan ollessa lähdössä hakemaan toista lastia Jaronil ryhtyy puhumaan. "Älä mene vielä. Onelsin, tiedäthän että voit luottaa meihin? Minä ja Hendrillo olemme ehkä muukalaisia, mutta haluamme kaikki kolme parasta tälle klaanille. Ja minä.. minä haluan parasta sinulle."

"Ole kiltti ja kerro missä Farnan on. Pelkäänpä että meidän täytyy löytää hänet jos haluamme saada pikkusisaruksesi takaisin. Saat sanani ettemme tee mikään mikä saattaisi hänet vaaraan tai häpeään."

Farnanista kysely saa Onelsinin erittäin vaikeaksi. Hän välttelee Jaronilin katsetta, mutta lopulta komean praxilaisen vakuuttelu saa hänet puhumaan. Onelsin vilkuilee varmistaakseen, ettei hänen äitinsä kuule. Ja hän kuiskaa, niin että Jaronil juuri ja juuri kuulee. "Farnanilla on ollut omia seikkailujaan. Hän on pitemmän aikaa ollut öitä pois omien sanojensa mukaan palvomassa Ulania. Mutta minä seurasin Farnania." Onelsin oikein kiihtyy kertoessaan varjostusmatkastaan. "Viherkonnun tuolla puolen on eräs kieleke, jonka luota pääsee luoliin. Minä en ollut koskaan kuullut niistä luolista. Mutta sinne Farnan meni. Farnan yritti liikkua huomaamatta, mutta minä tunnen hänet. Häntä oli aika helppo seurata." Nyt äänessä on jo ylpeyttä. "Luolasto oli aika sokkeloinen, vaarallinen ja pitkäkin. Luulen, että olimme Virran alla yhdessä kohtaa." Tämän hän selittää vähätellen luolien Nyt Onelsin hieman hermostuu. "Nämä vierailut eivät minua haitanneet. Ja äiti uskoi Farnanin tarinoita. Mutta kun kaksoset katosivat, Farnan lopetti, mistä olin iloinen. Luulin, että hän pysyisi täällä meidän tukenamme. Eilen tunnistin kuitenkin sen katseen. Hän lähti taas luoliin. Luulen, että Farnanilla on siellä rakastaja."

Onelsinin avautuminen saa hänet hämmentyneeksi. Ehkä hän puhui enemmän kuin oli tarkoitus. Nyt Onelsinkin ymmärtää lörpötelleensä veljestään enemmän kuin oli tarkoitus ja hän viskaa vihaisesti pesuvedet mäkeen.

Jaronil hymyilee. "Kiitos Onelsin. Voit olla huoleti, Farnanin salaisuus on turvassa meidän tykönämme. Kaksosten henki on kuitenkin vaarassa joten emme voi odottaa Farnanin paluuta. Meidän täytyy löytää hänet pikimiten. Haluaisitko tulla mukaamme opastamaan? Pakko ei ole, ja voit hipsiä taaemmas kun löydämme hänet niin ettei hän tajua sinun kertoneen meille hänestä."

Onelsin katsoo Jaronilia epäluuloisesti. "Jos se on ainoa keino löytää kaksoset. En vain halua Farnanille vaikeuksia." Hänen ääneensä tulee tiettyä tärkeyttä ja huolehtivuutta: "Ette te löydä luolia ilman minua ja varmasti eksyisittekin niihin. Lähdetään heti liikkeelle. Äiti pärjää täällä kyllä."

Hendstavalin huoli alkaa syventyä. Hän hieman kohottaa kulmaansa Jaronilin ja nuoren Onelsinin turhankin tuttavalliselle jutustelulle mutta muistaa keskittyä kiireellisempiin asioihin.

"Onelsin, tässä voi olla nyt isot asiat kyseessä. Lienee parempi ettet puhu tästä muille ennen kuin käymme selvittämässä mitä Farnan on puuhastellut. Tämä pätee sitten myös äitiisi, eikö vain?"

"No äidille minä en tästä ainakaan kerro ja katsokaa ettette tekään, hmph.", sanoo Oresta kädet puuskassa.

Seurue matkaa Virran viertä kohti luolia. Mitä ikinä Jaronil onkaan matkalta toivonut, se ei näytä olevan toteutumassa. Onelsin on kireän oloinen ja potee selkeästi huonoa omaatuntoa veljensä salaisuuksien paljastamisesta. Hendstavalin isällisiksi tarkoitetut kommentit kirvoittavat tytöstä lähinnä tiuskaisuja, eivätkä Jaronilin yritykset tyynnytellä tästä seuraavaa kinaa hellän diplomaattisesti tunnu juuri toimivan.

Tilanne laukeaa vasta kun Hendrillo kaivaa esiin käärmeensä, joka sukeltaa muitta mutkitta sisään hänen avoimesta paidankauluksestaan lähes kaikkien läsnäolijoiden riemuksi. Karkurin jäätyä kiinni Onelsin pyytää innosta piukeana saada pidellä käärmettä, ja loppu matka kuluu rattoisasti tytön kysellessä kiinnostuneena Hendrillolta Esrolian elämänmenosta ja siitä millainen voikaan olla miehille tarkoitettu maakultti.
This message was last edited by the player at 14:36, Sun 19 Apr 2020.

"...niin, en sano ettenkö kaipaisi temppelin ikivanhoja, sileitä kiviseiniä jonka katolta löysi aina mukavan sopen köllöttelyyn auringon lämmittäessä tavalla, jota tästä maasta vain puuttuu. Ja viini, se menettää puolet aromeistaan matkalla pois kotimaastaan... Onelsin, kunhan tilanne kotopuolessa joskus hiukan... tasoittuu, veisin sinut mielelläni katsomaan Esrolian ikuisia pyhiä paikkoja ja rikkauksia. Mutta sanonpa vaan silti, että käärme ei ole turhaan Esrolian yksi tunnuksista. Täällä teillä asiat puidaan avoimesti, kovankin huudon kera usein, mutta siellä yksi jos toinenkin käärme viihtyy piilossa, ja odottaa kärsivällisesti uhrinsa yhtä väärää liikettä, joka jääkin viimeiseksi.

Vaskitsa on noussut Hendrillon pään päälle ja taipunut pilaversioksi kruunusta.

"...niin, tämä kaveri on harmiton ja lystikäs otus, mutta usko pois, Maalla on pitkä muisti ja sen kätköissä lymyää paljon vaarallista ja arvaamatonta..."

Viimeinen sana hiipuu pois kun lähes erottumaton polku kääntyy kallioisten paasien vierustaa äkkiarvaamatta niiden väliin. Kapeasta rakosesta erottuu alaspäin viettävä luiska, pimeys ja kostea viileys.
This message was last edited by the player at 06:03, Mon 20 Apr 2020.

Rakonen on hyvin huomaamaton ja ilman Onelsinin ohjausta olisi ollut mahdoton löytää. Ei ihme, että tästä ei klaanissa tiedetä enempää. Hän kiemurtelee hyvinkin tottuneen oloisesti  ja vaivattomasti rakosesta sisään. Hevosilla ei ole mitään asiaa tuosta reiästä ja tuottaapa sen läpi tunkeminen raavaille miehillekin vaikeuksia.

Sisällä luolassa Onelsin kaivaa soihdun ja sytyttää sen odotellessaan Hendrillon ja Hendstavalin taiteilua repeytynein housuin luolaan sisään. Jaronilille rako ei ollut suurikaan ponnistus. "Minä en tiedä mikä luolasto tämä on, mutta tänne Farnan aina katoaa. Farnan tietää miten täällä kannattaa kulkea. Älkää te poiketko muualle ja seuratkaa minua. Minä tiedän vain tämän yhden turvallisen reitin, jota Farnan yleensä kulkee."

Luolasto on kostea ja ikävän hajuinen. Se on kuitenkin tarkoituksella louhittu, sillä aina välillä vastaan tulee syvennys louhittuine penkkeineen lepäämistä varten ja portaita helpottamaan jyrkimmissä kohdissa. Onelsin navigoi muistinvaraisesti risteyksistä välillä vasempaan ja välillä oikeaan. Jos suuntavaistonne ei yhtään petä, kuljette poispäin Punanaudan linnakkeesta. Tämä tarkoittaa myös kulkemista Virran ali ja tietyissä kohdissa luolastossa on myös nilkkoihin asti vettä. Käyttämänne rakonen ei selvästikään ollut luolaston pääsisäänkäynti, sillä luola jatkui myös toiseen suuntaan: kohti Punanaudan linnaketta.

Välillä luolan sivukäytävillä kuuluu eläinten ääniä ja näette kaluttuja luita. Mitkä ihmeen otukset voisivat elellä tällaisessa paikassa? Onelsin ei halua lähteä arvailemaan vaan yrittää väistää äänet ja olla välittämättä niistä. Se on kuulemma toiminut ennenkin.

Jossain vaiheessa mahdolliset sivupolut vähenevät ja kuljette louhittua luolaa tuntuvan matkan vain eteenpäin kunnes jälleen laajennokset rupeavat lisääntymään ja sivupolut alkavat. Tuntuu kuin olisitte tulleet matkanne toiseen päähän. Vieläkin Onelsin valitsee varmasti oikean suunnan risteyksistä käyttäen jotain kehittämäänsä muistisääntöä.

Lopulta saavutte luolan suulle, joka on joskus ollut tarpeeksi iso useamman miehen kulkea vierekkäin. Se on kuitenkin tukittu kivillä lukuun ottamatta suhteellisen tuoretta koloa, joka siihen on selvästi tehty melko tuoreeltaan. Kolosta paistaa päivänvalo sisään. Jälleen kerran siirtyminen luolan ja ulkoilman välillä tarkoittaa taiteilua kivien välistä.

Ulkopuolella luolan suuaukon kivien päällä kasvaa nuorta metsää ja koko suuaukko on erittäin hyvin piilossa kasvillisuuden alla. Onelsin katselee epävarmana ympärilleen. "En ole tämän pidemmälle uskaltautunut. Farnan lähtee tästä aina jonnekin, mutta en ole koskaan nähnyt minne. Tässä kohtaa olen palannut kotiin ja Farnan on tullut sitten kun on tullut."

Tienoo näyttää metsäiseltä eikä lähettyvillä näy sen kummempia maamerkkejä. Hendstavalilta ei kuitenkaan mene kauaa hieman ympäristöä tutkimalla saada selville olennaisin seikka: olette smaragdimiekkojen, pohjoisen vihollisklaanin, mailla.
This message was last edited by the GM at 06:02, Fri 24 Apr 2020.

Jaronil katselee ympärilleen selvästi huojentuneena. Avoimen taivaan alla varttuneesta pol-jonista näkee että ahtaassa luolassa mönkiminen on ollut kovempi paikka kuin hän haluaisi myöntääkään.

"Ah, terve taivas ja niityt! Mietin jo onkohan Farnan-paralla kaikki kunnossa jos hän on valinnut romanssinsa paikaksi tuon luolaston, mutta tuo olikin vain läpikulkureitti. Nythän kaikki on kunnossa."

Hendstaval vie kätensä miekan kahvalle ja toisella kädellään ohjeistaa Onelsinia taaksepäin. Muille hän viittoo kovien äänien välttämistä ja sähisee hampaidensa välistä:

"Farnan perhana! Olemme Smaragdimiekkojen tulalla eikä hänellä pitäisi olla tänne tasan mitään asiaa. Nyt pidetään silmä kovana, sillä täällä päin meikäläisiä hivautetaan ensin ja kysytään kymyksiä sitten."

"Tuurilla nämä äpärät eivät tiedä luolista mitään. Ajatelkaapa mitä saamme aikaiseksi jos tusinan meikäläistä hiipii luolia pitkin ottamaan korkojen kanssa takaisin Smaragdimiekkojen ryöväämät aarteet!"

"Sinua nämä eivät Jaronil tunne. Mitäs sanot jos kuljet edeltä ja otamme selvää missä Farnan on? Nyt voi olla nimittäin kiire jos Farnan veljeilee vihollisten kanssa."

Skaldin silmät laajenevat.
"Farnanin kehveli! - ai niin anteeksi Hendstaval" Jaronil madaltaa ääntään kiihkeäksi kuiskaukseksi. "Julkeasti vihollisklaanin mailla riiailemassa henkensä kaupalla? Vaiko kenties ihan päällikön salissa juonia punomassa? Tämä tarina minun täytyy kuulla! Pysykää te kauempana, minä menen edeltä."

Jaronil lähestulkoon ampaisee metsikköön ja joutuu silminnähden hillitsemään itseään ettei suorastaan repisi oksanrisuja ja nuoria pajunvarsia tieltään.
This message had punctuation tweaked by the player at 10:06, Tue 28 Apr 2020.

Metsiköstä löytyy heikko polku. Polku vahvistuu hieman ja päättyy lehmihakaan. Haan toisella puolella siintää pieni kyläpahanen. Juuri sellainen, missä yksi perhekunta näillä main asustaa. Jaronil on jo hyvän matkaa niityllä suunnaten haan keskellä olevan ison kiven luo, kun muut pääsevät metsän reunaan pysyen metsän suojassa ja pitäen näköyhteyden tunnustelijaan.

Hendstaval ehtii sen sekunnin mielessään moittia praxilaisen alkeellisia nautaryöväystaitoja ja innokasta mieltä, kun jostain hieman kauempaa törähtää pahaenteinen sotatorven ääni, jota seuraa useampi toistettu huuto: "Nautaryöväreitä!"

"Gagarthin kulkuset, niinpä tietysti!"
Jaronil kiroilee ja jähmettyy paikalleen, eri vaihtoehtojen kahtaalle repimänä. Antautuako vai paetako luolaan? "Olisipa minulla hevonen! Montako niitä on?"

Kaukaa niityn toiselta puolen kuuluu heikkoja huutoja. "Tuolla se meni! Kjivelle!" Hevosen hirnahdus saattelee vartijan matkaan. "Hae Rostakus!" toinen komentaa toista. Hendstaval kyllä arvaa kenestä on kysymys: Rostakus Kahdestikarkoitettu, Smaragdimiekkojen ringin jäsen ja varsin väkivaltainen tapaus. Nimi juontaa juurensa omien klaanilaisten tappamisesta.

Jaronil ei vielä kunnolla näe vartijoita, mutta äänet ovat selvät: kaksi hevosta on liikkellä, kovaa.

Puiden välistä näkyvä valonvälähdys joka kimpoaa lähestyvän ratsukon keihäänkärjestä saa skaldiin liiketta. Jaronil kääntyy kannoillaan kuin salamasta saaneena ja lähtee kompuroimaan mättäiden yli kohti tiheän pöpelikön tarjoamaa kyseenalaista turvaa. "Voi Gagarthin kulkuset ja partatäit!!!"

Metsän laidassa tilanteen näkee selvästi. Onelsin seuraa Jaronilin toimintaa niityllä purren huultaan jännittyneenä. Tilanteen pahentuessa hän alkaa liikkumaan hermostuneesti kuin valmistautuen ryntäämään niitylle. Nuoren naisen silmät lukittuvat Hendrillon keihääseen. Ei ole vaikea arvata mikä ajatus hänelle on syntymässä.

Hendstaval ei jää tuumimaan vaan kipittää kyyryssä sivuun. "Hendrillo, vie Onelsin takaisin luolaan! Minä hoidan vartijat pois Jaronilin kintereiltä."

Onnuttuaan hieman sivuun Hendstaval vetää henkeä ja päästää ilmoille kimeän vislauksen.

”Tule Onelsin. Tämän luolan paljastuminen on viimeinen asia mitä saa tapahtua. Silloin on nimittäin vaarassa koko klaani, ei pelkästään Farnan joka ei pääse sitä kautta palaamaan.”

Kuullessaan Hendstavalin vislauksen Jaronil on juuri äheltämässä pajukon läpi ja lähes törmää metsään pystytettyyn karja-aitaan. Vastauksena kuuluvat hirnahdukset ja ratsastajien kiroilu ovat jo epämiellyttävän lähellä. Meteli herättää huomiota myös laitumella, jolla iso ruskea härkä ja tusinan verran lehmiä nostaa päänsä ruohon seasta katsomaan tunkeilijaa.

Jaronil tuijottaa sonnia hetken laskelmoiden ja kiipeää sitten nopeasti aidan yli. Hän etenee laitumen poikki varovaisen tasaista vauhtia hallituin liikkein, katse kiinni härässä, hikikarpalot osalla. Härkä mittailee tulokasta katseellaan ja huitaisee hännällään pari kertaa puolelta toiselle, seisoen laitumella tanakasti sorkat maassa.

"Jos Khoros pystyy tähän niin kyllä sitten minäkin! Katsotaanpa haukkuvatko klaanin miehet kääpiöksi sellaista joka härän päälle kiipeää. Ole ihan rauhassa vaan iso poika, saat kohta selkääsi Mustan Orin parhaan ratsumiehen, ja minut siinä samalla." Härkä mylväisee ja puhaltaa ilmaa sieraimistaan.

Yhtäkkiä asiat tapahtuvat nopeasti. Härän lämmin kylki sormien alla. Ponkaisu. Isoisä Jarostalin voiman virta kaulalla roikkuvasta henkiriipuksesta. Käsien ja jalkojen varmat otteet niiden vastatessa härän teutarointiin liike liikkeeltä. Rytinä laitumen laidalta ratsukon ponkaistessa metsiköstä aidan yli. Elmalin valon sietämätön kirkkaus.
This message was last edited by the player at 17:14, Fri 08 May 2020.

Luolan edustan puskat rutisevat ja esiin astuu härällä ratsastava Jaronil. Hän pudottautuu vikkelästi härän selästä ja loikkii pari askelta taaksepäin siltä varalta että härkä alkaa heti teutaroida, mutta se tyytyy maiskuttelemaan huuliaan.

"Tulehan sitten. Parasta olisi jättää sinut tänne, mutta olen sinut velkaa Isoisä Jarostalille. Hän pitää kaikki ratsastamansa eläimet." Jaronil silittelee härän kylkeä ja jatkaa jutustelua yrittäen maanitella sitä sisään luolaan. "Tulehan sitten iso poika. Sinä se olet rohkea kun et pelkää tunkeilijoita, et kirkasta valoa etkä käärmeitä. Minulla on tiedätkö epäilykseni sen käärmeen alkuperästä ja luulenpa ettei sitä olisi kannattanutkaan pelätä, mutta sen taanin hevosen se kyllä säikäytti. Katsotaanpa riittääkö sinulla rohkeutta vielä pimeääkin vastaan. Tulehan niin mennään."

Sonni näyttää tykkäävän silityksestä ja jutustelusta mutta luolan musta suuaukko ei houkuttele. Eläin kääntää päänsä kauas poispäin luolasta, ja alkaa askeltaa ja viuhtoa hännällään. "Uroxin sorkat ja Bareonin kaviot, älä nyt mylvimään ala! Hyvä on, hyvä on, lähde sinä takaisin lehmiesi luokse. Mutta äläpä unohda minua sillä minä tulen vielä joskus hakemaan sinut. Sinä kuulut nyt isoisälleni ja hänellä on tapana saada haluamansa."

Jaronil hätistelee sonnin takaisin tulosuuntaan ja kääntyy pujahtaakseen sisään luolaan.
This message was last edited by the player at 10:23, Mon 11 May 2020.

Onelsin on sähähtänyt Hendrillolle jo useita kiivaita  kommentteja luolassa värjöttelystä kun muut ovat jääneet taakse, kun Jaronil tupsahtaa suuaukosta alas. Kun Hendstavalia ei kuulu huolestuu Hendrillo sekä setänsä että Vaskitsan puolesta. Taanien vangiksi ja kavion alleko nämä nyt jäivät. Onelsinin yllyttämänä Hendrillo hermostuu luolassa odottamiseen, tempaa keihään käteensä ja kiipeää ylös ulkomaailmaan katsomaan, mihin muut nyt jäivätkään.

Hendstaval katselee hetken aikaa, kun smaragdimiekat yrittävät pitää teutaroivia ratsujaan kurissa. Nauttien näystä täysin rinnoin hän vetää keuhkonsa vielä täyteen ilmaa, astuu esille ja komentaa hevosia kierimään mutaisessa ruohossa. Hendstaval hekottelee koko matkan takaisin luolalle siinä käsityksessä, että temppu onnistui täydellisesti. Koska partiota ei näy, on Hendstaval hiljentänyt kipeän lonkkansa kanssa kävelyyn ja hän ilmestyy suuaukolle rauhallisen itsevarmana.

"Älkää huoliko, järjestettiin kunnon metku naapureille. Saa nähdä saavatko koskaan tietää ketä saavat kiittää."

Luolan ulkopuolella kaikki vaikuttaa rauhalliselta. Pikkulinnut visertävät kevään merkkejä ja pilvet antavat auringolle tilaa ottaa vuorollaan paikkansa esillä. Smaragdimiekkojen metsä näyttää oikeastaan aika kauniilta ja seesteiseltä. "Setä!" Ääni on kaukainen ja Hendstaval ei ole ihan varma kuuliko vai kuvitteliko sen. "Setä!" Huuto on enemmänkin huudon ja kuiskauksen sekoitus.

Kohti luolaa juoksee kaksi hahmoa käsi kädessä. Toinen, huutaja, on tietenkin Farnan. Hänen perässään vedettävänä yrittää pysyä nuorten ikäluokkaa oleva tyttö pitkine tummine hiuksineen. Kaksikko juoksee luolaa kohti. Kädestä pitäminen luonnollisesti haittaa toimitusta, mutta tuntuu olevan heille tärkeää.

Farnan haukkoo henkeään päästyään setänsä luo. Poika on erittäin vaivautuneen oloinen ymmärrettyään johtaneensa muut tähän tilanteeseen ja hänen salaisuutensa paljastumisesta. Toisaalta hänen kasvoiltaan paistaa helpotus siitä, että oikeat aikuiset ovat nyt paikalla asiaa selvittämässä.

Onelsin on ollut kiinnostunut luolan ulkopuolisista tapahtumista ja viimein ei pysty pidättelemään itseään vaan ryntää äkkiä luolasta ulos. Hän aloittaa veljensä sättimisen saman tien nähtyään tämän. "Vai tällaista sinä olet puuhaillut! Ymmärrätkö yhtään mihin vaaraan olet meidät saattanut?" Onelsin lähestyy vihaisesti veljeään käydäkseen tähän käsiksi. Samassa kaikki tulevat kuitenkin tietoiseksi tummahiuksisesta tytöstä Farnanin takana, joka katsoo paikalla olevia vihollisklaanin jäseniä pelokkaana ja epävarmana.

Luolaan pujahtamaisillaan ollut Jaronil on törmätä luolasta ulos tulevaan Hendrilloon, ja samalla Hendstavalkin astelee paikalle. Skaldi ottaa muitta mutkitta kummatkin toverit haliotteeseen.

"Hah haa, selvittiin! Olin kusta housuuni tuolla metsässä kun löysin itseni ratsutta taanien sotatorvien kantamalta. Kiitoksia toverit, kiitoksia!"

Jaronilin ja muiden huomio kiinnittyy metsästä saapuvaan Farnaniin ja Onelsinin toruihin. Jaronil puuttuu puheeseen juuri kuin Farnan on saamaisillaan tukkapöllyä.

"Onelsin, olet kyllä täysin oikeassa mutta epäilenpä ettei Farnanilla ole käyttöä järkipuheelle juuri nyt. Minusta näyttää siltä että hänellä on ollut mitä erinomaisin syy vaarantaa henkensä vihollisen mailla heilastellen. Etkö aio esitellä kumppaniasi, Farnan?" Jaronil hymyilee mustahiuksiselle tytölle. "Älä huoli, olet turvassa meidän kanssamme. Minä olen Jaronil, emmekä minä ja Hendrillo tässä ole punanautalaisia. Hendstaval taas on Farnanin sukua ja, jos vaistoni ei petä, niin olet kohta sinäkin".
This message was last edited by the player at 14:04, Thu 14 May 2020.

Hendstavalin silmät ovat pullistua päästä. Hän ottaa askeleita Onelsinin suuntaan kääntääkseen tämän takaisin luolan suuntaan.

"Farnan, kautta Valindin parran! Onko tuo tyttö mukanasi omasta halustaan? Meillä ei olisi nyt oikein aikaa kiikuttaa vankeja mukanamme."

Sitten kääntää katseensa tyttöön.

"Sinä taas siellä, mikäli omasta tahdostasi olet lyöttäytynyt veljenpoikani matkaan niin osanottoni on mitä syvin. Olen Farnanin setä Hendstaval. Mikäs teillä ylipäätään on suunnitelmana?"

Hendrillo nilkuttaa takaisin päin löydettyään Vaskitsan. Käärme on tiukkana kipeänä kieppinä nilkassa kiinni, äkäisenä siitä, että on taas saanut tehdä Hendrillon puolesta kaiken vaarallisen ja hankalan.

"Jahas Farnan. Sinä oletkin ehtiväinen miehenalku. Kerrohan toki, poika ryövärin, mikä tekee tästä impyestä tavoiteltavamman kuin kuolemattoman rakastajattaren syli?"

"Nyt on kai tilanne se, että meidän pitäisi joko pistää nuorikkosi hengiltä jottei hän pääse lavertamaan kotona luolasta, tai ryöstää hänet mukaan. En väitä ettenkö olisi ikäisenäsi keittänyt itsekin melkoisia soppia - mutta en ehkä ihan näin sakeaa."

"Mirani ei ole mikään vanki", Farnan oikaisee muita tiukkana ja varmana asiastaan. Tyttö hakeutuu Farnanin selän taakse entistä tiukemmin kuultuaan puheita hänen kohtalostaan. "Hän tulee mukaamme omasta halustaan. Eikä meillä ole... äh... ei meillä ole suunnitelmaa", aivan kuin Farnanin pitäisi vasta nyt miettiä miten asiat tulevat lutviutumaan. "Mutta tänne emme jää! Koko paikka rupesi kuhisemaan nyt fyrdiä ja katsoimme parhaaksi paeta luolan kautta." Hän katsoo epäuskoisena setäänsä ja tämän seuruetta. "Oletteko te se hyökkäysjoukko?"

Jaronil vilkaisee muihin hieman vaivautuneena. "Niin tuota, mehän se. Tulimme luolan kautta, itse asiassa etsimään juuri sinua, ja sitten taanien partio huomasi, tuota, meidät."

Aurinkoinen ilma lienee väistymässä sillä Jaronil tuntee poskellaan ensimmäiset hennot sadepisarat. Tosin sateen ei pitäisi lorista. Eikä pisarat olleet sadevettä! Luolan päällä olevan kummun päällä seisoo tumma hahmo hohottaen samalla virtsaten rinteessä aivan liian lähellä oleville kiville. Esityksensä päätteeksi hän ravistelee erittäin selkeästi viimeiset tipat heppinsä päästä ja piilottaa sen housuihinsa. "Hohhohoo... On kjyllä onnettomin ryöväysjoukko, mitä punanaudoilta on koskaan lähetetty!" Lauseen lopuksi hän vislaa kovaäänisesti kuin antaen merkin muualla oleville klaanilaisille löydöksestä.

Mies liukastelee mäkeä alas. Sieltä täältä tupsahtelee esiin hänen seurassaan olleita taaneja naureskellen. Kun aurinko hieman antaa myöten näette miehen olevan risupartainen ja kasvoiltaan ahavoitunut. Puhuessa näkyy miten elämä on vienyt häneltä jo muutaman kulmahampaan mennessään. Vanha kumis haisee kilometrien päähän. Hän on Rostakus Kahdestikarkoitettu.

Mies röyhtäisee suun sisäisesti ja tuntuu nielaisevan sen mikä oli ylös tulossa. "Ikjävä keskeyttää tämä perhetapaaminen", hän sanoo naurattaen seuralaisiaan. "Ljuulin, että olitte nautojen perässä, mutta teitä taisikin kiinnostaa vähän erilaiset kantturat", hän huudahtaa katsoen samalla Mirania, joka yrittää hävittää itsensä Farnanin paidan alle. Farnanin käsi puristuu nyrkkiin.
This message was last edited by the GM at 11:35, Sun 17 May 2020.

Jaronil vilkaisee salavihkaisesti Hendrilloa ja Hendstavalia ja liikauttaa hieman päätään. Viesti on selvä: "Luolaan?"

Ennen kuin Hendstaval ehtii singahtaa luolaan, huomaa hän silmäkulmastaan Farnanin reaktion. Peläten mitä pojalla on mielessään Hendstaval ottaa varovaisia askeleita nuoria kohti pitäen katseensa kohti Rostakusta.

"Rostakus, jos olisimme olleet rosvoaikeissa liikkeellä niin tuossa kunnossa olisit kuullut vierailustamme vasta aamulla. Nyt olimme omiemme perässä ottamassa selvää mitä nuorilla on meneillään. Eiköhän palauteta kyyhkyläiset omiin klaaneihinsa haastateltaviksi ennen kuin homma etenee tämän pidemmälle. Voit mennä kärsimään pidätysvaikeuksistasi muualle ja palataan asiaan virallisemman neuvottelun merkeissä."

Sitten hän tivahtaa nuorille:

"Rohkea karkumatkanne jäi nyt tällä kertaa tähän. Ajattelette sekä perheidenne että toistenne parasta jos hoidetaan tämä asia aikuisten kautta."

Ystävänsä nöyryytyksestä raivostunut Hendrillo puristaa keihäästään rystyset valkoisina, ja sanoo Rostakukseen erityisemmin katsomatta, mutta niin kovaa että hänkin sen varmaan kuulee:

"Olen uusi näillä main, mutta ehtinyt kuulla Smaragdimiekoista jo paljon. Nyt olen nähnyt yhden heiluvan velttona. On sanottava että olisin olettanut sen olevan sekä lujempi, että paljon pidempi..."
This message was last edited by the player at 09:00, Tue 19 May 2020.

Rostakus kiertelee tilannetta yrmeänä. Kauempaa näkyy lähikylän fyrdiä kokoontuvan paikalle. Saapupa paikalle ratsailla vielä muutama asetaanikin noloina. Heidän hevosensa näyttävät siltä kuin olisivat ottaneet kunnon mutakylvyn. Lisääntyvä yleisö tuntuu lietsovan Rostakusta kunnon esitykseen.

"Hohohoo.. on nje pahoja suustaan", Rostakus huutaa niin, että kaikki varmasti kuulevat. Loukkaukset valuvat kuin vesi ankan selästä.

Hendstavalin kiinnostus nuoria kohtaan tarttuu Rostakukseenkin. "Niin... Mjikäs kanttura se sinulla olikaan siellä piilossa?" Rostakus repäisee Farnanin helposti maahan. Poika loukkaa kaatuessaan käsivartensa kiveen. Roatakus nostaa Mirania hiuksista ylös ja sylkee tämän naamaan totuuksiaan: "Tjäällä ei yksikään huoranpenikka riiaa punaisten koirien kanssa!"

Farnan keräilee itseään ja ennen kuin kukaan ehtii väliin, hän huutaa: "älä... koske... häneen!" ja tirvaisee kurittajaa takaa päin suoraan aiemmin esitellyille sukukalleuksile.

Teko aiheuttaa välittömän valpastumisen joukoissa ja keihäät ja miekat nousevat valmiusasentoon. Tuollainen isku tiputtaisi normaalin miehen miettimään olemassaoloaan hetkeksi kaksinkerroin maassa, mutta Rostakus Kahdestikarkoitettu on ilmeisesti eri maata. Mirani tippuu hänen kädestään paeten itkien poispäin tilanteesta.

Rostakus kääntyy hampaitaan kirskuttaen Farnania päin. "Sjinä nulikka se taidat haluta päästä hengestäsi!" hän huutaa sylki lentäen vetäen miekkansa esiin. Rostakus kuitenkin pysähtyy hetkeksi: "Mjutta eipä tuollaisen rääpäleen hengiltä pistäminen täällä metsässä paljon tyydytystä tuo. Tehdäänpäs tästä jotain suurempaa!" Farnan-parka on saamassa elämänsä ensimmäisen kutsun kaksintaisteluun...

Hendrillo:
"No niin. Olet varmaan rääkännyt näitä lapsia aika lailla enemmän kuin oikean soturin kunnialle olisi soveliasta, vai mitä?
Tai no, siitä kunniasta et Rostakus näytä paljoa tietävän.
Me emme tulleen hyökkäämään, tai varastamaan tai edes tahallaan teidän maillenne, vaan ainoastaan selvittämään näiden onnettomien kohtaloa, mutta tehdään sitten niin kuin isäntäväki tahtoo.
Farnanin tappamisestako ajattelit jotain suurempaa syntyvän? Jos näin, niin tätä teidän sankarianne voi vain sääliä!"

(tässä kohtaa Hendrillo huitaisee kädellään laajalla kaarella sivustakatselijoiden suuntaan.)

"Ota Rostakus tuon mullikoinnin kohteeksi aikuinen mies - jos uskallat -  niin minä tarjoudun vastukseksi. Sillä ehdolla toki, että et enää koska tyttöparkaan, ja jos minä voitan, päättää Punakarja heidän kohtalostaan!"
This message was last edited by the player at 09:28, Tue 02 June 2020.

Rostakuksen mielenkiinto Farnania kohtaan lopahtaa täysin. Hän nilkuttaa, ilmeisesti osumalla oli vaikutus, lähemmäs tuota esrolialaista ilmestystä mittaillen tätä katseellaan. "Rohkeaa! Tjyhmää, mutta rohkeaa. Et taida tietää ketä vastaan juuri keihääsi nostit, muukalainen? Rostakus Kahdestikarkoitettu, häijyin kaksintaistelija koko Sartarissa." Paikalle kertynyt yleisö huutaa kannustuksia. "Hyvä on! Hyväksyn haasteen ja panoksen." Hän päästää kovan hikkauksen muistutuksena yleiskunnostaan tälle päivälle. "Taistelu käydään Vaarasaarella viikon päästä tuulipäivänä. Nyt, häipykää vähän äkkiä täältä sinne mistä tulittekin!" Yleisö alkaa protestoimaan mahdollisten vankien päästämistä vapaaksi kovaan ääneen. Rostakus hiljentää heidät sähisemällä. Virallisen kaksintaistelun houkutus on liian suuri.

Seurueen keräillessä itseään lähtökuntoon ja kohti luolaa tuntuu Rostakus saavan vielä yhden oivalluksen. "Niin, tuo ljuola! Veikkaan, että sen toisessa päässä haisee punaisen lehmän paska." Ja taas muut smaragdimiekat röhöttävät Rostakuksen antaessa aikaa naurulle. "Mjehän emme keskustelleet siitä, mitä tapahtuu, kun minä voitan: te annatte täyden käyttöoikeuden luolaan ja sieltä löytyviin aarteisiin smaragdimiekoille ja pysytte iäksi pois sieltä."

"Olkoon niin!" huutaa Jaronil parhailla skaldin elkeillään.
"Kaksintaistelu vertaisten kesken kuulostaa jo enemmän miehen puheelta. Mutta jos kaksintaistelun panoksena kerran on luola niin eikö itse taistelukin tulisi käydä siellä? On tuskin toista paikkaa joka olisi niin keskellä klaanien maiden välissä kuin mitä tämä onkalo on.

Jaronil pitää dramaattisen tauon ja laukoo juuri kun Rostakos on sanomassa jotain. "Vai miten on Rostakos, pelkäätkö pimeää?"

Rostakus katsoo skaldia tuimasti. Mieli tekisi vastata, mutta Rostakus tyytyy sivuuttamaan ehdotuksen heilauttaen sormeaan luolaa kohti. "Pjainukaa nyt hittoon täältä ja olkaa onnellisia, että annoin teidän elää." Rostakuksen ympärille alkaa kerääntyä torikokous, jossa häntä moititaan vankien pakoon päästämisestä ja lasketaan mahdollisten lunnaiden suuruutta. Rostakuksen mieli on jo tulevassa kaksintaistelussa.

"Meidän lienee parasta lähteä kun vielä voimme", sanoo Jaronil hiljaa ja voipuneesti. "Tulehan Farnan, emme voi mitään tälle juuri nyt."

Farnan pitää käytännössä raahata luolaan. Koko ajan hänen silmänsä ovat nauliintuneet Miraniin, joka huutaa jotain mistä ei enää saa selvää. Väkijoukko mylvii kuka mistäkin syystä Rostakuksen imiessä hämmingin aiheuttamaa energiaa itseensä hohoatten tilanteelle.

Joukon vetäydyttyä luolaan, sen suu täyttyy kiinnostuneista smaragdimiekoista. Kukaan ei onneksi lähde seuraamaan.

Onelsin kihisee kiukusta, mutta ei vielä rupea moittimaan veljeään. Kun sopiva turvaetäisyys on saavutettu Farnan avaa viimein suunsa. Äänen tuskin kuulee ja siihen on kerätty paljon rohkeutta: "Olisin minä voinut sitä vastaan tapella vaikka heti..."

Hendrillo läiskäyttää Farnania selkään hieman kovempaa kuin veljellinen kannustus tarvitsisi.

"No niin aivan, mutta kohtalo nakkasi nyt sen homman minulle. Mutta, Farnan, meillä jäi puheet kesken ennen kuin Rostakus pälähti häiritsemään. Eli mitä ihmettä sinulla on ollut tekemistä Wendlan kanssa! Vastauksia poika. Nyt."

Farnan voihkaisee iskun jäljiltä ja katsoo Hendrilloa ihmeissään. "Wendlan?" Hän oli ehkä odottanut moitteita vihollisklaanin mailla aiheuttamistaan ongelmista ja pyörittelee nyt hämmentyneenä päätään. "Mutta.. tuota... en minä...", ei Farnan tilanteesta poiskaan pääse ja muut tuntuvat tietävän jo tarpeeksi. Farnan kiemurtelee vältellen siskonsa katsetta ja yrittää kuiskata niin, että sisko ei kuulisi. "No, me teimme sitä täällä luolassa! Tuolla on yksi sivuhaara. Mutta siitä on ainakin viikko jo aikaa. Ja ei sen pitänyt olla muuta kuin... Sitten löysin Miranin", Farnan jää tuijottamaan käytävää, joka vie tuon rakastetun luo.

Jaronilin kasvoilla käy ensin hämmennys ja sitten ohimenevä häivähdys ilkikurisuutta joka ehtii jo kielen päälle ennen kuin suu sen napakasti poikkaisee ilman että silmät eksyvät Onelsinin suuntaan juuri lainkaan. Sen sijaan suusta pääsee painavampaa sanaa.

"Farnan... nuori veri on kuumaa, kyllä minä sen ymmärrän, eikä ole minun paikkani ulkoklaanilaisena sinua ojentaa, mutta kautta Orlanthin pal.. tuota anteeksi Onelsin, sukukalleuksien... sinun täytyy ajatella muullakin kuin vehkeelläsi! Et taida tajuta millaiseen pulaan olet klaanisi saattanut iloittelullasi, etkä vain kerran vaan luultavasti kahdesti!"

"Jos en ihan väärin arvaa niin Wendla oli valmis myrkyttämään koko kylän kostoksi siitä että jätit hänet Miranin takia. Ja entäpä Miran?! Te olette olleet yhdessä kiitävän hetken ja sinä sanot olevasi valmis kuolemaan hänen puolestaan epätoivoisessa kaksintaistelussa. No tiedätkö mitä poika, kuoleminen on helppoa ja sillä pääsee kyllä laulun aiheeksi, mutta onko sinusta elämään hänen vuokseen ja hänen kanssaan, ilmana hänen maalleen ja isänä hänen lapsilleen? Parempi olla, koska Hendrillo tässä pani juuri päänsä pantiksi sen puolesta!"

Jaronil pitää pienen tauon ja sanoo syntyneeseen hiljaisuuteen pehmeämmällä äänellä. "Farnan, kaikki meistä itseään Orlanthia myöten töpeksivät, mutta minä soisin ettei sinun tarvitsisi vaeltaa alamaailman saleihin asti virheitäsi korjatessasi. Mieti nyt tarkkaan mitä haluat tulevaisuudeltasi ja tee se kuten aikuinen mies. Sinun rakkautesi Miranin kanssa on kaunis asia ja me aiomme tehdä kaikkemme että asiat kääntyvät parhain päin. Älä anna sen kaiken valua hukkaan."
This message was last edited by the player at 13:48, Fri 05 June 2020.

Farnan kuuntelee vakavana. Epätoivo valtaa hänen kasvonsa totuuksien tippuessa hänen tietoonsa. Hän hyväksyy asiat ja katsoo muita anellen ymmärrystä. Viimein hän saa suunsa auki: "Mitä minun pitäisi nyt sitten tehdä?"

Skaldi taputtaa nuorukaista olalle.

"No, pää pystyyn Farnan. Seuraavaksi meidän täytyy mennä puhumaan klaanin ringille ja he haluavat varmasti kuulla tarinasi, mutta älä huoli, me olemme tukenasi. Minä ja Hendstaval taivuttelemme klaaninringin kannallemme ja Hendrillo tässä ei ole ensimmäistä kertaa heihästä heiluttamassa. Jos sinä käyt uhraamassa Orlanthille vaikka lampaanvuodan niin eiköhän tästä kaikesta selvitä. Sinun tehtäväsi on miettiä mitä teet siitä eteenpäin."

Jaronil miettii hetken. "On kuitenkin yksi asia jonka kanssa voit auttaa heti. Wendla puhui meille klaanissa asuvasta ryövärin pojasta. Hendstaval arveli että sinä tietäisit hänestä jotain."
This message was last edited by the player at 18:11, Mon 08 June 2020.

Farnan katsoo Jaronilia epäillen tämän jekuttavan nyt. "Onhan meitä ryövärien poikia klaanissa reippaasti", hän snoo katsoen samalla Hendrilloon kuin tajuten tämänkin nyt omaavan saman arvonimen. "Mutta eipä Wendla kai nyt muita tunne kuin... minut", Farnan sanoo pettyneenä. Farnan jäsentelee ajatuksiaan. "Mutta eikös vesi muuttunut jo juotavaksi? Onko Wendla jo siis leppynyt?" hän kysyy nyt jo ujuttaen toiveikkuutta keskusteluun.

"Farnan, Wendla on vienyt lapset, ne samat joista sinä olet ollut vastuussa, eikä suostunut heitä vapauttamaan, joten leppymisen voit päätellä siitä.

Jaronil, luolan ilma taitaa olla aron pojalle sopimatonta. Tätä poikaa ryövärinhän me juuri täältä lähdimme etsimään. Mutta, Farnan, vielä toinen arvoitus, ehkä vaikeampi. Sanooko talja harmaa sinulle mitään erityistä?"

"Ovatko Finalor ja Jenale Wendlan luona?" Farnan huudahtaa. Hänen naamansa valahtaa valkoiseksi asian ymmärtämisestä. "Meidän pitää hakea heidät nyt heti pois", hän vetoaa muihin. "Voin näyttää missä tapasin Wendlan." Onelsin, joka on muuten ollut hapan veljeään kohtaan myötäilee kyllä ajatukselle noutaa klaanin lapset kotiin pikimmiten.

Jaronil vilkaisee happamasti Hendrillon suuntaan "Ryövärin poika juu... kun puljaa tarinoiden kanssa yhtä kauan kuin minä oppii äkkiä sen että epiteettien kanssa pitää varoa. Puolet ajasta ne ovat tarkoituksella harhaanjohtavia ja aloittavat sukuvihoja ja ties mitä. Tässä tapauksessa on ehkä kuitenkin parasta että viet meidät Wendlan luo hetimiten, Farnan. Voit kertoa siitä taljasta kävellessämme."

Hendstaval jupisee selvästi vielä vähän pahana Smaragdimiekkojen käsissä saadusta nöyryytyksestä.

"Sietäisi olla enemmänkin ryövärin poikia näinä päivinä, turhan moni meikäläinen tyytyy lihomaan oman karjansa maidosta."

"Talja harmaa kuulostaa pahasti Telmoreilta. Ne ovat lähistöllä asuvia ihmissusia, joilla ei ole mitään ryöstettävää mutta joita on pahuksen vaikea nitistää pysyvästi. Nyrkkisääntönä mitä vähemmän niistä kuulee, sen parempi."

Farnan nyökyttelee setänsä huomioiden mukana vaikuttaen aikuisemmalta kuin onkaan harmaataljoista puhuttaessa. Hän lisää vielä kuin olisi sellaisen kanssa joskus muka ollut tekemisissä: "Ne on pirullisia otuksia."

"Tulkaa, seuratkaa minua Wendlan luo", Farnan sanoo äänessään hieman jännitystä ja lähtee johdattamaan joukkoa.

Paluumatka kulkee takaisin samaa reittiä kuin tullessa. Jossain vaiheessa luola on taas hyvin kostea, todennäköisesti Vuoksen alla. Siinä kohtaa Farnan pysähtyy ja sanoo salaperäisesti: "Tästä kohtaa pääsemme siihen luolaan, jossa tapasin Wendlaa." Matka jatkuu vielä jonkin aikaa. Tottuneella otteella Farnan valitsee oikean suunnan aina luolan haarautuessa.

Lopulta luolastossa alkaa kuulumaan aivan selvää lapsien naurua ja hauskanpidon ääniä. Farnan viittoo kulkemaan hiljempaa. Luola mutkittelee ja lopulta saavutte kulman luokse, jonka takaa äänet kuuluvat erittäin selvinä. Mutkan takaa hohkaa vihreää valoa. Farnan pysähtyy kulmalle jännittyneenä. Hän ei uskalla kurkistaa kulman taakse ja kuiskaa, arvaten kyllä vastauksen: "Mitäs nyt tehdään?"

"Hyvä kysymys, Farnan. Meidän täytyy saada hänet leppymään ja palauttamaan lapset, mutta emme tiedä kuinka syvä hänen pettymyksensä on ja mitä hän huolisi vastineeksi näiden palauttamisesta. Ehkä on parempi jos tunnustelemme asiaa ennen kuin sinä näyttäydyt. Pysykää sinä ja Onelsin näkymättömissä, me menemme puhumaan hänelle".

Jaronil nyökkää tovereilleen ja astuu esille luolan mutkan takaa. "Ehtoisa Wendla, joen valtiatar! Suokaa meille anteeksi tämä tunkeutuminen, mutta meidän oli kertakaikkiaan nähtävä luolan hämyyn kätkeytyneen hahmonne sulokkuus, sillä se valvottaa meitä miespoloja iltaisin. Tuomme teille uutisia ja sovinnon sanoja, jotka muuttaisimme mielellämme teoiksi jos sen sallinette."

Wendlan luola on kaunis näky ja kokemus aivan eri kuin Tarvassuolla. Kirkkaan vihreänä hohkaavat sudenkorennot luovat luolaan tarpeeksi valoa. Valossa erottuu kaksi lampea joiden keskellä on kivinen valtaistuin. Tuolla valtaistuimella istuu Wendla pitäen yllä hahmoaan lammista virtaavalla vedellä. Hänen ympärillään häärii lauma kylän lapsia ilkosillaan kuin syntymäpäivinään. He leikkivät vedessä hyppien lampiin ja istuvat Wendlan sylissä tämän tehdessä erilaisia vesieläimiä heidän ilokseen. Joku lapsista juoksee edestakaisin vesipatsaan läpi kikattaen joka kerralla.

Jaronilin ääni keskeyttää leikit ja lapset pelästyvät. Ne hyppivät lampiin sukeltaen syvälle piiloon. Rohkeimmat jäävät pinnan tuntumaan pitäen silmät vedenpinnan yläpuolella. Wendlan on täytynyt loihtia näille lapsille apuja veden alla selviytymiseen. Ei kukaan aikuinenkaan pysty noin kauan olemaan veden alla tulematta hengittämään välillä pinnalla. Saati sitten lapsi.

Wendla ei ole edes yllättynyt nähdessään tulijat. Hän esiintyy taas kauniina itsenään ja on suorastaan lempeä toimissaan. Tosin niinhän hän oli viimeksikin, aluksi. "Sehän on skaldi Jaronil Kehtojoen rannoilta", Wendla taisi sittenkin kuulla pyynnön suolla. Wendla nousee istuimeltaan ja lipuu viekoitellen seurueen ja etenkin Jaronilin läheisyyteen. "Uutisia. Niitähän minä kaipasinkin. Kertokaa toki", hän sanoo tehden samalla selväksi, ettei hänen elämäänsä juurikaan hetkauta ihmisten kylissä tapahtuvat asiat, kunhan vedet pidetään puhtaina.

Jaronil nielaisee tahtomattaan Wendlan hemaisevan hahmon lähestyessä. Mylvivä härkä ja sarvet kanssa, tuo poika on ehkä mennyt töpeksimään mutta en minä häntä totisesti syyttääkään voi. Nyt tarkkana...

"Uutisia.. aivan arvon Wendla, yhytimme mainitsemanne ryövärin pojan ja kuulimme häneltä loput tarinasta. Ymmärrämme nyt paremmin miksi pahoititte mielenne niin syvästi. Epäilenpä että tämä valitettava tilanne johtuu paljolti poikaparan nuoruudesta. Hän oli suhtautunut koko asiaan liian kevytmielisesti, ymmärtämättä voivansa haavoittaa tunteitanne nuoruuden innossaan."

Jaronil nojautuu Wendlan puoleen luottamustaherättävästi. "Totta puhuen vika on myös meidän. Myöskään me aikuiset emme osanneet häntä opettaa sillä emme osanneet arvata teidän kaltaisellanne olennolla olevan... tämänkaltaisia tarpeita. Kertokaa minulle hyvä Wendla, mikä sai teidät kiinnittämään huomionne juuri häneen? Tunsitteko vetoa nimenomaan häneen, vai olitteko pikemminkin yksinäinen?"

Maininta ryövärin pojasta aiheuttaa Wendlassa epäilyttävän väristyksen. Hän kuitenkin korjaa itsensä ja jatkaa lempeällä äänellä. "Häneenkö? No, onhan hän komea, jäntevä ja nuori. Lisäksi sopivan eksoottinen ja tumma", Wendla luettelee samalla tutkien silmillään Jaronilia kiireestä kantapäähän. Kuvaileeko veden neito nyt Farnania vai Jaronilia? Hän kääntää selkänsä Jaronilille ja nostaa käden teatraalisesti otsalleen. "Vetten vartiointi on välillä kovin yksinäistä puuhaa. Onhan minulla kaikki lemmikkini, mutta välillä kaipaan aikaa ihmisten kanssa. Sellaista laatuaikaa, jos ymmärrät." Hän kurkistaa olkansa yli ja kysyy tietty viileys äänessään: "Missä se poika on?"

Nurkan takana Farnan kuuntelee puheita korvat punaisina eikä oikein tiedä miten päin olisi. Onelsin alkaa tuskastua tilanteeseen ja kannustaa tönimällä Farnania kohtaamaan hölmöilynsä seuraukset itse.

Hendstaval katsoo säälien Farnania eikä voi olla ajattelematta, miten monelta hölmöilyltä isän ohjaava käsi olisi voinut pojan säästää. Jos Stravul olisi vain selvinnyt kapinasta, ja jos loppu ei olisi tullut liian innokkaan Hendstavalin virheistä... Synkkään kierteeseen joutunut ajatusketju katkeaa, ja Hendstaval rohkaisee veljenpoikaansa:

"Farnan, tiedät itsekin mitä mieheksi kasvaminen tarkoittaa meillä päin. Teit tekosi suvultasi piilossa ja joudut nyt kohtaamaan seuraukset. Tiedä kuitenkin että seison rinnallasi. Wendla ei ole klaaniani ja jos se mielii satuttamaan satuttamaan sinua, kohtaa se vihani siinä missä kuka tahansa sukuni vainoaja."

Farnan ottaa setäänsä olkavarresta kiinni ja katsoo tätä silmiin kiittääkseen sanoista. Hän sulkee silmänsä ja huokaisee syvään. Ja samassa hetkessä kääntyy nurkan takaa esiin. Hän kävelee aluksi hieman epävarmasti mutta reipastuen Jaronilin viereen kohdaten vetten neidon skaldin rinnalla, ei hänen takanaan.

Jaronil katsoo Farnania hymyillen ja nyökkää tälle, kääntäen jälleen katseensa Wendlaan.

"Arvon Wendla, kaikki meistä ovat joskus yksinäisiä ja kaipaavat sellaista laatuaikaa. Uskon että teidät kaksi toi alun perin yhteen molemminpuolinen houkutus. Farnan kertoo minulle teillä oli erittäin hauskaa yhdessä, ja se on hyvä niin."

"Mutta toisen omistamisessa on kyse jostakin muusta. En tiedä tunnustaako teidän kaltaisenne mahtava olento ketään itseänne mahtavampaa voimaa tässä maailmassa, mutta jos tunnustaisi ja tämä olento käskisi teitä seuraamusten uhalla jättämään jokenne ja asettumaan luokseen, niin eikö tilanne olisi sekä tukala että mahdoton välttää? Ettekö olisi onneton?"

Jaronil laskee kätensä Farnanin olalle ja jatkaa. "Asia on niin että Farnan-parka löytää itsensä aivan samasta tilanteesta. Hän on ihmismies jolla on velvollisuuksia kylälleen, ja hän tahtoo löytää itselleen vaimon joka antaa hänelle terveitä ja reippaita jälkeläisiä. Voisitteko te antaa hänelle säihkyväsilmäisiä pienokaisia kuten nuo tuolla.." Jaronil heilauttaa kättään laajassa kaaressa lammikoissa piileskeleviin pienokaisten suuntaan "..ja kasvattaa heidät kuten ihmiset kasvattavat, niin että heidän kansansa ottaisi heidät omakseen eikä heitä oudoksuisi? Varmasti halutessanne voisitte, mutta eikö se johtaisi teidät harhaan siitä kuka todella olette? Pyydän teitä arvon Wendla, luopukaa vaateestanne Farnaniin, antakaa hänen jatkaa elämäänsä kuten hänen on tarkoitettu ja päästäkää lapset menemään. Me löydämme varmasti laatuajan tarpeeseenne toisenlaisen ratkaisun. Sellaisen johon sekä kylä että te itse voitte olla tyytyväisempiä".

Farnan ei oikein saa suutaan auki, mutta nyökyttelee innokkaasti Jaronilin perusteluille. Wendla muuttaa taas olomuotoaan tällä kertaa hyvinkin ihmismäisen näköiseksi ja kiinteäksi. Ja onpa hän kaunis ja muodokas! Arvailujen varaan ei jää mitään niistä seikoista, jotka ovat Farnanin joskus houkutelleet Wendlan luo. Wendla astelee viehkeästi Farnanin lähelle antaen tälle kostean suudelman. "Onko se niin?  Kaipaatko ihmiskehoa?" Wendla kysyy Farnanilta tietäen varsin hyvin omaavansa sellaisen juuri nyt.

Farnan yrittää olla tuijottamatta saaden vahvan punan poskilleen. "Ky-kyllä... tai siis... khrm.. ihmisvaimon.. ja lapsia", Farnan toistelee takeltellen ja selvästi harmistuneena, ettei pysty ottamaan tilannetta yhtä tyynesti kuin tuo ulkomailta tullut skaldi.

Kuin taikaiskusta Wendla sulaa taas vesimuotoonsa ja vetäytyy hieman. Hän tutkailee taas Jaronilia: "Missä on tämä Kehtojoki, jossa kasvaa näin rohkeita miehiä, jotka noin vain tulevat ehdottelemaan mahtaville neidoille ratkaisujaan?"

Jaronil tukahduttaa hartiavoimin Wendlan kehujen aikaansaaman tyhmänmuikean virneen ja vastaa diplomaattisesti. "Arvon Wendla, itäinen maamme on karu ja vihamielinen ja sen jumala on kuollut. Kehtojoki yksin hallitsee laaksoamme ja sen voima ylitsemme on suuri. Jokaisen joka mielii juottaa hevosensa meillä päin on osattava tehdä oma rauhansa joen kanssa.

Jaronil vetää henkeä. Nyt ollaan kriittisessä kohdassa. "Tiedän että eräällä paikallisista heimoista on seremonia, jossa yksi klaanin nuorista miehistä tai naisista menee yöllä yksin Kehtojokeen "kuutamouinnille". Normaalisti kukaan autiomaan asukas ei uisi joessa saati sitten menisi sinne yksin sillä jokemme on hurja ja armoton, mutta tällä heimolla ja joella on ikiaikainen sopimus, jossa joki pitää tuona yönä nuorukaisesta huolta ja katsoo ettei hänelle satu mitään pahaa. Vastineeksi jokemme saa, tuota noin... nauttia nuorukaisen virvoittavasta elämänvoimasta. Kaikki olivat ilmeisen tyytyväisiä tähän riittiin ennen kuin vieraat valloittajat kielsivät sen harjoittamisen ja ajoivat heimon autiomaahan, sekä heimon itsensä ja joen suruksi."

Jaronil levittää kasvoilleen sydämellisen hymyn ja hänen ääneensä nousee laulava nuotti. "Miltä tällainen kuulostaisi oi joen valtiatar? Teidän ei tarvitsisi tyytyä yhteen nuorikkoon vaan saisitte seuraksenne kylän kauneimmat nuorukaiset. He viettäisivät kanssanne ihanan yön ja muistaisivat teitä vastedes lämmöllä. Ette voisi pitää omananne ketään nuorikoista samasta syystä kuin Farnania tässä, mutta sen sijaan saisitte omaksenne koko kylän rakkauden tavalla joka ei ole ollut tähän asti mahdollinen."
This message was last edited by the player at 17:35, Sat 11 July 2020.

"Voi sitä joki-parkaa. Ja sitä heimoa! Joutua nyt ajetuksi vesien ääreltä. Vesihän antaa elämää", Wendla samaistuu tarinaan syvällisesti. Hän taitaa tykätä kuulla tarinoita kaukaisilta mailta.

Mutta suru tuon heimon ja joen kohtalon johdosta häviää pian Jaronilin ehdotuksen myötä. "Vai koko kylän nuorukaiset? Puhut suloisilla sävelillä, laulaja. Kuulutko sinäkin mahdollisesti näihin... uroisiin?" Nurkan takana Onelsin silminnähden valpastuu kuuntelemaan vastausta.

Jaronil miettii hetken kuumeisesti. "Hyvä Wendla, minä en ole Punanaudan klaanin jäsen vaan muukalainen Kehtojoen rannoilta. En siis voisi olla ainakaan yksi noista uroista, sillä rituaali olisi teidän ja Punanaudan välinen."

Jaronil pitää teatraalisen tauon ja katsoo sitten Wendlaa tiukasti silmiin. "Ja arvon Wendla, luulen että tiedättekin sen että punanautalaiset rakastavat teitä; heitä teidän tässä tulee ajatella, ei minua. Farnan tässä on erinomainen esimerkki tästä rakkaudesta, ja minun rakkain toiveeni olisikin se, että antaisitte suostumuksenne rituaaliin niin että punanautalaisilla olisi keinot osoittaa teille tuo rakkaus täysimittaisesti."

"Oma toiveeni on vain että.. valitettavat kahnaukset Punanautojen ja teidän välillä saadaan siloiteltua, lapset palautettua vanhempiensa luokse ja teidät, arvon Wendla, vakuuttuneiksi klaanin jatkuvasta rakkaudesta ja hyvästä tahdosta. Muukalaisena minun roolini tässä asiassa on suorastaan vähäpätöinen. Olen ehdottanut teille ja pian myös kylän väelle meikäläistä ratkaisua pulmaanne, mutta klaanin väki tulee puhumaan kanssanne rituaalin varsinaisista yksityiskohdista. Tarvitsen vain suostumuksenne niin että voin esitellä ajatuksen kylän väelle."

Wendla on miettivinään hetken ehdotusta. "Vastaukseni on kyllä", hän hihkaisee hämmentyen hieman itsekin omasta innnostuneisuudestaan. Hän pakottaa itsensä takaisin rooliinsa vetten valtijattarena ja kunnioitettavana vetten neitona. Neito on kuitenkin lempeä ja hänen kaameasta puolestaan ei ole tietoakaan. "Kertokaa Broddille ja Vorangalle, että sydämeni sykkii punanaudoille. Te huolehditte vetten neidon tarpeista toisin kuin pohjoiset naapurinne. Rituaalin myötä joen hedelmällisyys vahvistuu ja rantanne polskivat pian pulskeista kaloista."

Wendla lipuu takaisin valtaistuimelleen ja viittoo vedessä piileskeleviä lapsia esiin. Veden alta nousee kuusi lasta, joiden joukossa on myös Onelsinin ja Farnanin sisarukset Finalor ja Jenale. He juoksevat halaamaan Farnania ja nurkan takaa esiin tullutta Onelsinia. Lapset eivät ole mitenkään järkyttyneitä tilanteesta. Käypä osa heistä vielä halaamassa Wendlaakin hymyssä suin. Heillä oli kuulemma ollut kivaa. Ja kertovatpa he muutakin. He osaavat nyt hengittää veden alla! Wendla oli antanut sen heille lahjana. Wendla hymyilee lasten jutuille istuimeltaan.

Kun lapsille on annettu joitain vaatteita päältänne Wendla puhuu vielä koko joukolle. "Ja välittäkää pahoitteluni näiden lasten perheille. Ymmärrän, että toimeni aiheuttivat heille varmasti huolta. Lapsia ei ole vahingoitettu." Wendla valmistautuu lähtemään. "Ja sinä skaldi. Haluan kuulla sinulta vielä tarinoita tuosta kiehtovasta Kehtojoesta, joskus myöhemmin." Tämän sanottuaan Wendla valahtaa istuimeltaan vieressä oleviin lampiin ja katoaa paikalta. Luolaa valaisseet pienet henget ja hyönteiset häviävät hänen mukanaan. Jäljelle jää vain seurueen soihdut, jotka nekin alkavat vedellä viimeisiään. On aika matkata pinnalle ja viedä lapset koteihinsa.

Paluumatka luolan suulle on puuduttava ja lapset hidastavat matkantekoa luolassa. Lapset höpisevät kaikenlaista kummaa viettämästään ajasta Wendlan luona. Osa jutuista kuulostaa aika hurjilta, mutta sellaisia lapset nyt ovat juttuinensa. Finalor ja Jenale tukeutuvat sisaruksiinsa tiukasti, mutta muutkin etsivät joukosta käden, josta pitää kiinni matkan aikana.

Luolan suulla ratsut ovat odottaneet jo kärsimättöminä. Lapsille ratsastusmatka sopii paremmin kuin hyvin vaikka osa ei uskallakaan käydä Purijan selkään. Onneksi kaikki lapset ovat joistain Tormaktinkylän taloista kotoisin. Taloissa lapset otetaan huojentuneina vastaan. Äidit kiittelevät niin esi-isiä, jumalia kuin lapset palauttaneita sankareitakin. Isännät tulevat puristamaan kättä kyynel silmäkulmassa. Kenellekään ei jää epäselväksi ketkä urotyön suorittivat.

Matkaaminen lasten kanssa ja taloissa kiertely veivät päivän iltaan. On jo myöhä, kun pääsette viimein Stravulin taloon, Onelsinin, Farnanin, Finalorin ja Jenalen kotiin. Serestar piristyy aivan silmissä ja suukottelee pienoikaisensa aivan liian monta kertaa. Serestar voivottelee, syöttää lapsia ja hetken itkee ja sitten taas iloitsee. Välillä hän suuttuu ja taas leppyy yhtä nopeasti. Pienokaiset pääsevät tänä yönä äitinsä viereen nukkumaan ja se tuo taloon rauhan.

Koko paluumatkan Onelsin on hakeutunut Jaronilin läheisyyteen. Hän on kysellyt lisää tuosta Kehtojoen laaksosta ja muista kaukaisen maan tarinoista. Jaronilin otteet Wendlan kanssa tekivät häneen selvästi vaikutuksen ja menomatkan kireä suhtautuminen on hailahtunut muisto päivän tapahtumista. Illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa Onelsin hankkiutuu kaksin Jaronilin kanssa. "Kuule Jaronil, ethän ole lähdössä täältä vielä? Et ainakaan ennen kuin olen suorittanut aikuistumisriittini."

Farnanin paluumatka sujui hiljaisemmissa merkeissä. Hänen mieltään painoivat selvästi Mirani, Wendla ja hänen aiheuttamansa sotku. Ja Hendrillon ja Rostakuksen tuleva kaksintaistelu. Aina kun illan aikana Farnan jäi joko Hendrillon tai Hendstavalin kanssa sivummalle hän olisi tulenpalavasti halunnut aloittaa aiheesta keskustelun. Mutta niin vain sanat takertuivat hänen kurkkuunsa ja sitten joku tuli keskeyttämään ja tilaisuus katosi. Viimein, juuri ennen yöpuulle asettumista Farnan pääsee keskustelemaan Hendstavalin kanssa. "Setä, luulen, että minun pitäisi taistella Rostakusta vastaan", hän sanoo masentuneena. "Orlanth, Ulanin... kaikki taistelivat omat taistelunsa. Minä olen harjoitellut keihästä naapurin Rastarlin kanssa", hän sanoo nyt jo hieman uhmakkuutta äänessään.

Syrjemmällä Purijaa sukimassa ollut Jaronil kääntyy Onelsiniin päin. "Ah, Onelsin, juuri sinua kaipasinkin! Haluaisitko auttaa minua sukimaan Purijaa? Käsittelit sitä viimeksi niin taitavasti että olin hukata leukani heinikkoon. En totta vie aio jättää väliin aikuistumisriittiäsi jo pelkästään siksi että tahdon varmistuksen epäilyksilleni. Nautaäiti tai itse Bareon; olen varma että toinen heistä tulee kutsumaan sinut omakseen."

Jaronil antaa harjansa Onelsinille ja ryhtyy puuhaamaan Purija kavioiden kanssa ja puhelee rauhakseltaan. "Vakavasti puhuen, jään mielelläni aikuistumisriittiisi, sillä tunnen että vierailuni Punanaudassa on vasta alkanut. Toki minulla ei totta puhuakseni ole aavistustakaan milloin se loppuu, jos koskaan. Pystytkö säilyttämään salaisuuden?"

Onelsin nyökkää ja Jaronil nojautuu salaliittolaismaisesti lähemmäs tätä hevosen harjan yli. "Kaikkihan tietävät että olen täällä päällikköni lähettiläänä lähentämässä klaaniemme siteitä ja etsimässä miestä eräälle taanintyttärelle, eikö? No, se ei ole oikea syy. Todellisuudessa olen täällä koska aloin nähdä unia Yinkinistä ja hänen jälkeläisistään, joiden huhutaan asuvan täällä Punanaudassa. Siskoni yllätti minut ihan oikeasti yhtenä yönä naukumassa unissani kuin kissa ja vei minut puhumaan shamaanille siltä seisomalta. Joten täällä sitä ollaan. En tiedä miksi olen todella täällä tai mitä Veli Kissa on varalleni suunnitellut, mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa en oikein jaksa uskoa että tämä kaikki olisi sattumaa." Näin sanoessaan Jaronil korottaa Onelsinille kulmakarvaa ilkikurisesti. "Et sinä sattuisi tuntemaan ketään Yinkinin tytärtä joka on noitunut varta vasten luokseen skaldi-paran kaukaa joutomailta asti?"

Hendstaval arvelee että tämä keskustelu on nyt käytävä ettei Farnan tee typeryyksiä itse tapahtumassa.

"Kuules Farnan, klaani on sen takia vahvempi kuin yksinäinen soturi, koska me katsomme toistemme perään. Päällikkö on hyväksynyt Hendrillon keihään palvelukseensa ja olisi jopa loukkaus puoliveljeäsi kohtaan, jos hän ei pääsisi edustamaan klaania kokenutta taistelijaa Rastakosta vastaan. Sinunkin aikasi koittaa vielä jos kaksintaistelijaksi mielit, mutta se ei ole vielä tällä kertaa."

Hendrillo on ollut koko paluumatkan hiljaista poikaa eikä häneen ole ollut helppoa saada kontaktia kenenkään. Klaanilaisten  kiitoksille hän on nyökännyt poissaolevasti.

Illan koittaessa hän on hakeutunut tulisijan äärelle ja loikoilee siinä katon parruja katseella mittaillen, pitkän päivän päälle oudosti pikkuhiljaa rauhoittuen. Mitäpä näitä suremaan, tuumii, jumalten keinussa mennään välillä kovaa alas mutta sitten taas ylöskin joskus. Taistelijaa ne täällä tarvitsivat, niin ollaan sitten sellainen. Kateeksi käy kyllä hiukan Farnan, ei ole kauaa siitä kun vielä omat hölmöydet sai samalla tavalla anteeksi poikien kolttosina. Vaan nyt sitten ollaan miehenä tässä talossa, ja sitä taakkaa kannetaan. Ja mikäs siinä, kun sitä saa edes hetken tehdä täydellä mahalla ja jalat lämpöisinä! Hendrillo haukottelee ja kommentoi Hendstavalin puheita mumisten.

"Kuuntele setääsi Farnan. Sovittu on sovittu...." - pitkä tauko - "Mieti nyt miten Rostakus nauraisi jos luikkisin sovitusta ottelusta karkuun..." - haukotus - "Sitäpaitsi..." - enempää kommenteja ei tule vaan tulisijan ääreltä alkaa kuulua kuorsausta.